Kuten sarjan edellisosassa tutuksi tulleessa Luxemburgissa, myös Italiassa jääkiekolla on hyvin pitkät perinteet. Vaikka jalkapallo on aina ollut maan ykköslaji, on kiekkoakin lyöty maaliin yli 100 vuoden ajan. Ensimmäinen seurajoukkue, Pattinatori del Valentino, perustettiin Torinoon jo vuonna 1911. Pääsarja Serie A aloitettiin vuonna 1924 kolmen joukkueen, HC Milanon, Gruppo Sportivo Dolomitin (nyk. SG Cortina) ja Pattinatori del Valentinon voimin. Ensimmäisenä maan mestariksi kruunattiin keväällä 1925 HC Milano.
| Italia lukuina | |
| Asukasluku | n. 61 miljoonaa |
| IIHF:n jäseneksi | 24.1.1924 |
| IIHF:n ranking | 18 |
| Maajoukkueen lempinimi | The Azzuri |
| Jäähalleja | 45 |
| Ulkokaukaloita | 24 |
| Pelatut ottelut | 839 (V 342, T 79, H 418) |
| Maaliero | 2770-4029 |
| Eniten otteluita | Lucio Topatigh (243) |
| Eniten pisteitä | Lucio Topatigh (131) |
| Ensimmäinen ottelu | 14.3.1924 Italia vs Ruotsi 1-7 |
| Suurin voitto | 1.3.1955 Italia vs Belgia 28-0 |
| Suurin tappio | 1.2.1948 Italia vs USA 1-31 |
| Rekisteröityjä pelaajia | 6909 |
| Miehiä | 2002 |
| Naisia | 405 |
| Junioreita | 4502 |
| Tuomareita | 162 |
| Pääsarjan nimi | Elite A |
| Joukkuemäärä | 8 |
| Hallitseva mestari | Asiago Hockey AS |
Vuonna 1924 Italia hyväksyttiin kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n jäseneksi, mutta peräti vuoteen 2009 asti Italiaa IIHF:ssä edusti maan jääurheiluliitto, FISG. Italia hyväksyttiin IIHF:n täysjäseneksi kun jääurheiluliitosta erillinen Italian jääkiekkoliitto perustettiin.
— Silloin jääkiekko herätti mielenkiintoa katsojissa ja mediassa. Sanomalehdissä oli paljon artikkeleita säännöistä ja varusteista. Milanoon rakennettiin jäähalli, jossa HC Milan ja Diavoli Rossoneri pelasivat kansainvälisiä otteluita. Italian jääurheiluliitto pystyi järjestämään siellä ensimmäisen Italian isännöimän Euroopan Mestaruusturnauksen. Pelaajat kehittyivät niin hyvin, että Italia voitti vuonna 1930 Sveitsin Davosissa yliopisto-opiskelijoiden maailmanmestaruuden, tietää Tony Puma.
Pelaajavirta Kanadasta alkoi nopeasti
Samalta ajalta on myös Suomen ja Italian maajoukkueiden ensimmäiset kohtaamiset.
— Yllätyin kun luin Italian ja Suomen välisistä otteluista ja huomasin, kun "Azzurri" voitti kaksi ottelua 1930-luvulla, Puma kertoo.
Italian jääkiekkomaajoukkue on totuttu näkemään enemmän tai vähemmän täynnä nuorempia ja vanhempia Pohjois-Amerikassa syntyneitä italialaisia, jotka haluavat päästä maistamaan arvokisatunnelmaa vanhempiensa synnyinmaan väreissä. Tämä ilmiö tuotiin Italian jääkiekkoon heti alusta alkaen.
— "Oriundien" (suom. synnynnäisten) vaikutus oli suuri. Ensimmäinen oli 1930-luvulla Francesco Roncarelli. 1950-luvulla Italian liitto toi paljon kahden passin ihmisiä Kanadasta. Tuolloin Italian maajoukkuetta kutsuttiin "Pikku-Kanadaksi". "Oriundit" tulivat takaisin 1980-luvulla, ja 1990-luvulla Siniset kokivat parhaat hetkensä.
Italia pelasi säännöllisesti MM-kisoissa 1950-luvun lopulle saakka. Vuoden 1959 MM-kisojen jälkeen Italian seuraava pääsarjaesiintyminen tapahtui vasta vuonna 1982 Suomessa järjestetyissä MM-kisoissa. Tuon ajan Italia pelasi B- ja C-sarjoissa. Osasyyllinen pitkään alasarjavisiittiin oli heikosti arvokisoissa pelannut Italian jalkapallomaajoukkue.
