Kauden avaukseen tultaessa molemmat olivat pelanneet melko vaisut harjoituspelit. Kisa sai otteluun peräti yhdeksän laina-apua, mutta ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt TuTo ei paperilla kalvennut kotijoukkueelle.
– Meidän isoista pojista näki, että ensimmäistä ottelua odotettiin kovasti. LeKi on kova kotijoukkue ja pelaa todella hienoa ja viihdyttävää jääkiekkoa, on aina pelannut, pohjusti turkulaisten päävalmentaja Petri Niukkanen ottelun jälkeen.
– Ihan ok ottelu meiltä. Ennen ottelua puhuttiin kovasti vastustajan ykkösen pimentämisestä, mutta ei meistä siihen ollut tänään, kertasi puolestaan LeKin käskyttäjä Marko Keskinen, jolle ottelu oli ensimmäinen Kisan päävalmentajana.
Vieraat aloittavat terävästi
Ottelun alku oli tunnusteleva kuten sarja-avauksesta saattoi odottaa. Molempien kiekollinen peli jäi huolellisuutta vaille, mutta kuitenkin molempien joukkueiden avauspelaamisesta ja syöttöpelistä näki, että tilanne on vuodenaikaan nähden hyvä.
Tommi Välimaan hölmöhkön jäähyn jälkeen TuTo ja sen huikea ykkösvitja sai mahdollisuutensa, jota se ei jättänyt käyttämättä. Toisin kuin ketjun muut ja myöhemmät ylivoimamaalit, 0-1-osuma vaati hieman tuuria mukaansa. Kiekko ajautui poikittain maalin editse Ville-Vesa Vainiolalle, joka sai kuin saikin hämmästyksen häivennyttyä nostettua kiekon maaliin pienestä kulmasta.
Maalin jälkeen LeKi sai yhä paremmin otetta pelistä ja paikoitellen hyökkäyspeli rullasi todella mallikkaasti neljän kentän voimin. Joukkueen on tuleviin peleihin löydettävä lähinnä röyhkeyttä aivan maalin tuntumaan, sillä liian usein maalipaikat jäivät viimeistelemättä silkan määrätietoisuuden puutteen vuoksi.
Yritys kuitenkin palkittiin kahdella salamamaalilla. Ensin Tapparan soturi Tuomas Vänttinen ajoi väkevästi maalille ja kaupan päälle runnoi oman irtokiekkonsa verkon perukoille tasoittaen pelin 1-1:een. Vain 15 sekuntia tämän jälkeen Jarkko Pyymäki pääsi karkaamaan vieraspuolustukselta ja ranne piiskasi verkon tötterölle toistamiseen.
Maalien jälkeen Nestori Lähde pääsi vielä nokikkain erinomaisesti pelanneen Tommi Virtasen kanssa, mutta kauas maalista jäänyt veto jäi kotiyleisölle jossiteltavaa erätauolla.
Kisa hallitsee ottelun toista erää suvereenisti
Kotijoukkue pääsi aloittamaan toisen erän kahden miehen ylivoimalla. Mutta kuten koko toisen erän aikana, LeKin ylivoima oli todella heikkoa ja maalipaikoissa haparoitiin todenteolla. Lisäksi TuTon alivoima pelasi uhrautuvasti.
– Olen todella ylpeä meidän alivoimapelaamisesta. Kaverit pelasivat pienillä minuuteilla ja niin ne vain tappoivat jokikisen jäähyn, ylisti Niukkanen.
– Meillä meni ylivoima vähän hieromiseksi. Usein meidän pelintekijä jäi lapa jäässä odottamaan ja meidän pakilta lähti samaan aikaan propelli maalille, tuskaili Keskinen hukattuja ylivoimasekunteja.
LeKin voi sanoa pelanneen erinomaisen toisen erän, mutta lopullinen tappoisku jäi ikävästi puuttumaan.
Konkarit iskevät
Jos toinen erä meni selkeästi Kisan nimiin, turkulaiset hallitsivat kolmatta vakuuttavasti. Eero Hyvärisen melko heppoisen jäähyn jälkeen Markku Vuorisalo pääsikin tasoittamaan ottelun komean kuvion päätteeksi. Rightin mailalla operoiva Vuorisalo hiipi Kisan alivoimaneliön keskelle ja Vainiolan lätty tavoitti konkarin. Vuorisalo niittasi kylmänviileästi ranteella yläkulmaan ja luvut tasoittuivat.
– En ole tuollaista maalia meidän tähdiltä nähnyt harjoituksissa. Vuorisalo ja Virtanen ovat vain pelanneet urallaan enemmän ylivoimaminuutteja kuin suurin osa nuoremmista kaikkiaan kentällä. Sieltä se maltti ja rauhallisuus ylivoimapeliin kumpuaa, analysoi Niukkanen suojattiensa tehokkuutta.
Tasoitusmaali avasi TuTon hyökkäyspeliä ja joukkue kykeni pitämään kiekkoa itsellään. Joukkue myös pyrki pelaamaan hitaita lähtöjä tarpeen tullen ja säilyttämään näin kiekkokontrollin.
Vieraat pääsivät erän puolessa välissä johtoon, kun kokemuksen syvällä rintaäänellä pelaavat turkulaiset herrasmiehet viimeistelivät seuraavankin ylivoimaosuman. Vuorisalo vapautti suoraan voitetun aloituksen jälkeen Virtasen läpiajoon ja parhaalla SM-liigakaudellaan peräti 22 häkkiä nakuttanut "Rööki-Antti" ei erehtynyt. JYPistä TuToon täksi kaudeksi siirtynyt näytti läpi pelin, että käyttöä voisi yhä olla Suomen korkeimmallakin sarjatasolla. Mies muun muassa yritti ilmaveiviä viimeisessä erässä ja hassutti pariin otteeseen lempääläläispuolustusta näyttävästi.
LeKi sai tasoitusmahdollisuutensa, kun vieraiden kanukkivahvistus Derek Famulare otti jäähyn poikittaisesta mailasta. Hyvin pyörinyt ylivoima toi mukanaan parikin loistavaa paikkaa. Mm. kokenut Johannes Alanen ja Ilves-laina Jyrki Jokipakka sutivat kiekosta ohi edessään täysin tyhjä maali.
Markus Laineen torpattua kiekko omalle vaihtopenkilleen, tilanne muuttui. Kisa pääsi jauhamaan kahden miehen ylivoimaa ja lopulta runsas painostus tuotti tulosta kotiyleisön riemuksi. Taitopelaajana tunnettu Juuso Antonen runnoi väkevästi maalin edessä ja sohi irtokiekon maaliin ajassa 59:23.
Jatkoajalla LeKi sai aiemman ottelun tapaan paikkansa, mutta kiekko lipui ilkeästi maaliviivaa pitkin ohi jatkoajan alkupuolella. Tämän jälkeen puolustuspään aloitus koitui kohtaloksi, kun Famularen voittama aloitus lipui puolustaja Miro Rahkolalle, joka sivalsi voitto-osuman turkulaisille.
– Otan tilanteen valmentajana 95-prosenttisesti itselleni. En uskonut aloitustilastoja ja luotin toisiin jätkiin tiukassa paikassa, suomi Keskinen itseään ottelun päätyttyä.
– Viime kaudella pistetilin aukeaminen kesti huomattavasti pidempään. Olen todella ylpeä jätkistä, totesi Niukkanen vielä loppuun.
Kisan kausi jatkuu viikonloppuna pohjoisen kiertueella (Oulu ja Kajaani). TuTo puolestaan kohtaa perjantaina Kupittaalla JYP-Akatemian.