Sport vahvempi kotkapaitojen kohtaamisessa

MESTIS / Raportti
Hallitseva Mestiksen mestari Sport ei antanut sarja-avauksessa Vaasassa vierailleen K-Laserin yllättää itseään. Isäntien tahdissa menty kamppailu päättyi lopulta Sportin voittoon lukemin 4-2 (0-0, 2-1, 2-1).

Sportin kohdalla ei päästy puhumaan minkäänlaisesta mestaruuden jälkeisestä krapulasta, sillä sen verran hyvin kotkapaitainen kotijoukkue oli sarja-avaukseen valmistautunut. Kovin paljon huonommaksi ei jäänyt niin ikään kotka-logo paitansa rintamuksissa pelannut vierailija K-Laser, joka onnistui pistämään isäntänsä kamppailun tuoksinassa varsin ahtaalle.

Tiukan ja tasaisen avauserän jälkeen maalihanat aukaisi ajassa 22:55 ylivoimalla kumilimpun aivan K-Laserin maalin vasempaan yläkulmaan tintannut Samuli Virkkunen, jonka terävän rannekudin edessä oululaisvahti Petteri Similä ei voinut muuta kuin nostaa kädet pystyyn antautumisen merkiksi.

1-0-johtomaalin jälkeen peli kääntyi selkeästi isäntien haltuun, mutta muutama perättäinen Sport-rangaistus avasi vieraille paikan, jota Jan-Mikael Juutilainen ei lopulta jättänyt käyttämättä. K-Laser-hyökkääjä pääsi kahden miehen ylivoimalla napauttamaan kiekon Jere Ölanderin laukauksen riparista reppuun kaikkensa tilanteessa tehneen Sport-kassari Joni Puurulan suureksi harmiksi.

Kovin pitkäikäistä ei oululaisten ilo ollut, sillä lähestulkoon välittömästi tasoituksen jälkeen taas kerran ylivoimalle päässyt Sport junttasi itsensä uudelleen johtoon. Tällä kertaa nimensä maalintekijöiden kirjoihin kirjasi Matias Perkkiö, jonka tarkalle rystykudille Similä ei voinut yhtikäs mitään.

Kujanpää ”pomppumaali” ratkaisi kamppailun

2-1-lukemissa päätöserään virrannut taistelu sai ratkaisunsa lopulta ajassa 45:09, kun kulmasta b-pisteen kaarelle itsensä runnonut Mika Kujanpää laukoi hieman huonostakin asennosta ja peliväline pomppi todella onnekkaasti ohi K-Laser-vahti Similän.


Mika Kujanpää iski ottelun voittomaalin.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Kahden maalin karkumatkalle päässyt kotijoukkue meinasi kuitenkin vielä päästää vieraansa peliin mukaan ja erityisesti mahdollisuuksia K-Laserille tarjoili todella kankeasti läpi kamppailun kaukalossa hiihdellyt Sport-pakki Ari Gröndahl.

Gröndahlin kahden perättäisen rangaistuksen aikana oululaiset onnistuivat vääntämään taiston jälleen ”maalin peliksi”, kun pitkän myllytyksen jälkeen Sami Holappa täräytti kovalla lyöntilaukauksella tilanteeksi 3-2.

K-Laserilla oli kavennuksen jälkeen vielä muutama todellinen ”tuhannen taalan” tekopaikka, mutta liiemmin ylärimaan kiekon laukonut Janne Niva, kuin puolittaiseen läpiajoon karannut Tomi Sthålhammar eivät onnistuneet maalinteossa.

Lopussa K-Laser-luotsi Mikko Manner otti vielä aikalisän ja veti lopulta myös maalivahti Similän pois veräjän suulta, mutta Sport rankaisi tylysti vain viisi sekuntia maalivahdin poisoton jälkeen. 4-2-loppulukemat pääsi niittaamaan vaasalaisyleisön riemuksi tehot 1+1 kamppailussa kerännyt hyökkääjä Mika Halava.

– Viimeinen maali menee minun piikkiini. Oli huono ajoitus ottaa Similä vaihtoon, kommentoi oululaisluotsi Manner.

Räsänen tyytyväisenä, Manner harmissaan

Taiston tauottua kummankin joukkueen päävalmentajat olivat luonnollisesti hieman erilaisissa fiiliksissä. K-Laserin Mikko Manner harmitteli omiensa suoritusta ja erityisesti järjen puute pelaamisesta sai miehen apeaksi.

– Ei ollut aivan semmoinen suoritus mitä lähdimme hakemaan. Taistelua oli paljon, mutta järkeä pelaamisessamme oli sen sijaan hyvin vähän, totesi Manner.

– Peliväline ei liikkunut, niin kuin sen olisi pitänyt liikkua – puskimme liikaa ja vain haudoimme kiekkoa itsellämme.

Sportin päävalmentaja Pasi Räsänen sen sijaan oli yhtä hymyä avausvoiton löpsähdettyä vaasalaisten laariin.

– Painotettiin jo eilen, että kotiavausta ei pääse pelaamaan kuin kerran kaudessa ja kolme pistettä siitä, niin mikäs sen parempaa onkaan, Räsänen maiskutteli.

Mannerin mukaan sarja-avauksen mukanaan tuoma jännitys näkyi erityisesti K-Laserin pelaamisessa.

– Jännityksen piikkiin voi laittaa osan tämäniltaisesta pelistä. Uskon, että kunhan löydämme pelirytmimme, niin suorittamiseemme tulee tarvittavaa rentoutta, jota tänään ei ollut, Manner mietiskeli.

Räsänen taas totesi vauhdin nousseen välillä liiankin kovaksi ja sen myötä huolellisuus kärsi.

– Kyllähän pelissä vauhtia riitti. Monta kertaa tosin näytti siltä, että sitä [vauhtia] oli vähän liikaa. Kiekollinen huolellisuus on jatkossa saatava paremmaksi, jotta alamme viedä helpommin näitä pelejä nimiimme, tokaisi Räsänen.

Mannerin mukaan oululaisjoukkueen on suunnattava katseensa varsin nopeasti perjantaiseen kotiavaukseen LeKiä vastaan. Sport-tappiota ei sen myötä K-Laser-leirissä liiaksi jäädä murehtimaan.

– Olennaisinta on nyt kuitenkin se miten me joukkueena käsittelemme tämän ottelun. Näin kävi tällä kertaa ja nyt vain katseet tiukasti kohti perjantain kotiavausta, Manner painotti.

– Jatkossa pitää parantaa, jotta saamme pisteitä.

Sport-piiskuri Räsänen höltyi jakamaan voitonhuumassa kiitosta joukkueelleen. Varsinkin uusista hankinnoista Ässät-laina Samuli Virkkunen ja K-Laserista vaasalaismiehistöön siirtynyt Matias Perkkiö saivat kehut hyvistä suorituksistaan.

– Olen erittäin tyytyväinen alivoimapelaamiseemme – puolustimme todella hyvin. Myös uusien kaverien esityksistä olen mielissäni. Muun muassa Virkkunen ja Perkkiö pelasivat hyvin, Räsänen suitsutti.

Sportin pelit jatkuvat kuluvan viikon perjantaina (16.9.), kun vaasalaiset matkustavat Peliittojen vieraaksi Heinolaan. K-Laser puolestaan isännöi samaisena perjantaina (16.9.) Ouluun vieraisille saapuvaa LeKiä.

» Lähetä palautetta toimitukselle