Helsingissä paluu arkeen

LIIGA / Ennakko
HIFK ja Jokerit kohtaavat kolmannen kerran kuluvalla kaudella.
Kuva © Jussi Kivimäki
HIFK saa Helsingin Jäähalliin vieraita naapurista. Punapaidoille ottelu on ensimmäinen maaottelutauon ja uuden jäähallin suunnitelmien julkistamisen jälkeen. Jokerit palasi kentälle jo tiistaina, kun Ässät katkaisi joukkueen kaksitoista ottelua kestäneen pisteputken. Palaako Jokerit voittojen tielle?

HIFK on saanut hioa kuvioitaan rauhassa lähes kahden viikon ajan, kun joukkueesta ei kutsuttu yhtäkään pelaajaa Karjala-turnaukseen. Tauko tuli joukkueen kannalta hyvään aikaan, viimeisissä otteluissa ennen taukoa pelissä oli merkkejä kehityksestä. 

Kotijoukkue hävisi viimeisen ottelunsa KalPalle lukemin 1-4 ennen taukoa, mutta valmentaja Pasi Sormusen kokoonpanomuutoksilla haettu herättely muutamaa ottelua aiemmin aiheutti joukkueessa positiivisen reaktion.
 
Jokerit palasi maaottelutauolta jo tiistaina, kun se kotonaan taipui Porin Ässiä vastaan. Helsinkiläiset hallitsivat ottelua, mutta Ässät kesti rynnistyksen ja käytti omat tilanteensa tehokkaasti, joten Jokereiden oli tyytyminen nollaan pisteeseen.
 
Tappioon katkesi myös joukkueen kahdentoista ottelun pisteputki. Putken vastapainona joukkueella on kolme perättäistä tappiota, joista kaksi vasta voittomaalikilpailun jälkeen. 
 
Joukkueiden keskinäisistä otteluista kumpikin on onnistunut voittamaan yhden. Vauhdikas avausottelu päättyi HIFK:n 7-3-voittoon, kun taas toinen Jokereille lukemin 4-2. Edelliset kaksi kohtaamista ovat olleet varovaisia, joten joko kolmannessa ottelussa nähdään tervettä tunnetta?
 
Huikeasta pisteputkesta huolimatta vierasjoukkue on osoittautunut haavoittuvaksi. Puolustuspelaaminen toimii loistavasti, mutta viimeistelyyn Jokerit kaipaa rutkasti lisätehoja. Edellisessä kuudessa ottelussa joukkue ei ole onnistunut kertaakaan tekemään kahta maalia enempää. 
 
Sen helpompaa ei ole maalinteko HIFK:llekaan. Alkukaudesta ykkössentterin tasosta viitteitä antanut Tyler Redenbach on taantunut pahasti, sillä hyökkääjä on pelannut kahdeksan edellistä ottelua ilman pisteitä. HIFK:n pelitavalliset puutteet eivät olisi yhtä huomattavia, mikäli löytyisi yksilöitä kannattelemaan joukkuetta.
 

Filppula pitkään poissa

Jokerit koki tiistaina kovan menetyksen, kun Valtteri Filppula väänsi polvensa ja joutui jättämään ottelun kesken. Tarkemmissa tutkimuksissa kävi selväksi, että sivusidevamma vaatii kahden kuukauden kuntoutusjakson. 
 
Ässiä vastaan kokoonpanosta poissa olivat Henri Heino, Ben Eaves, Teemu Henritius, Teuvo Teräväinen, Saku Salminen sekä kuumesairaana ollut Semir Ben-Amor.
 
Pitkin kautta runkopelaajien loukkaantumisista kärsineen joukkueen sairaslista oli jo tyhjenemään päin, Matti Lamberg ja Antti-Jussi Niemi palasivat tiistaina kaukaloon loukkaantumisensa jälkeen. Filppulan putoaminen aiheuttaa lisää harmaita hiuksia.
 
HIFK:lta illan ottelusta lienevät poissa Ville Varakas, Kyle Klubertanz, Joël Perrault, Niko Piiparinen sekä Toni Leinonen. Yli kuukauden loukkaantuneena ollut Joni Töykkälä sen sijaan on palaamassa kokoonpanoon.

Seuraa Heitä

Eero Somervuori #8 |

Laitahyökkääjä

Onnistui vasta neljännen kerran maalinteossa KalPaa vastaan. Löysikö kadonnutta itseluottamustaan?

Ilari Melart #11 | HIFK

Puolustaja

Nostanut osakkeitaan kiekollisessa pelissä. Neljässätoista ottelussa kuusi pistettä. Taistelee pistepörssissä samoista sijoista Eero Somervuoren, Arttu Luttisen ja Kimmo Kuhdan kanssa.

Teemu Pulkkinen #3 | Wild Wings

Laitahyökkääjä

Paljon parjattu Pulkkinen jahtaa sadatta tehopistettään. Pelissä näkynyt positiivisia vivahteita Ässät-pelin -3-teholukemasta huolimatta.

# |

Noussut joukkueen sisäisen pistepörssin viidenneksi. Loistavaa työtä alemmissa ketjuissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle