Hostikan KHL-ympyrä sulkeutui - "Siellä ei turhia selitellä"

LIIGA / Haastattelu
Hostikan kauden peliaika kaksinkertaistui viikossa.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Ville Hostikan KHL-urakka ei ollut pelillisesti kaikkein kiireisintä luokkaa. Puolessa vuodessa pelejä kertyi yksi ja kun seurajohto näytti ovea, vietiin varusteetkin alta. Tulos oli paluu kotimaahan, nyt Urpo Ylösen kouluun.

Ville Hostikka aiheutti vuosi sitten närää kommentoidessaan Kärppien maalivahtihankintaa. Johan Backlund lensi Pohjois-Amerikasta uhkaamaan Hostikan asemaa seuran ykkösvahtina ja suorat kommentit kirvoittivat kritiikkiä huonosta kyvystä sietää kilpailua.

- Uutinen vuosi ensin nettiin. Siinä aamulla piti pari kertaa lueskella, että oliko siinä otsikossa oikeasti että Kärppiin? Siinä jäi nuorten MM-kisojen tulokset katsomatta, piti vähän puhaltaa ja syödä aamupalaa välissä, Hostikka julisti Jatkoajan haastattelussa.

Backlundin tullessa Tomi Karhunen lainattiin Slovan Bratislavaan. Ruotsalainen oli kokoonpanossa ensimmäistä kertaa 17. tammikuuta ja Hostikalle pelejä riitti loppukauden aikana enää neljä.

KHL:ssä Venäjän tavalla

Tälle kaudella Karhunen ja Hostikka vaihtoivat paikkoja. Backlund teki jatkosopimuksen Kärppiin ja 23-vuotias Karhunen otti harteilleen varamaalivahdin viitan. Hostikka puolestaan lähti vuoden pestille Slovan Bratislavaan, joka oli juuri liittynyt KHL:ään.

Vielä viime sesongilla maansa pääsarjan voittanut Slovan ehti oppia uuden liigansa tavoille nopeasti. Jaroslav Janus on pelannut jo yli 40 peliä ja Branislav Konrad kolme. Suomesta mukaan kärrätty Hostikka sai torjua kerran.

- Varsinkin ensimmäinen kuukausi avasi silmiä sille, millaista jääkiekko voi olla. Yksissäkään treeneissä ei voinut vain "antaa mennä" tai laskea kiekkoja läpi. Jos niitä ei ottanut kiinni, niin kolme muuta kaveria katsoi niskan takana ja söi saman tien hengiltä, Hostikka muistelee tammikuun lopussa.

- Se opetti kyllä Suomeakin varten. Nyt kun tuli takaisin, niin asenne jäälle mennessä oli vähän toisenlainen.

Näiden sanojen ja uran toistaiseksi ainoan KHL-ottelun välillä on muutaman kuukauden verran erikoista arkea Euroopan kovimmassa jääkiekkoliigassa. Tarina päättyi tammikuun puolivälissä seuranvaihtoon, kun Hostikka teki sopimuksen Turkuun.

Lähtö Bratislavasta ei varsinaisesti tullut puun takaa, sillä seurajohto teki viimeisinä viikkoina tahtonsa selväksi.

- Siellä kohdeltiin aika kaltoin viimeisen kuukauden ajan. Vietiin varusteet ja vietiin melkein kämppäkin alta. Häntä yritettiin kaikin tavoin savustaa ulos. Sen jälkeen on aika iso muutos päästä tähän ympäristöön ja osaksi joukkuetta, TPS:n päävalmentaja Juha Pajuoja kertoi Hostikan matkatessa Suomeen.

Turussa Antero Niittymäen epäonni avitti Hostikkaa, sillä loukkaantuneen maalivahdin joulukuussa saama varustepäivitys annettiin uuden hankinnan käyttöön. KHL-kamppeet jäivät slovakialaiseen kuivaushuoneeseen.

- Jos ei KHL-sopimukseen ole kirjoitettu varusteita, niin ne kyllä korjataan pois lähtiessä. Seura poimi takaisin kaiken verkkareista lähtien. Siinä mielessä aika koominen tilanne, että kun kävin aikanaan pelaamassa viikon TUTOssa, tuli kassillinen kaikenlaista toppatakkia, mutta KHL:stä ei saanut mukaan kuin hikiset t-paidat, Hostikka naureskeli vietettyään Lounais-Suomessa kaksi viikkoa.

