Kierrosennakko: Alavireisten kohtaaminen

MESTIS / Ennakko
Kulunut kiekkovuosi 2011 taputellaan perjantaina kasaan viidellä Mestis-paikkakunnalla. Vantaalla nähdään kahden viime aikoina alavireisesti esiintyneen joukkueen koitos, kun Kiekko-Vantaa ja LeKi iskevät yhteen voitonkiilto silmissään.

Kuntokäyrät

Kiekko-Vantaan keskiviikkoinen kotitappio TUTO Hockeylle sysäsi lohipaidat jo vakavaan taisteluun paikasta pudotuspeliviivan yläpuolella.

Joukkueen kuntokäyrästä kertoo omaa karua kieltään vertailu joulukuun pistesaldoa marraskuun vastaavaan: marraskuussa joukkue saalisti yhdeksästä ottelusta 19 sarjapistettä, kun joulukuun aikana seitsemästä ottelusta joukkue on saanut kasaan kahdeksan pistettä.

Jos ei K-Vantaan kuntopuntari mairittele silmää, samaa voidaan sanoa LeKin vastaavasta. Joukkue on nipistänyt viimeisestä kahdeksasta ottelustaan vain yhden voiton, senkin lähes kolme viikkoa sitten SaPKoa vastaan.

LeKi on ollut etenkin kotiotteluissaan harvinaisen heikko. Kovana kotijoukkueena tunnetut sinimustat ovat hävinneet viimeiset kuusi kotiotteluaan. Toisaalta Kisan vieraspelisaldo on ollut jo pidempään huomattavan myönteinen, kun joukkue on napannut viimeisestä kuudesta vierasottelustaan peräti neljä voittoa ja yhden jatkoaikatappion.

Ratkaisun paikat

Molempien joukkueiden keskiviikkoiset tappiot voidaan tiivistää pariin avainkohtaan.

Kiekko-Vantaa hävisi lähinnä huonon viimeistelyn ja toisaalta vierasjoukkueena esiintyneen TUTOn maalivahti Juho Santasen unelmapelin tuloksena. Joukkueen ilme ei ollut huono, vaikkakin yksilötasolla varmasti vielä parannettavaa riittää reilusti. Joukkue oli kuitenkin hallitsevampi ja aktiivisempi mm. laukaisutilastojen valossa.

LeKi puolestaan kärsi heikon viimeistelyn lisäksi karmeista kiekonmenetyksistä omassa päässä. Vieraaksi saapunut KooKoo karkasi ensimmäisen erän kolmella perättäisellä kiekonriisto-osumalla helppoon voittoon.


Juuso Antosen tehoilla olisi perjantai-iltana kysyntää.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

Maalintekoonsa enemmän uusia virikkeitä keksivä joukkue onkin vahvoilla Vantaalla perjantaina. Molemmat ryhmät kuuluvat myös sarjan heikoimpiin ylivoimajoukkueisiin.

Kahden liikkuvan joukkueen kohtaamisesta ei todennäköisesti vauhtia puutu, mutta pääasiassa joukkueet kaipaavat onnistumisia juuri hyökkäyspäässä. Esimerkiksi tuulennopeat Kiekko-Vantaan Jesse Juntheikki sekä LeKin Juuso Antonen voivat ketsuppipullon auetessa kyetä mahtitehoihin.

Kokoonpanot

Kiekko-Vantaan joukkue kärsii loukkaantumisista, joista pisimpänä tehohyökkääjä Toni Pulkkisen loppukauden huili. Joukkueen lopullinen kokoonpano ratkeaa liigalainojen osalta vasta ottelupäivänä.

LeKin kokoonpanoon ei tule suuria muutoksia illan otteluun. Ilveksessä illan KalPa-ottelussa näytönpaikan saava Ville Laine puuttuu kokoonpanosta. Tilalle havitellaan loukkaantumisesta toipuvaa Jarno Virkkiä. Mikäli Virkki ei ole pelikunnossa, Joonas Salmi nostetaan kokoonpanoon. Maalilla nähdään Mikko Pätsi, mikäli maalivahtia ei vaihdeta kesken ottelun maalille Kuopiossa.

Muuta

Kierroksen muut ottelut

Sport – JYP-Akatemia

Molemmat joukkueet palasivat joulutauolta maalin tappion merkeissä. Sport toki nappasi edes pisteen Savonlinnan-reissultaan hävittyään paikalliselle Pallokerholle voittomaalilaukauksilla.

Yhteistä joukkueiden edellispelille oli myös se, että tappiot tulivat varsin aneemisilla esityksillä. JYP-Akatemialla ei onnistunut keskiviikkona yhtään mikään eikä toisaalta vaasalaisittainkaan ole muuta positiivista mainittavaa kuin yksi saalistettu piste.

Sportilla oli SaPKo-pelissä hieman yllättävästi ongelmia puolustuspelissään, joten voisi olettaa tuon osa-alueen olevan se ensimmäinen, johon kotipelissä haetaan tarkennusta. Jyväskyläisvieraan suurimmat ongelmat olivat puolestaan hyökkäyspäässä, joten paljon pitää myös vierasleirissä tapahtua, mikäli pisteistä aiotaan edes haaveilla.

Sport päässee otteluun melko ehjällä kokoonpanolla. Ainoastaan pitkäaikaispotilas Erik Riska on ilmeisesti sivussa. JYP-Akatemialla puolestaan poissa on niin ikään pitempään lasaretin puolella ollut Toni Rautakorpi. Vaasalaisleiristä kuului sen verran uusia pelaajauutisia, että lainapelurit Aki Kangasmäki ja Jonathan Iilahti jatkavat joukkueessa ainakin tammikuun loppuun asti.

