Karhu HT täydensi joukkuettaan

Suomi-sarja / Uutinen
Kim Virtanen vahvistaa Karhu HT:n pakistoa
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Vahvasti ensi kauteen satsannut Karhu HT on täydentänyt joukkettaan tukulla uusia sopimuksia. Kovin nimi on puolustukseen hankittu Kim Virtanen.

Mikael Kotkaniemen valmentama porilaisryhmä tiedotti yhdeksästä uudesta pelaajasopimuksesta. Puolustus vahvistui peräti viidellä pelaajalla.

Toimintansa lopettaneen HC Satakunnan riveistä Karhuihin siirtyvät puolustajat Paavo Wikman, Jami Laine, Taneli Alfors ja Kim Virtanen sekä hyökkääjät Toni Nurmi ja Roope Elonen.

Kaksi viime kautta HC Satakunnan riveissä pelanneella Virtasella on kahden kauden verran kokemusta Ranskan pääsarjasta. Virtanen on kiekkoillut kahdella kaudella myös Mestiksessä Sapkon paidassa yhteensä 51 ottelua.

Lisäksi joukkue hankki puolustukseen Ässien a-junioreissa viime kaudella pelanneen Mikko Kivisen. Ennen viime kautta isokokoinen Kivinen tahkosi kolme kautta Pohjois-Amerikan juniorisarjoja.

Hyökkäystä vahvistavat myös porilainen paluumuuttaja Ville Oksa, joka voitti Suomi-sarjan mestaruuden Jokipoikien riveissä viime kaudella, sekä jatkosopimuksen tehnyt Jesse Nummijärvi.

 

 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös