Täydet 100 pistettä runkosarjassa keränneen HPK:n kausi on ollut nousujohteinen. Syksyllä ajoittain takunnut peli parani loppua kohti ja runkosarjan voitto irtosi kolmen pisteen erolla toiseksi sijoittuneeseen Kärppiin.
− Marraskuusta tähän päivään oli nousujohteista. Pystyimme pelaamaan tasaisesti ja olemaan tehokkaita. Se oli alkukaudesta aika iso ongelma, HPK:n A-nuorten päävalmentaja Matti Tiilikainen kertasi perjantaina.
Pudotuspeleihin lähdettäessä joukkueen terveystilanne on hyvä. Loukkaantumisen vuoksi sivussa ollut puolustaja Jimi Jalonen saattaa myös palata kokoonpanoon jo sunnuntain otteluun, mutta se ei ole täysin varmaa.
Vaikka Jukka Jalosen poika ei olisikaan vielä pelikunnossa, toisen polven kiekkoilijoita Rinkelinmäellä nähdään kuitenkin melko varmasti ainakin vierasjoukkueen riveissä. Mika Toivolan poika Artturi pelasi vielä viime kaudella HPK:ssa, mutta vaihtoi täksi kaudeksi Pelicansiin.
Liigajoukkueenkin mukana ollut Toivola oli pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Pelicansin tehokkain pelaaja pistein 4+0. Myös Jonne Jantusen isä Marko on varmasti kaikille kiekkoa seuraaville tuttu nimi.
Jantunen iski KalPaa vastaan käydyissä kamppailuissa kaksi osumaa. Hän myös laukoi ottelusarjan ratkaisseen osuman voittomaalikilpailussa.
Runkosarjassa joukkueet kohtasivat kolme kertaa. HPK oli jokaisella kerralla vahvempi yhteismaalein 13-2.