Mestis-kiekko palasi joulutauolta Kouvolan jäähalliin värikkäällä ottelulla. KooKoo ja SaPKo tahkosivat kaukalossa viihdyttävästi. Tilanteita syntyi molempiin päihin, mistä osoituksena esimerkiksi maalivahtien yhteistorjuntamäärä 76 koppia.
– Nähtiin hyvä Mestis-peli. Oli vauhtia, kamppailua, taklauksia ja tilanteita, SaPKo-päävalmentaja Pekka Tirkkonen kehui.
KooKoon päävalmentaja Ismo Lehkonen oli Tirkkosen kanssa samoilla linjoilla. Kouvolalaisten luotsi paljasti otteluvideon tulevan hyötykäyttöön.
– Valmennus saa tästä todella hyvän videopaketin. Olemme tähän asti katselleet aika vähän videoita, mutta näin hyvästä pelistä saamme hyvän videonkin.
– Meillä oli hyviä aihioita. Pääsemme tammikuun ensimmäisellä viikolla työstämään tuota meidän pelitapaa.
Ottelun ratkaisu nähtiin vasta päätöserän loppupuolella. Jaakko Lehtosen oivaltava pitkä syöttö vapautti Tuomas Muhosen läpiajoon, jonka vikkeläkinttuinen hyökkääjä päätti 3-2–maaliin. SaPKo ei enää kyennyt nousemaan todelliseen takaa-ajoon, vaan KooKoo kaunisteli vielä loppulukemia tyhjään maaliin.
– Hävittiin todella hyvälle joukkueelle. Olen ylpeä meidän joukkueen pelaamisesta, pystyimme haastamaan KooKoon ja paremmalla tuurilla olisimme ehkä saaneet pisteitäkin, Tirkkonen pohti.
Flow tuli ja meni
Isäntäjoukkue aloitti ottelun pirteästi ja oli ensiminuuteilla selvästi vierailijoitaan edellä. Avausmaali nähtiin jo viidennellä peliminuutilla, kun Olli Julkusen siniviivaviskaisu löysi ylivoimalla osoitteeseensa. Hyökkääjäjätti on nyt pelannut KooKoossa seitsemän ottelua ja viimeistellyt niissä kuusi osumaa.
KooKoolle tarjottiin pian mahdollisuus lisäosumaankin, mutta Lasse Lappalaisen kaksiminuuttinen jäi hyödyntämättä. Pian jäähyltä vapauduttuaan SaPKo-puolustaja kunnostautui maalinteossa tasoittaen ottelun. KooKoo-veskari Mikko Rämö ei saa aivan puhtaita papereita Lappalaisen sinnepäin-sivalluksesta.
Vieraiden ilakointi jatkui erän lopulla, kun Pekka Niemimaa vei joukkueensa johtoon. Tarkka laukaus upposi oikeaan ylänurkkaan.
– Oli isot odotukset, että pääsemme kunnolla flow-tilaan ja päästiinkin, mutta sitten yksi maali vähän muutti leikkiä ja aika nopeasti tuli vielä toinenkin. Vastapuoli oli yhtäkkiä 2-1–johdossa ja tulikin ihan erilainen peli, Lehkonen analysoi ottelun jälkeen.
Työnteko palkitaan
SaPKolla oli etenkin toisessa erässä tilaisuuksia karata useammankin maalin johtoon, mutta KooKoo ja Rämö kestivät muun muassa Niko Laakkosen läpiajon.
Kotijoukkue oli perjantai-illan koitoksessa työteliäämpi joukkue ja se palkittiin lopulta. Toisessa erässä Niklas Appelgren toi oranssimustat voimalla ja vimmalla röyhkeän maalilleajon päätteeksi tasatilanteeseen. Päätöserässä Tuomas Muhonen osui kahdesti, ensin läpiajosta ja lopuksi vielä tyhjään maaliin.
– Meillä oli toisessa erässä monia tilanteita ja läpiajokin. Rutinoituneempi ryhmä käytti omat tilaisuutensa, ja sen takia se KooKoo sarjan kärjessäkin varmaan keikkuu, Tirkkonen pyöritteli.
SaPKo otti maalivahtinsa Juuso Oinosen vielä 4-2-tilanteessakin pois, mutta KooKoo ei enää onnistunut – kauden viides viiden tehdyn maalin ilta jäi vielä hamaan tulevaisuuteen.
Joukkueet iskevät seuraavan kerran yhteen Savonlinnassa jo reilun viikon päästä, uuden vuoden ensimmäisenä lauantaina (7.1.). Kyseinen taisto on SaPKon seuraava ottelu, mutta KooKoo pelaa vielä kertaalleen ennen sitä. Oranssimustat isännöivät päivää aiemmin (6.1.) Peliittoja.