- Nyt on sitten Niittymäen patjat ja muuta kerättynä kokoon. Rintapanssaria ynnä muuta saa kaupan hyllyltä ja niitä voi suutarin kanssa muokata mieleisekseen, mutta uusien omien varusteiden tilaaminen on niin pitkä prosessi, että eivät taida ehtiä tällä kaudella enää paikalle.

Takaisin työpöydän ääreen

TPS:ssä Hostikka on jo ehtinyt tuplata kauden pelimääränsä. Ensimmäinen kokonainen ottelu tuli tilille viime torstaina. Hostikka torjui 30 Lukko-laukausta ja päästi vain yhden maalin.

Ensiesiintyminen oli tapahtunut jo aiemmin, sillä Hostikka komennettiin TPS-maalille edellisellä viikolla pitämään maalinsa puhtaana voittomaalikilpailussa.

- Kysyin ennen rankkareita, haluaako hän ottaa turkulaisyleisön heti puolelleen. Hän sanoi saman tien kyllä, Pajuoja kuvaili äkillistä päätöstä.

- Suomeen paluu tuntuu todella hyvältä. Olihan se hieno kokemus käydä vähän seikkailemassa, mutta kotiin on aina kiva tulla. Siellä tuli varmasti kasvettua ihmisenä ja urheilijana aika paljon, mutta toivottavasti pikku hiljaa tulisi taas vastuuta ja pääsisi kiinni arkirutiineihin, Hostikka toivoi.

Turussa vastuuta pitäisi olla luvassa. Niittymäen paluusta ei ole takeita ja Atte Engren on taistellut pitkienkin otteluputkien läpi.

- Attekin tarvitsee välillä huilivuoron, hänelle on tullut aika pitkiä pätkiä pelejä. Aikaisemmin meille tuli vielä paljon laukauksiakin, mutta nyt kun ne määrät ovat pudonneet 20:een niin tuntuu, että alkaa vähän ropsahtelemaan. Keskittyminen herpaantuu helposti sitten kun väsymys alkaa puskea päälle, Pajuoja sanoi.

- Meillä oli vain yksi maalivahti. Anterolla oli vammaa ja hänen paluunsa ajankohta oli hämärän peitossa. Hän tekee töitä kuntoutumisensa suhteen, mutta on liian kova riski ruveta pelaamaan SM-liigaa A-nuorten maalivahdilla. Meillä kävi vielä niin huono tuuri, että A-nuorten toisen maalivahdin pikkusormi murtui, joten sielläkin oli vain yksi veskari, maalivahtivalmentaja Urpo Ylönen tarkensi.

Hostikalle tilanteen pitäisi sopia. Yksi ottelu puolessa vuodessa on terveelle maalivahdille surkea tilasto. Siirto takaisin Suomeen oli paitsi helpottava ratkaisu Bratislavan pattitilanteeseen, niin myös mahdollisuus kehittyä tutussa kulttuurissa.

Alkuviikon paluu Ouluun oli Hostikalle hetki, jona yli vuosi sitten Kärppien pukukopista käynnistynyt ympyrä sulkeutui.

- Kyllä se herätti tunteita, kun maanantaina sinne mentiin ja vastaan alkoi tulla tuttuja kauppoja ja reittejä. Jos en sinne olisi aikoinaan päätynyt tai joutunut, niin pelaisinko nyt vielä jääkiekkoa? Luultavasti en. Se oli tärkeä kokemus ja arvokas asia, että pääsin näyttämään osaamistani.

Kaksijakoisen KHL-kokemuksen jälkeen säännöllinen peliaika ja selkeä rooli tuntuvat arvokkaammilta kuin koskaan.

- Se on kova sarja. Ei siellä selitellä ja jutella turhia. Jokaisissa harjoituksissa pitää lyödä parasta osaamistaan tiskiin ja jos se ei riitä, niin lähtö on hyvin nopea. Ei sitä aleta selitellä, miksi joku on poistunut. Kopissa on tyhjä paikka ja kaveri on lähtenyt, mutta valmennus vain jatkaa ottelupalaveria, Hostikka tiivisti.

» Lähetä palautetta toimitukselle