Peliitat – TUTO Hockey

Peliitat palasivat joulutauolta tappion merkeissä. Ennen joulua saavutettu kahden ottelun voittoputki katkesi heti alkuunsa, kun heinolaiset jäivät Mikkelissä täysin Jukureiden jalkoihin.

Päävalmentaja Janne Sinkkosen mukaan valmistautuminen TUTO-otteluun alkoi välittömästi edellisen pelin jälkeen.

– Perjantaina on edessä taas maalin peli. Meidän pitää pystyä pelaamaan TUTOn päädyssä, taustoitti Sinkkonen lähtöasetelmia turkulaisten kaatoon.

Pitkäaikaisemmista sairaslomalaisista paluun kaukaloon tekevät Tony Vidgren sekä Iiro Sopanen. Jani Keinänen oli sivussa Jukurit-ottelusta kuumeen vuoksi, mutta lienee pelikuntoinen perjantaina.

Turkulaiset hakivat Vantaalta täydet pisteet ja jättivät vastustajan maalisarakkeen lähtöruutuun. Nollapelin pelannut Juho Santanen on ollut oivassa vireessä. Voittojen takuumieheksi noussut Santanen on antanut joukkueelleen mahdollisuuden voittaa tiukkoja pelejä.

TUTOn peliä koko kauden leimannut ratkaisijoiden puute on korostunut Antti Virtasen poissaollessa ja maalinteko on ollut todella vaikeaa Kari Makkosen suojateille.

Turkulaisten kokoonpanosta poissa näillä näkymin vain pitkäaikaistoipilaat ja Virtanen.

KooKoo – SaPKo

Vaisusti viime aikoina esiintynyt vierasjoukkue SaPKo sai valoa tunnelin päähän edellisessä kamppailussaan, jossa se kaatoi Sportin voittomaalikilpailun jälkeen. Yllättäen voiton takuumiehenä toimi luukkuvahtina ottelun aloittanut Juuso Oinonen, joka luisteli vain 10 minuuttia avauskiekon putoamisen jälkeen jäälle korvaamaan Niko Kaulion. Oinonen pelasikin ilmiömäisesti, eikä päästänyt kiekkoakaan taakseen. Myös päävalmentaja Pekka Tirkkonen oli tyytyväinen kauden avausvoittonsa torjuneen maalivahdin otteisiin.

– Juusolla on ollut vaikea syksy ja hänelle on tullut epäonnistumisia. Hänellä oli kauteen lähtiessä kovat odotukset ja tämä varmasti poisti paineita, kertoi Tirkkonen keskiviikkoisen ottelun jälkeen.

Jos sama vire jatkuu ja myös kenttäpelaajat onnistuvat, voi savonlinnalaisilla olla mahdollisuus jo toiseen isoon yllätykseen lyhyen ajan sisällä.

Poissa SaPKolta on edelleen pitkäaikaispotilas Henri Tissari. Myöskään Janne Silvennoinen ei pelannut Sport-kamppailussa, joten hänenkin pelaamisensa on epävarmaa. Muuten pässilauman pitäisi päästä peliin terveellä miehistöllä.

Perjantain ottelun kotijoukkue KooKoo kärsi kaksi tappiota peräti kuuden ottelun voittoputken jälkeen, mutta kouvolalaiset palasivat voittojen tielle keskiviikkona Lempäälässä, jossa LeKi kaatui lukemin 2-5.

– Sanoin jo aiemmin, että meidän kausi alkaa vasta joulutauon jälkeen. Meillä on enää pari pelaajaa saikulla ja sikäli tilanne onkin kutkuttavan hyvä. Pääsemme tammikuussa pelaamaan vähän ja harjoittelemaan kunnolla, joten matka kohti kevättä tulee olemaan kiintoisa, kommentoi KooKoon Ismo Lehkonen itseluottamusta uhkuen LeKi-pelin jälkeen.

Poissa KooKoolta ovat Tapparassa lainalla oleva Mikko Liukkonen ja loukkaantuneet Niklas Sirén ja Patrik Forsbacka.

Jokipojat – Jukurit

Jukurit matkustaa perjntai-illaksi Jokipoikien vieraaksi Joensuuhun tilillään voitto edellisestä ottelusta, kun Peliitat kaatui kotiluolassa lukemin 5-2. Jukurit hallitsi melko sekavaa ottelua selvästi, ja voitto oli ansaittu. Mikkeliläiset ovat hyvässä vireessä, ja venyttäneet voittoputken jo viiteen otteluun.

Kovassa vireessä on myös illan isäntä Jokipojat. Viimeisestä kymmenestä ottelusta on tilillä yhdeksän voittoa, ja edellinen kotitappiokin marraskuun alusta. Hyvien tulosten takaa löytyy onnistumiset laajalla rintamalla, sillä sekä yli- että alivoima ovat sarjan parhaimmistoa. Myös Juuso Rajalan johtama ykkösketju pystyy dominoinaan kaukaloa illasta toiseen.

Jukurien Matti Uusivirta on pelikieltonsa kärsinyt, ja voi palata kokoonpanoon. Keskiviikkona julkistettu uusi veräjänvartia Tommi Nikkilä saattaa pelata avausottelunsa viikinkipaidassa jo perjantaina. Roope Hämäläinen on nuorten maajoukkueen mukana Kanadassa.

Joensuulaisilla on loukkaantumishuolia enemmän. Pakistosta sivussa ovat Jarkko Näppilä ja Ville Hyvärinen. Ilmari Pitkänen on kurinpitäjän määräämällä kolmen ottelun pakkolevolla ja Ville Halonen virustaudin kourissa.Voimahyökkääjä Niko Snellmanin olkapää joudutaan operoimaan, minkä johdosta miehen loppukausi on uhattuna.

» Lähetä palautetta toimitukselle