— Kaksoiskansalaiset puuttuivat tuolloin kokonaan. Italian jalkapallomaajoukkue karsitui vuoden 1962 Chilen MM-kisojen ensimmäisellä kierroksella. Sen jälkeen Italian olympiakomitea kielsi aina vuoteen 1980 saakka urheiluseuroja palkkaamasta ulkomaisia pelaajia. Tämän seurauksena maajoukkueen taso romahti. Lisäksi pelaajat eivät olleet ammattilaisia, ja työn ja urheilun yhteensovittaminen oli hyvin vaikeaa, Puma selvittää.
Jari Kurri tähditti pääsarjaa
Italia esiintyi vuoden 1992, 1994, 1998 ja 2006 olympialaisissa, pelasi kaikissa MM-turnauksissa 1992-2002 ja isännöi vuoden 1994 MM-kisat Milanossa. Tätä pidetäänkin Italian jääkiekon kulta-aikana.
— Paras saavutuksemme on ylivoimaisesti kuudes sija 1994 kotikisoissa. Meillä oli täydellinen sekoitus parhaita Italiassa syntyneitä pelaajia, "oriundeja" sekä hyvät valmentajat Brian Lefley ja Adolf Insam.
— 1990-luvulla meillä oli paras kiekkokoulu mitä oli koskaan ollut. Jopa Jari Kurrin kaltaisia ulkomaalaisvahvistuksia kävi pelaamassa Italiassa. Pelin taso oli parasta ja ihmiset kiinnostuivat jääkiekosta.
Niin oudolta kuin se kuulostaakin, Jari Kurri on todella pelannut Italian pääsarjassa, Serie A:ssa. Italiaan Kurri päätyi monien sattumusten kautta. Kauden 1990-91 alussa Kurrilla meni sukset ristiin Edmonton Oilersin toimitusjohtaja Glen Satherin kanssa. Keväällä 1991 Suomessa järjestettiin jääkiekon MM-kisat, ja Kurri halusi päästä kisoihin pelaamaan. Näin ollen hän palasi Eurooppaan, jolloin hänelle jäisi keväällä enemmän aikaa valmistautua MM-kisoihin sen sijaan, että hän pelaisi NHL:ssä pudotuspelejä.
Pelkällä ruokapalkalla hän ei suostunut pelaamaan, vaikka maisemanvaihdosta pidettiinkin yleisesti Kurrin välivuotena ammattikiekkoilusta. Riittävän syvä lompakko löytyi Italiasta.
Silvio Berlusconin omistama, vain vuotta aikaisemmin perustettu HC Devils Milano tarjosi huhujen mukaan Kurrille kaudesta jopa 2,6 miljoonaa markkaa (n. 430 000 euroa). Se oli tuplasti enemmän kuin Serie A:ssa toiseksi eniten (n. 215 000 euroa) tienannut pelaaja, Mark Napier, kauden aikana ansaitsi.
Kurrin kauden aikana 30 ottelussa iskemät tehot 27+48=75 eivät jättäneet epäselvyyksiä hänen asenteestaan.
— Italialaiset fanit ajattelivat, että hän tuli rahan takia vuoden "kiekkolomalle." Hän pelasi parasta jääkiekkoa, mitä täällä oli koskaan nähty ja hän oli aivan liian ylivertainen italialaisille pelaajille. Hän teki vuoden mittaisen sopimuksen ja lähti sen jälkeen Los Angeles Kingsiin, Puma muistelee suomalaislegendan visiittiä.
Jääkiekko ei menesty etelässä
Pääsarjan nimi vaihtui tällä kaudella muuallakin kuin Suomessa. Italian pääsarja Serie A tunnetaan nykyään nimellä Elite A. Joukkueita on kahdeksan ja kaikki niistä sijaitsevat maan pohjoisosassa. Erityisesti Etelä-Tirolissa ja Asiagossa jääkiekko on ykköslaji.
— Muualla Italiassa jääkiekkoa ei juurikaan seurata, ja Pohjoinen on oikeastaan ainoa alue, missä tiedetään kunnolla, mitä jääkiekko on. Etelässä ei ole yhtäkään kunnollista joukkuetta. Nykyään eteläisin taitaa olla Milano, 20 vuotta Italian maajoukkueita edustanut Roland Ramoser selvittää.
Kuten toiseksi ja kolmanneksi ylimmät sarjat Serie A2 ja Serie B, myös Elite A on puoliammattimainen sarja. Elite A:n ja Serie A2:n on kuitenkin suuri ero resursseissa.
— Serie A2 on aika lailla harrastelijasarja. Siellä pelaa useita, jotka käyvät päivisin töissä. Kaikki hyvät pelaajat pelaavat Elite A:ssa, eikä kakkossarjassa vastaavasti ole juurikaan ulkomaalaisia, koska joukkueilla ei ole semmoiseen varaa, sanoo Ramoser.
Jääkiekkoa on yritetty saada myös eteläisemmän Italian lajiksi, mutta tulokset ovat olleet laihoja. Köyhemmässä etelässä myös olosuhteet luovat omat haasteensa.
— Aivan alussa Italian liitolla oli ajatuksena laajentaa jääkiekkoa Pohjoisalueen kaupunkeihin, mutta ilman menestystä. Etelä-Italiassa oli varovaisia yrityksiä 1990-luvulla, kun Rooman lähellä sijaitsevassa Marinossa pelattiin All Star Challenge -ottelu, mutta sen jälkeen mitään ei ole tapahtunut, Puma sanoo ja jatkaa:
— Suurin ongelma areenan rakentamisessa on ylläpitokustannukset. Joulu- ja tammikuussa keskilämpötila on 16 astetta, mikä on liian paljon. Cataniassa, Sisiliassa, on hiekkarantojen lähellä La Playa -niminen halli, mutta toistaiseksi siellä ei ole jääkiekkoa pelattu.
"Jalkapallo vie kaikki rahanlähteet"
Toisin kuin Suomessa, Italiassa myös Cup-kilpailu voi hyvin ja on voimissaan.
— Italian Cup of Hockey on joka vuosi joillekin joukkueille hieno mahdollisuus loistaa. Cupia on seurattu aina todella paljon, ja joukkueilla on usein paljon faneja, koska siinäkin on paljon voitettavaa. Mielestäni se on hyvä asia, että tällainen on olemassa, Ramoser kehuu.
Talouskriisi vaikuttaa kuitenkin joukkueiden olosuhteisiin, kun raha ja sponsorit ovat kiven alla. Jalkapallon kuningasasemakaan ei helpota jääkiekon tilannetta.
— Jalkapallo vie kaikki rahanlähteet. Usein vapaaehtoisten ansiosta on mahdollista rakentaa nuorille pelaajille järjestelmiä. Joukkueiden budjetit ovat hyvin pieniä. Esimerkiksi Milanon joukkueen vuosibudjetti on miljoona euroa, Puma sanoo ja jatkaa:
— Suurin osa rahasta menee jäävuorojen maksuun sisältäen harjoitukset ja ottelut. 1990-luvulta lähtien katsojamäärät ovat pudonneet johtuen pelin tason heikkenemisestä.
Torinon vuoden 2006 talviolympialaisten erittäin kovatasoisen jääkiekkoturnauksen toivottiin luovan Torinoon ja muuhun Italiaan jääkiekkobuumin, joka olisi tuonut lisää sponsoreita ja katsojia lajin pariin. Tämä tavoite ei saanut tuulta purjeisiin.
— He yrittivät saada jääkiekkotoimintaa Torinoon olympialaisten jälkeen, mutta projekti epäonnistui. Italian jääkiekko ei hyötynyt olympialaisista mitenkään. Luulen, että vika on liiton johtajissa, jotka eivät kyenneet hyödyntämään tapahtuman synnyttämiä mahdollisuuksia. Olin katsomassa Italia-Suomi ja Venäjä-Ruotsi -ottelut, ja ne olivat kauneinta jääkiekkoa, mitä olen koskaan nähnyt, Puma muistelee.
Vaikka jääkiekko ei Italiassa tavallisesti media-ajalla mässäile, Vancouverin 2010 olympiakisojen lähetysajoista löytyy mielenkiintoinen knoppitieto. Kun Kanadan televisiossa näytettiin jääkiekkoa 102 tuntia, saivat italialaiset kiekkofanit samaa herkkua kotivastaanottimiinsa peräti 251 tuntia. Se oli eniten koko maailmassa.
— Italialaiset jääkiekkofanit janoavat hyvää jääkiekkoa, koska Italian televisio lähettää vain jalkapalloa ja vähän koripalloa, lentopalloa ja harvoin muita pikkulajeja, Puma kertoo.
