Peliitat järjesti uudenvuoden ilotulituksen etuajassa

MESTIS / Raportti
Maalintekovaikeudet näyttävät viimein helpottaneen Heinolassa. Tänään Peliitat onnistui käyttämään maalipaikkansa tehokkaasti hyväkseen. Illan ottelu ratkesi jo avauserässä, jossa Peliitat onnistui maalinteossa kolmesti. Loppunumerot kotijoukkueen hyväksi 5-1 (3-0, 2-0, 0-1).

Peliitoille päivän voitto oli elintärkeä, sillä muuten ero pari pykälää edellä olevaan TUTOon ja muihin kilpakumppaneihin olisi pysynyt turhan suurena. Nyt heinolalaiset ovat edelleen tiukasti mukana taistelemassa paikasta kahdeksan parhaan joukkoon.

Kotijoukkue onnistui tänään kaikessa siinä missä ei koko syyskauden aikana onnistunut. Kiekko tuntui tällä kertaa yksinkertaisesti pomppivan heinolalaisille. Kauden mittaan Peliitat on pelannut useita pelejä, joissa se on pystynyt luomaan enemmän ja parempia maalipaikkoja kuin tänä iltana, mutta kiekon toimittaminen maaliin asti on ollut tavattoman vaikeaa. Tänään kiekot upposivat paikoista helpon ja suorastaan vaivattoman näköisesti.


Väkkärän lailla pyörinyt Peliittojen hyökkääjä Joni Kainulainen piti ajoittain TUTOn puolustusta pilkkanaan.
Anette Naroma - http://anskun.net

TUTOn esitys oli kaikkiaan vaisu. Puolustus oli paperia ja hyökkäyspäässä tehot kateissa. Laukaukset liihottivat enimmäkseen päin päädyn muikkuverkkoja. Kunnon maalipaikoille turkulaiset pääsivät vasta päätöserässä Peliittojen jo höllätessä otettaan. Ottelun kuudesta maalista vain kaksi syntyi ylivoimalla.

Peliitat karkasi jo avauserässä

Ottelun avauserän alkupuoli oli tunnustelua kääntyen hiljalleen kotijoukkueen haltuun. Välillä peli kirjaimellisesti seisahtui kokonaan Peliittojen jäädyttäessä peliä hautomalla kiekkoa oman maalinsa takana. Vartin pelailun jälkeen alkoi tapahtua. Kotijoukkue iski sekuntia vaille kolmessa minuutissa kolme maalia TUTOn maalilla aloittaneen Juho Santasen selän taakse.

Ensimmäisenä onnistui Aapo Lampinen ylivoimalla. Janne Ritamäen tekemä 2-0-maali syntyi röyhkeän maalille ajon tuloksena. Ritamäki pääsi purjehtimaan vapaasti sivusta maalin eteen ja nostamaan kiekon Santasen edestä maaliin. 3-0-osuman viimeisteli paluukiekosta Jukka Sompi.

Toisessa erässä kotijoukkueen vahva meno jatkui. Peliittojen puolustaja Antti Kauppila paikkasi jäähynsä parhaalla mahdollisella tavalla puolustajan hypätessä jäähyaitiosta suoraan läpiajoon ja maalintekoon. Kauppila otti Martin Ekströmin pystysyötön keskiympyrässä komeasti haltuunsa ja yllätti maalivahti Santasen längistä.

Takaiskuista ärsyyntynyt TUTO alkoi neljännen takaiskun jälkeen yrittää entistä kovemmin. Vastaavasti Peliittojen tottumattomuus johtoasemassa pelaamiseen tuli ilmi. Peliittojen peli aukesi täysin ja lisämaaleja haettiin puolustuksen kustannuksella. Peliittojen valmentaja Janne Sinkkonen joutuikin ripittämään joukkojaan tilanteen korjaamiseksi.

TUTOn tuskainen yritys ei tuottanut tulosta, vaan punalamppu paloi vielä kertaalleen Santasen selän takana. 5-0-maalin viimeisteli tyylikkäästi maalin edestä Samu Vilkman toisen erän 14. peliminuutilla. Tämä riitti Santaselle ja vierasjoukkueen valmentaja Kari Makkoselle, joka otti tilanteessa aikalisän pitääkseen kovaäänisen saarnan pelaajistolleen. Santasen tilalle maaliin luisteli Kim Törnström.

Hermot olivat toisen erän loppua kohti kovilla vierasjoukkueen puolella. Illan tuomarilinjan tuomiot saivat aikaan hämmästyneitä ilmeitä rangaistujen pelaajien naamatauluille. Enemmän tuomiosta hiileentyi tappiolla ollut TUTO. Etenkin Aki Keinäsen saama 2+10 minuuttinen herätti närää. Valmentaja Makkosella oli omat sanansa sanottavana erotuomareille ja hetken näytti siltä kuin valmentaja olisi hypännyt kaukaloon, mutta töppöset malttoivat lopulta pysyä vaihtoaition puolella.

TUTO jaksoi tulla vielä kolmanteen erään yritteliäänä. Peliitoilta ei enää löytynyt suurempia haluja pelastaa maalivahti Joonas Kuuselan nollapeliä. Varmoin ottein maalillaan pelannut Kuusela selvisi kahdesta ensimmäisestä erästä helpolla, mutta joutui tositoimiin kolmannessa.
TUTOn puolustaja Kai Syväsalmi oli jo lähellä avata turkulaisten maalitilin, mutta laukaus kimposi tolppaan. Yritys palkittiin lopulta kolmannen erän puolivälin jälkeen, kun Lauri Aaltonen onnistui ylivoimalla maalinteossa. Esityön maaliin teki Toni Jalo.

Peliitat loi päätöserässä tukun komeita maalipaikkoja, mutta nälkää maalintekoon ei enää ollut ja tilanteet kuivuivat kokoon ylimääräistä syöttöpaikkaa ja illan hienointa maalia tavoitteleviin yrityksiin. Osansa heinolalaisten tehottomuuteen oli myös loistavasti torjuneella Törnströmillä, joka pysäytti muun muassa Joni Häppölän läpiajon.

Seuraavan kerran joukkueet pääsevät pistejahtiin 4.1.2012. Tuolloin Peliitat saa kotijäällä vastaansa Jokipojat ja TUTO reissaa Lempäälään LeKin vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle