LeKi vei tärkeät pisteet

MESTIS / Raportti
Lempäälän Kisa voitti tärkeän kuuden pisteen ottelun jalkapallolukemin 1-0 (0-0, 1-0, 0-0). Ottelun tärkeimmät pelaajat löytyivät molempien maalien suulta, voittomaalin tehneen Lassi Mattilan lisäksi.

Savonlinnan Talvisalossa nähtiin kahden hyvän maalivahdin kaksintaistelu. Molemmat joukkueet pelasivat uhrautuvaa puolustuspeliä, mutta samalla ottelun kokonaiskuva muodostui varsin tylsäksi. LeKi hallitsi ottelua hienokseltaan alusta saakka, SaPKon maalipaikkojen tullessa lähinnä lempääläisten pahojen virheiden seurauksena.

Vieraiden maalinsuulla pelasi hiukan yllättäen HPK:sta lainalla ollut Mika Järvinen, ollen aivan loistava.

– Pelattiin tänään äärimmäisen hyvä vieraspeli, vaikkei saatu maaleja kuin yksi, mutta se riitti hyvän puolustuspelin ja loistavan maalivahtipelin ansiosta, kertoi tyytyväinen LeKi-valmentaja Marko Keskinen.

SaPKo sai omat paikkansa LeKin pahojen virheiden seurauksena. Toisessa erässä savonlinnalaisilla oli LeKin ylivoiman aikana huippupaikka mennä ottelussa johtoon, kun Kristian Ruisma taisteli kiekon pois puolustusalueelta ja karkasi vasemmasta laidasta ohi LeKi-puolustajan. Ilkka Heikkilä pääsi mukaan hyökkäykseen ja Ruisma syöttikin poikittain hyökkäyssiniviivan jälkeen ohi LeKin alimman puolustajan. Heikkilä pääsi nokikkain Järvisen kanssa, muttei onnistunut viimeistelemään.

Lempääläisten maali syntyi vastahyökkäyksestä SaPKo-pelaajien vaihtaessa. Mikko Laine ampui Jose Nippalan avauksen jälkeen oikealta b-pisteen kaaren tuntumasta. Lassi Mattila pääsi Kaulion torjumaan irtokiekkoon ja siirsi rystyltä kiekon maaliin.


LeKi-käskijä Marko Keskinen oli yhtä hymyä ottelunkin jälkeen.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

SaPKon ylivoima luokatonta, LeKillä hyvää pyöritystä

– Alivoima oli loistavaa ja ylivoimalla kiekon siirtely oli kauden parasta, mutta viimeistely jäi puuttumaan, ainoan onnistumisen jäädessä ottelun voittomaaliksi, summasi ottelua erittäin iloinen Keskinen.

SaPKon parhaimmat paikat siunaantuivat viime hetkien lisäksi ottelun puolivälin tienoille. Juuri ottelun toisen erän kymmenen minuutin kohdalla Antti Tenkanen katkaisi LeKi-puolustajan karmean harhasyötön hyökkäyssinisellä, päästen läpiajoon. Rightin puolelta pelaava Tenkanen koitti kääntää rystylle, mutta noston epäonnistuttua Järvisellä oli helppo työ torjua kiekko. Joonas Hyttinen ennätti kuitenkin irtokiekkoon ja ampui kohti oikeaa alakulmaa, mutta siinä Järvinen jatkoi loisto-otteitaan venyttäen patjansa kiekon eteen.

Heti perään Mikko Nuutinen hankki lempääläisten kultakypärä Lassi Mattilalle jäähyn. Lasse Lappalaisen laukaus jäi maalinedustaruuhkaan, josta maskimiehenä pelannut Pasi Hirvonen pääsi sutaisemaan jäätä pitkin erittäin vaikean laukauksen kohti oikeaa alakulmaa. Mika Järvinen oli jälleen mies paikallaan ja venyi uskomattomaan reaktiotorjuntaan, pitäen LeKin johdossa.

Viimeinen erä SaPKon paras, ylärimakin LeKin apuna

– Viimeisessä erässä SaPKo pystyi painamaan peliä kohti päätyämme aika vahvastikin, kertoi Keskinen.

– Neljässä viime pelissä kolmas erä on ollut parhaamme, mutta tänään korvasimme sen upealla taistelulla, Keskinen jatkoi.

Heti kolmannen erän alkuun Talvisalossa ehdittiin jo tuulettamaan tasoitusmaalia, mutta videotarkistuksen jälkeen maali osoittautui Toni Hyvärisen potkaisemaksi. Näin LeKi jatkoi johtoasemassa.

SaPKo aloitti todellisen takaa-ajonsa ajassa 53.24 Pasi Hirvosen laukauksen kimmotessa Järvisen mailanpäästä päätyverkkoihin. Samassa ajassa LeKin Roope Nikkilä passitettiin jäähyaitioon koukkaamisesta ja SaPKolle tarjoutui mahdollisuus nousta tasoihin.

Ylivoima olikin tuottaa tulosta Hyvärisen ammuttua vasemman b-pisteen kaarelta napakan rannelaukauksen, yläriman kuitenkin pelastaessa lempääläiset. Jäähyn juuri loppuessa, LeKi sai purettua kiekon, mikä päätyi hiukan onnekkaasti jäähyltä päässeelle Nikkilälle. Kaulio torjui Nikkilän läpiajon tyylikkäästi, pitäen SaPKon vielä ottelussa mukana.

Lopun LeKi puolustikin mallikkaasti, kuten koko ottelun, muutamaa henkilökohtaista virhettä lukuunottamatta. SaPKo ei päässyt maalinedustalle ja ylivoimissa kiekon saanti alueelle tuotti suuria vaikeuksia. LeKi puolestaan pyöritti ylivoimaansa läpi ottelun mallikkaasti kiekkoa liikutellen, lähinnä Lassi Mattilan johdolla.

SaPKon parasta ottelussa oli Ville Eskelisen paluu kokoonpanoon. Eskelinen voittaa tärkeitä aloituksia, mikä on SaPKolla pelistä toiseen suuri ongelma.

– Tuomarilinja oli varsinkin kolmannessa erässä kuin 80-luvulta. Mailaniskut ja tilanteet, joista me olemme kauden mittaan istuneet jäähyllä, jäivät täysin huomioimatta, manasi SaPKo-valmentaja Pekka Tirkkonen.

– Suoraansanoen välillä tuntui, että tuomarit paskoivat housuunsa, lisäsi tuohtunut Tirkkonen.

Lempääläisten hyvää ja kurinalaista puolustuspeliä arvostettiin myös SaPKo-leirissä ja maalivahdit saivat kehuja molemmilta valmentajilta. Huomenna Savonlinnassa on aina kiihkeän ja tunnerikkaan paikallisderbyn aika, kun Mikkelin Jukurit saapuu SaPKon vieraaksi. LeKi puolestaan jatkaa Itä-Suomen -kiertuettaan Joensuuhun Jokipoikien vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle