Hämeenlinnan edustusjääkiekko on rämpinyt viime kausina. Yksi satunnainen aallonharja oli kausi 2009-2010, kun Jukka Rautakorpi valmensi joukkueen hopealle.
Hämeenlinnalaiset tottuivat Jukka Jalosen aikana vuosituhannen alussa jääkiekkoon, jossa Etelä-Suomen läänin pääkaupungissa tuntemattomat pelaajat saivat itsestään irti enemmän kuin ulkopuoliset odottivat. Jääkiekkoon, joka tyrmäsi asiantuntijoiden arviot HPK:n huonoista sijoituksista. Noista ajoista on pitkään ollut jäljellä vain yksinäinen oranssi viiri Ritari-areenan katon ilmastointiputkiviidakon keskellä.
Helmikuun 14. päivänä HPK:n pukukopissa tapahtui jotain, mikä on antanut lupauksia kurssin kääntymisestä. HPK pelasi tuolloin SaiPaa vastaan ja oli toisella erätauolla tappiolla 1−2. Suomi pelasi samana päivänä Norjaa vastaan Sotšin olympialaisissa, ja katsojia Ritari-areenaan oli vaivautunut 2639.
− Vedimme ihan vihkoon. Puhuimme, että ei tässä ole järkeä ja että täytyy alkaa pelata, jos haluamme selvitä loppukauden. Viimeisessä erässä saimme itseämme niskasta kiinni, HPK:n keskushyökkääjä Otto Paajanen muistelee.
Pallokerho tasoitti pelin, mutta hävisi jatkoajalla. Viikko myöhemmin joukkue ilmoitti Ville Viitaluoman ja Jere Sallisen siirtyvän Ruotsiin.
− Kun kärkipelaajat lähtivät, kaikkien piti parantaa pelaamistaan, että saimme hyvän loppukauden, vaikka jatkoon pääsy vaikuttikin mahdottomalta. Ei me siitä edes lähdetty pelaamaan. Pelasimme itsellemme, yleisölle ja muulle joukkueelle, ja voittoja alkoi tulla. Saimme itseluottamusta, voitimme 10 peliä ja pääsimme pudotuspeleihin.
Paajanen harjoituspelien harvoja maalintekijöitä
HPK pelasi valmentaja Pasi Arvosen edessä hyvän loppukauden, jota kuvasi nimenomaan entisaikojen kaltainen tuntemattomien pelaajien vyöry otsikoihin. Teemu Rautiainen mätti maaleja. Joni Tuulola teki spin-o-raman.
Neloskentän keskushyökkääjä Paajanen on koko vuoristoradan ajan pelannut tasaisen varmasti. Hän on tappanut alivoimaa, pimentänyt vastustajien kärkipelaajia ja iskenyt maalin sieltä, toisen täältä. Paajanen ei ole ratkonut pelejä, mutta ei ole ollut syy tappioihin.
Käynnissä ollut harjoituskausi on antanut viitteitä siitä, että Paajasesta voi hyvinkin kehittyä seuraava HPK:sta ponnistava kärkiketjujen keskushyökkääjä. Sellainen, jolta kukaan ei odota tilastomerkintöjä, vaikka Paajanen on kaikessa hiljaisuudessa tahkonut 153 liigaottelua. Siinä missä muut eivät harjoituspeleissä ole onnistuneet viimeistelyssä, Paajanen on iskenyt jopa maalin takaa. Jokereita vastaan upposi päätypleksin lähettyviltä.
− Veskarivalmentaja on sanonut, että lauo vain. Täytyy yrittää laukoa nopeasti, ettei veskari ehdi reagoida. Pari maalia sain viime kaudellakin tehtyä niin, että lauoin vain jonkinlaisen vedon puolustajan jaloista. Kiekko sattui menemään maaliin, Paajanen sanoo.
”Omassa roolissaan korkealla Suomen mittakaavassa”
Paajanen jos kuka tietää, millaista on pelata oman sarjansa ylivoimaisesti parhaassa kentässä. Hän pelasi kaudella 2010−2011 HPK:n A-nuorissa yhdessä Ville Järveläisen ja Teemu Rautiaisen kanssa. Kolmikko tehoili yhteensä pisteet 78+89=167. Paajasen tehot 39 pelissä olivat 19 maalia ja 28 syöttöä. Rautiainen oli kauden aikana jopa sarjan piste-ennätystahdissa. Kolmikko johdatti joukkueensa runkosarjan ylivoimaiseen voittoon, mutta pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella liigamiehillä vahvistunut Ilves oli vahvempi.
