Kai Rautiolle hyvästit heittänyt HPK on nyt pelannut kaksi ottelua Pasi Arvosen alaisuudessa. Yhden epävirallisesti ja toisen virallisesti.
Muutokset pelitavassa olivat välittömät. HPK yksinkertaisti peliään ja lisäsi nopeiden lähtöjen määrät maksimiin.
Tuloksia kahdessa ensimmäisessä ottelussa ei ole tullut. Pisteen pistettä ei ole tarttunut plakkariin. Ensin ottelu kääntyi tiukasta selkeäksi tappioksi Ilvestä vastaan. Huilatun tauon jälkeen sarjajumbo Blues piristi pistesaldoaan kukistamalla HPK:n tämän kotikentällä. Muuttuiko siis mikään oikeasti?
Käytännön tasolla HPK on nyt tilanteessa, jossa Arvosen valitsema pelitapa ei ole tuomittavissa oikeaksi tai vääräksi. Ollaan sellaisessa hetkessä, jossa pelikirjat ovat menettäneet hetkellisesti merkityksensä.
Ollaan sellaisessa hetkessä, jossa pelikirjat ovat menettäneet hetkellisesti merkityksensä.
Ollaan tilanteessa, jossa joukkue on menettänyt itseluottamuksensa. Selkäranka napsahtaa jokaisen takaiskun jälkeen äärimmäisen herkästi. Se on tilanne, jolloin jokaisen pitäisi tietää, että nyt ei yhtään pelitapaa pystytä toteuttamaan kunnolla.
HPK:n molemmat ottelut ovat lähteneet liikkeelle paljon paremmin kuin ne ovat päättyneet. Takaa-ajot ovat kuihtuneet. Ääriesimerkki notkahduksesta nähtiin Bluesia vastaan, kun kaiken ollessa hyvin jopa kentän pienimmät pelaajat kävivät herättelemässä Bluesin kolosseja taklauksillaan.
Jesse Saarinen sekä Teemu Rautiainen pistivät molemmat vuorollaan arviolta metriä pidemmän Olli Malmivaaran kunnon rysäyksellä puhtaasti laidalle. Asennetta!
Entäs sitten? Peli kääntyi, eikä mikään onnistunut enää keneltäkään. Pari henkilökohtaista virhettä ja joukkueen taistelu mureni. Irvokkain esimerkki koettiin viimeisellä minuutilla, kun HPK haki tasoitusta ilman maalivahtia. Antti Bruun heittää kiekon päätyyn, jonne kukaan ei ollut menossa.
Siis maalin takaa-ajoasemassa, ilman maalivahtia, kukaan ei mennyt hampaat irvessä kiekon perään. Puhumattakaan siis toisesta vaihtoehdosta, jossa Bruun olisi hakeutunut väkisin sinisen yli - suojaamaan kiekkoa, jotta omat ehtivät perässä alueelle.
Aivan niin, Antti Bruun. Puolustajaa ei millään lailla voida yksin syyllistää koko joukkueen lamasta, mutta olihan Bruun Bluesia vastaan joukkueen heikon itsetunnon ilmentymä. Ylivoimallakin vastuuta saanut puolustaja näytti arkailevan jokaista syöttöä puoli tuntia liian pitkään. Mitä, minulleko kiekko?
Niin, mikä sitten avuksi? Vaikka näyttäisi siltä, että mikään ei ole muuttunut, on joukkue ottanut jo ensimmäiset askeleensa kohti toipumista. Pelitavan muutos puhtaampaan pystysuuntaan on ensimmäinen. Ei niinkään kyseisen pelitavan vuoksi, vaan selkeyden vuoksi. Pelaajilla on nyt kirkkaammin hahmoteltu tavoite.
Toinen on ryhdistäytyminen. Selkäranka on vielä heikko, mutta hallitsemalla pelejä edes alkupuolten verran ottelua on joukkue nähnyt, että jotain on otettavissa. Tavoite on karannut toistaiseksi, mutta valo pilkottaa jo tunnelin päästä.
Seuraavaksi tarvitaan vain lisää pyrkimystä, yritystä ja onnea. Itse aiheutettua onnea pomppua sisään. Pientä ketjulottoa ja positiivista ravistelua. Aivan, ei missään nimessä lisää perusteetonta avautumista.
Ollaan tilanteessa, jossa kerrankin voidaan hyvällä omallatunnolla sanoa, että kaivataan niitä miehiä maalille ja vetoja perään. Hakeutumista maalintekosektorille. Laukauksia ja vielä kovempaa yritystä. Arvosen peräänkuuluttamaa asiaa; mennään, eikä olla menevinään.
Perusruokia kiekkoilun ravinnoksi. HPK kaipaa kliseitä ja fraaseja.
Lisää ja kovempaa yritystä vain, pojat, maalit ja pelitapa seuraavat kyllä kiltisti perässä.
