Kierrosennakko: Runkosarjan voitto ratkeaa
Kuntokäyrät
Jukurit ja Sport kohtasivat toisensa ensimmäisen kerran tiistai-iltana Mikkelissä, ja tuo ottelu päättyi Jukurien 3-1-voittoon. Ottelu oli tasainen, ja ratkesi vasta Jukurien osuessa loppuhetkillä tyhjään maaliin.
Tappion myötä Sportin mahdollisuudet runkosarjan voittoon hupenivat ohuiksi. Sen olisi voitettava Jukurit vähintään kolmella maalilla, ja samalla KooKoon olisi hävittävä oma ottelunsa. Jukurien runkosarjavoitto puolestaan olisi varmaa, mikäli se onnistuisi ryöstämään vaasalaisilta kaksi pistettä.
Muutamista yksittäisistä tappioista huolimatta kumpikin joukkue on ollut runkosarjan lopulla kovassa vireessä. Talven aikana Sport oli yksi sarjan kuumimpia joukkueita. Nähtäväksi jää, jatkuuko sama vire keskiviikon ottelussa ja lauantaina alkavissa pudotuspeleissä.
Ratkaisun paikat
Joukkueet siis kohtasivat toisensa tiistai-iltana, ja hetki keskiviikko-illaksi on matkustettava Vaasaan saakka. Palautuminen siis tulee olemaan tärkeässä ja ratkaisevassa asemassa. Sportin joukkueessa on kiertänyt jonkinlainen flunssa-aalto, mutta sairastilanteen pitäisi hieman parantua keskiviikon otteluun.
Koska kysessä on kaksi sarjan kärkijoukkuetta, jotka KooKoon lisäksi ovat kovimpia suosikkeja mestariksi, otetaan illan ottelussa jo asemia pudotuspeleihin. Ainakaan Vaasalainen yleisö ei tule päästämään Jukureita helpolla. Runkosarjan voitosta taistelevasta kärkikolmikosta Sport on juuri kolmantena, joten sillä ei ole ottelussa mitään hävittävää. Jukurien taas on puolustettava sarjajohtoaan.
Kokoonpanot
Jukurit jatkaa mitä ilmeisemmin samalla kokoonpanolla kuin tiistainakin. Flunssa-aallon vaivaama Sport puolestaan saa usean miehen takaisin sairastuvalta, joten kokoonpano tulee poikkeamaan Mikkelin ottelusta melkoisesti. Kotkapaitojen maalilla jatkaa Jarno Laitinen, sillä ykkösvahti Joni Puurulaa lepuutetaan pudotuspelejä varten.
Muuta
Kierroksen muut ottelut
SaPKo – KooKoo
Keskiviikkona runkosarjan päätöskierroksen Savonlinnassa miteltävässä ottelussa ennakkoasetelmat ovat harvinaisen selvät. Kotijoukkue SaPKo varmisti tiistaisella Jokipojat-voitollaan runkosarjan 5. sijan, jonka myötä pässipaidoille ei pelissä liiemmin panoksia ole. Sitä vastoin tiukasti Jukurien kanssa piikkipaikasta tappeleva KooKoo yrittää varmasti poimia Savonlinnasta mukaansa kolmea pistettä sekä toivoa samalla, että Sport saisi kammettua mikkeliläiset siltaan.
Helpolla KooKoo ei sille tärkeitä sarjapisteitä kuitenkaan tule itselleen Talvisalosta nappaamaan, sillä vastaansa se saa, panoksettomuudesta huolimatta, viime aikoina väkivahvasti esiintyneen SaPKon, joka on päävalmentajansa Pekka Tirkkosen johdolla kyennyt napsimaan viimeisestä yhdeksästä pelaamastaan otteluta peräti kahdeksan voittoa.
Pässipaitojen kova vire tietää hyvää tulevana viikonloppuna alkaviin pudotuspeleihin ja KooKoon kaataminen kasvattaisi aivan varmasti entisestään savonlinnalaisjoukkueen jo korkealla olevaa itseluottamusta sekä näyttämisen halua.
KooKoo puolestaan on pienin askelin parantanut omaa tekemistään pudotuspelien lähentyessä, eikä uuden päävalmentajan Juha Juujärven ole tarvinnut vielä kertaakaan poistua ottelussa ilman pisteen pistettä. Savonlinnassa KooKoon tärkein tehtävä onkin saada paketti toimimaan kokonaisvaltaisesti hyvällä tasolla täydet 60 minuuttia, sillä sen myötä myös pudotuspeleihin lähtö olisi paljon helpompaa.
Vaikkei SaPKo keskiviikkoillan koitoksesta väkisin pisteitä tarvitse jatkanee joukkue hyvin pitkälti samalla kokoonpanolla kuin edellisissäkin kamppailuissa, sillä Tirkkonen tuskin haluaa lähteä hyvää virettä rikkomaan, ellei sitten valmennusjohto katso tarpeelliseksi antaa pudotuspeleissä varmasti paljon pelaavalla Teemu Seppäselle lepovuoroa peluuttamalla Juuso Oinosta maalin suulla.