"En tyydy siihen, että pystyn pelaamaan nelosketjussa"
Sittemmin Paajanen nousi liigamiehistöön ja vakiinnutti paikkansa nimenomaan neljännessä hyökkäysketjussa. HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen arvostaa nuoren varakapteenin edelliskausien suoritukset korkealle.
− Otto on omassa roolissaan aika korkealla Suomen mittakaavassa. Hän on erittäin hyvä puolustussuuntaan. Tulevalta kaudelta odotan häneltä ainakin yhtä hyvää suoritusta kuin viime kaudella, Arvonen kuvailee.
Paajanen kuitenkin haluaa kivuta Liigassa samaan rooliin, jossa hän pelasi A-nuorissa.
− Haluan enemmän kokoajan. En tyydy siihen, että pystyn pelaamaan nelosketjussa. Voisin pelata tässä roolissa varmaankin 15 vuotta. Uskon, että ajan myötä pystyn tässä sarjassa nykyistä isompaan rooliin. Meneekö siihen kolme vai viisi vuotta, en tiedä, Paajanen sanoo.
− A-nuorissa sain pelata yli 20 minuuttia pelissä ja hyvä kenttämme sai onnistumisia. Järveläiselle tai Rautiaiselle kun syötti, niin melkein tiesi, että tulee maali. Rooli oli ihan erilainen. Sitten tulin SM-liigaan, jossa on vaikea saada se rooli, koska harppaus on niin iso. Minä vähän muita puolustavampana pelaajana sain nelosketjun roolin ensimmäisen vuoden jälkeen periaatteessa vakioksi. Nyt pikkuhiljaa pitää päästä sieltä ylöspäin.
Paajasen heikkoutena on pidetty nopeuden puutetta. Hän onkin kesän aikana pyrkinyt tekemään erilaisia loikkia ja spurtteja, joilla nopeutta tulisi lisää. Testien mukaan kehitystä on tapahtunut. Paajanen kehuu kesän harjoittelun olleen edellisvuosia järkevämpää.
− Emme ole vetäneet mitään kolmen tunnin treenejä. Harjoitukset on rytmitetty eri tavalla. Olemme myös pelailleet aikaisempaa enemmän. Se on aina mielekkäämpää kuin juokseminen.
Arvonen ruokkii vastuuta
Paajanen tavoittelee isompaa roolia rauhallisesti, vaikka halu hyökkäysvastuun kasvattamisesta on selkeä. Tulevan kauden tavoitteekseen hän asettaa alivoimaminuutit ja sen, että pääsisi pelaamaan tärkeitä hetkiä pelin loppupuolella. Lisäpisteetkään eivät olisi pahitteeksi.
Harjoituspeleissä hän on pelannut kolmannen ketjun keskellä ja päässyt ajoittain kokeilemaan myös ylivoimalla pelaamista. Ylivoiman pyörittäminen on Paajasella kuitenkin muutaman vuoden tauon jälkeen ruosteessa.
Selkeä muutos hyökkäävämpään suuntaan on harjoituspelien perusteella tapahtunut. Päävalmentaja Arvonen sanookin odottavansa Paajaselta tehopisteitä.
− Katsotaan mihin suoritukset johtavat. Ainakin yritämme ruokkia vastuuta, Arvonen sanoo.
Katsomoon nähdyn perusteella ainakin puitteet ovat kunnossa. HPK ja Paajanen ovat harjoituspeleissä ajoittain pelanneet edelliskauden hurmosta muistuttavalla iloisuudella. Paajasen mukaan osa viime kauden voittoputken aikana rakennetusta yhtenäisyydestä ja tunteesta on yhä mielessä. Valmentaja Pasi Arvonen on joukkueen mukana jo yhdeksättä vuottaan, minkä vuoksi hän tuntee varsinkin seuran juniorituotannon pelaajat hyvin, eikä pelaajien tarvitse jäpittää hänen kanssaan.
HPK avaa kotikautensa Ilvestä vastaan 13. syyskuuta – päivänä, jolloin varakapteeni Paajanen viettää 22. syntymäpäiväänsä.
Millainen HPK ja Otto Paajanen tuolloin nähdään?
− Taisteleva, liikkuva ja voittava.