EBEL- ja KHL-kuvioita
Sarjan nimen muuttumisen lisäksi myös kaukalossa on tapahtunut merkittävä muutos. Yksi Italian perinteikkäimmistä seuroista, vuonna 1933 perustettu HC Bolzano Foxes, siirtyi täksi kaudeksi Itävallan ylikansalliseen Erste Bank Eishockey Ligaan (EBEL). Puman mielestä sarja ja sen fanit menettivät tärkeän joukkueen.
— Bolzanon siirtyminen EBEL:iin oli suuri menetys Italian liigalle. Kyseessä on historiallinen joukkue Italian jääkiekossa. Missä tahansa Bolzano pelasikaan, se houkutteli paljon faneja vahvasta kilpailuasetelmasta johtuen.
Ramoser näkee Bolzanon maisemanvaihdossa myös hyviä puolia.
— Mielestäni italialaisen kiekkoilun kannalta parasta on nyt se, että Bolzano siirtyi EBEL:iin. Joukkueessa on sellaisia pelaajia, jotka ovat pelanneet todella kovissakin sarjoissa kakkos-kolmoskentällisissä. Olemme ainakin askeleen lähempänä eurooppalaisia huippujoukkueita. Elite A on ehkä parempi kuin ennen.
Myös toinen italialainen joukkue on ollut useamman vuoden ajan sarjanvaihtohuhujen kohteena. Vuonna 2008 Milano Vipersin tilalle perustetun Milano Rossoblun on puhuttu liittyvän KHL:ään mahdollisesti jo ensi kaudella. Vuonna 2011 seura alkoi tehdä yhteistyötä KHL:n kanssa ja siihen liittyi kolmivuotinen sopimus, jossa yhtenä askeleena kohti KHL:ää oli nousu Serie A:han saman kauden päätteeksi.
Sen tavoitteen Rossoblu saavutti, mutta tie KHL:ään on vielä hyvin pahasti kesken, eikä se Puman mielestä välttämättä edes valmistu.
— En usko, että Milano Rossoblu siirtyy koskaan KHL:ään. Suurin ongelma koskee jäähallia. KHL vaatii vähintään 6000 paikkaa ja nyt joukkue pelaa 4500 katsojan hallissa. Forumin - vuoden 1994 MM-kisojen pelipaikan - omistajat eivät ole kiinnostuneita jääkiekosta rakennuksessaan.
— Pitäisi rakentaa uusi iso areena, mutta politiikan, rahan ja byrokratian yhteisvaikutus tekee tilanteen sellaiseksi, että sitä on vaikea selittää lyhyesti. Jos Milano liittyy joskus KHL:ään, luulen että maajoukkuetason italialaiset mahtuisivat pelaamaan 3-4 -ketjuissa.
Nuoria pelaajia ei arvosteta
Maajoukkueen ja pääsarjan tulevaisuus määräytyy pitkälle sen mukaan, miten määrätietoista työtä junioreiden parissa tehdään ja miten paljon heille uskalletaan antaa vastuuta. Syy nuorten ja miesten maajoukkueiden vaatimattomampaan menestykseen löytyy Italian sarjoissa sovellettavasta nuorisopolitiikasta.
— Italiassa ei ole nuorten pelaajien kasvatuskulttuuria. Kun nuori pelaaja pääsee aikuisten joukkueeseen, hän viettää suurimman osan ajastaan vaihtopenkillä pelaamatta yhtään. Yleensä valmentajat eivät luota nuoriin.
— Italiassa tärkeintä on lopputulos. Kaikki haluavat voittaa ja joukkueet etsivät kokeneita pelaajia. Joissain ikäluokissa joukkueet pelaavat ulkomailla. Esimerkiksi Hockey Como ja Varese Hockey pelaavat Sveitsissä, Puma sanoo.
— Nykyään jokunen nuori italialainen pelaa ulkomailla, kuten Diego Kostner NLA:ssa Luganossa, [Alex] Trivellato DEL:ssä Berliinissä ja Thomas Larkin AHL:ssä Springfieldissä, Columbus Blue Jacketsin farmijoukkueessa. Jos he kasvavat ulkomailla, he saavat hyödyllistä kokemusta maajoukkuetta varten, Puma kertoo maan nuorista lupauksista.