Myös KooKoo iskenee Talvisaloon kutakuinkin parhaalla mahdollisella jalkeille saatavalla orkesterilla pois lukien jo pidempään sairastuvalla olleet pelaajat sekä polvensa maanantaina loukannut Tuomo Laukkanen. Kouvolalaismaalia saattaa myös vartioida savonlinnalaisille tuttu kaveri – Niko Kaulio, sillä Mikko Rämölle pieni tauko torjuntahommista tekisi terää ennen ”tosipelien” alkua.
TUTO Hockey – JYP-Akatemia
Keskiviikkona kaikki paineet ovat kasautuneet vierasjoukkue JYP-Akatemian niskaan. LeKi on pisteen päässä takana, ja K-Vantaa kahden pisteen päässä. Näin ollen joukkueella on vielä kaikki mahdollisuudet romahtaa nousukarsintaan. TUTO puolestaan on varmistanut jo paikkansa pudotuspeleihin, ja voikin näin ollen luistella otteluun rennolla mielellä.
JYP-Akatemialla on vieraisiin lähdettäessä alla lepopäivä, kun taas TUTOn tiistai-iltainen kohtaaminen Kajaanin Hokkia vastaan painaa epäilemättä turkulaisten jaloissa. Energian varastoon saaminen tekee nuorelle jyväskyläläisryhmälle hyvää, sillä sitä tarvitaan vieraissa koko 60 minuutin ajan.
Akatemian tulos riippuu pitkälti siitä, saako joukkue ensimmäisen erän rynnistyksen aikana tulosta aikaan. Mikäli saa, kykenee joukkueen erinomainen puolustus hoitamaan loput. Peliä on kyettävä hallitsemaan pidempään kuin ensimmäiset 20 minuuttia.
Ennen Hokki-kohtaamista TUTO on ottanut neljä voittoa kuudesta viime otelusta, kun taas JYP-Akatemia on komeaa Jokipojat-vierasvoittoa lukuunottamatta lähinnä hävinnyt otteluita.
TUTOn päävalmentaja Kari Makkosella on pitkästä aikaa käytössä lähes täysi miehitys, kun Mikael Aaltonen, Derek Famulare ja Miro Rahkola ovat kaikki päässeet pelikuntoon. JYP-Akatemian kokoonpanossa ei pitäisi olla muutoksia. Isäntien maalilla aloittanee viime lauantaina Jyväskylässä loistanut Tommi Virtanen, ja vieraiden maalin suulle luistelee mitä luultavimmin Sami Rajaniemi.
Peliitat – LeKi
Keskiviikkona Heinolassa pelataan molempien joukkueiden viimeinen runkosarjaottelu. Aikaisemmat kohtaamiset ovat olleet LeKin heiniä keskinäisten voittojen ollessa lempääläisten hyväksi 3-1.
Lähtökohdat otteluun ovat joukkueilla hyvinkin erilaiset. Peliitoille ottelu on valmistautumista jo varmasti koittaviin playout-otteluihin, kun taas LeKin paineet ovat kovat huomisessa vierasottelussa. Kolmen pisteen voitolla varmistuisi ainakin aikaisen kesäloman alkaminen ja JYP-Akatemian otteista riippuen jopa playoff-paikka. Joka tapauksessa vierasjoukkueella on kotijoukkuetta kovemmat panokset pelissä.
Peliitoilla on parista viime ottelusta tappiot niskassaan. Lauantaina tuli perinteinen maalin tappio Jokipoikien vieraana ja tiistaina K-Vantaa oli 2-0-lukemin vahvempi.
LeKi seilaa kolmen ottelun tappioputkessa. Viimeisimmän häviön joukkue koki maanantaina samoista sijoista taistelevalle K-Vantaalle, joka oli parempi luvuin 2-3. Huomionarvoista on, että LeKin edellinen voitto on helmikuun alkupuolelta juurikin Heinolasta, jossa lempääläiset kellistivät Peliitat jatkoajan jälkeen 2-3-numeroin.
Kotijoukkue Peliitat ei pääse otteluun parhaimmalla mahdollisella kokoonpanolla. Tiistain K-Vantaa-ottelusta olivat sivussa Sami Holappa ja Tomi Pallassalo, jotka tuskin pelaavat LeKiäkään vastaan. Maalilla aloittanee Antti Rautiola.
LeKillä kokoonpanon puolesta tilanne näyttää hyvältä, eikä varmoja poissaoloja ole tiedossa. Maalilla aloittanee Mikko Pätsi.
Ottelun ratkaisukohdaksi noussee Peliittojen pelivire. Peliitoilla on ottelussa mahdollisuus pieneen taktikointiin, sillä voitolla playout-otteluissa vastaan asettuisi juurikin LeKi. Sen sijaan Peliittojen hävitessä vastaan tulee joko K-Vantaa tai JYP-Akatemia.