Ramoser on samoilla linjoilla ja tarkentaa:
— Sarjaamme tuli paljon kanadalaisia, joten paikallisilla ei ollut paljon tilaa pelata kohtuullisen tasokkaassa sarjassa. Paljon nuoria on lähtenyt ulkomaille opettelemaan kiekkoilua Saksaan, Itävaltaan, Suomeen, Ruotsiin jne. Heidän pitää lähteä ulkomaille leireille ja pelaamaan, koska Italian junioriliiga on erittäin huonotasoinen.
— Osa joutuu lähtemään jo hyvin nuorena – ehkä jo 13-, 14- tai 15-vuotiaanakin. Siellä heillä kuitenkin on suuremmat haasteet, paremmat valmentajat ja oikeastaan kaikki kehittymisen kannalta paljon paremmin.
Maajoukkueen tulevaisuus
Kaksoiskansalaisten käytöstä maajoukkueessa on keskusteltu paljon, ja ajatus maajoukkueesta ilman heitä on melko radikaali, koska toteutuessaan se muuttaisi maajoukkueen rakennetta merkittävästi. Pärjäisikö maajoukkue ilman heitä?
— Kaksoiskansalaiset parantavat itsessään maajoukkueen tasoa. Jos me nyt pompimme MM-kisojen ja 1-divisioonan väliä, niin ilman heitä me pelaisimme 1A- ja 1B-divisioonien väliä. Italian on pakko nojata ulkomailla pelaaviin pelaajiin, Puma sanoo.
Ramoser näkee maajoukkueen vuoristoratamaisten esitysten takana huonon kotimaisen pelaajatuotannon.
— Viime vuodet ovat kyllä olleet ylämäkeä ja alamäkeä enemmän tai vähemmän. Nykyinen tila johtunee siitä, ettei hyviä syntyperäisiä italialaisia pelaajia ei ole hetkeen tullut merkittävästi. Tämä johtuu siitä, että menetimme hyvän sarjamme, ja sitä myöden paikalliset eivät saanet tarpeeksi hyvää kokemusta maajoukkueeseen. Nyt suunta on alkanut taas kääntyä hiukan ylöspäin, ja maajoukkueekin on hiukan vahvistunut.
Hän ei kuitenkaan osaa sanoa milloin Italiasta voisi tulla vastaava vakiojäsen MM-kisoissa kuten Tanskasta tai Norjasta.
— Mielestäni nyt Italialla voisi olla mahdollisuus selvitä ainakin muutama vuosi MM-kisoissa. Mutta kyllähän se hissiliike saattaa jatkua vielä pitkäänkin, koska olemme hiukan liian vahvoja 1A-divisioonaan ja hiukan liian heikkoja varsinaisiin MM-kisoihin. Toivottavasti saamme kehitettyä paljon omia junioreita ja italialaista kiekkoilua, että voisimme pysyä ylhäällä.
Kaksoiskansalaisistakaan Ramoser ei olisi luopumassa.
On hyvä, että saadaan muutama kanadan-italialainenkin mukaan, koska he pystyvät auttamaan joukkuetta, ja pystyvät omalla tavallaan kehittämään maajoukkueen pelaajia, sanoo Ramoser.
Entäpä sitten olympialaiset?
Italia ei päässyt 2010 Vancouverin talvikisoihin, eikä maata nähdä Sotšin talvikisoissakaan ensi helmikuussa. Seuraava tavoite heillä on pääsy Pyeongchangin talviolympialaisiin 2018, mutta Italiaa 1994 ja 1998 olympialaisissa edustanut Ramoser epäilee maansa mahdollisuuksia selviytyä karsinnoista kisoihin.
— En oikein usko, että Italia selviää Pyeongchangin olympialaisiin. Olympialaisiin pääseminen on ollut aina vaikeaa meille. Viime kerralla jäimme muistaakseni vain yhden pisteen päähän paikasta olympialaisiin, mutta esimerkiksi Saksakin jäi ilman olympiapaikkaa. Kyllä siihen tarvitsee hiukan onneakin matkaan, ellei kuulu suoraan valittaviin maihin.
— Ennen Naganoa [1998] olimme Lillehammerissa [1994] ja Norjaan pääsimme yhdellä maalilla. Salt Lake City jäi maalin päähän. Kyllähän olympialaiset on kova tavoite Italialle, mutta miksei se olisi mahdollista. En kuitenkaan usko, että Italiaa nähtäisiin Pyeongchangissa.