Mestis-kierros: Kärkikastiin nousseen Ketterän nälkä kasvaa syödessä
Ketterä kurottaa kohti korkeuksia
SaPKon viime lauantaina nitistänyt Espoo United kamppailee tiukassa keskikastissa. Espoolaiset ovat kuudentena, ja piste-eroa pudotuspeliviivan alle on ainoastaan kaksi pistettä. Toisaalta paremmat sijoitukset ovat vielä hyvin joukkueen ulottuvilla. Mahdollisuudet pudotuspelien ulkopuolelle jäämiseen ovat kuitenkin läsnä, ja tämän viikon ottelut Ketterän lisäksi IPK:ta ja Jokipoikia vastaan ovat joukkueelle tärkeitä.
Kolmesta edellisestä ottelustaan United on voittanut yhden varsinaisella peliajalla, yhden jatkoajalla ja yhden voittomaalikilpailussa. Maaleja joukkue on kyseisissä otteluissa tehnyt vain kuusi, ja erityisesti kärkiketjut ovat kannatelleet espoolaisia.
Sarjanousija Ketterä on yllättänyt monet ja joukkue majailee tällä hetkellä kolmantena. Matkaa alaspäin viidenteen sijaan on kuitenkin vain kolme pistettä, joten hengähdyksille joukkueella ei ole varaa runkosarjan loppusuoran aikana.
Imatralaisilla on yksi sarjan parhaimmista hyökkäyksistä, ja kunnia siitä kuuluu erityisesti joukkueen kahdelle kärkiketjulle, jota tähdittävät muun muassa Joona Jääskeläinen, Jesse Juntheikki, Santeri Vuoti ja Tomi Iso-Mustajärvi. Hyökkääjät tekevät tulosta ottelu toisensa jälkeen, mutta tulitukea tarjoavat myös Janne Kettunen ja Jere Laine. Lisäksi maalivahti Santeri Lipiäinen on ottanut itselleen ykkösvahdin paikan.
Tilastot
Loukkaantuneet
Edelliset ottelut
Espoo United
Ketterä
Tällä kaudella
runkosarja
Tasoero on paperilla selvä - onko se sitä jäällä?
Kymmenentenä olevan RoKin peli on ollut kokonaisuudessaan hyvää ja joukkue on osoittanut suurtaa sydäntä ja sinnikkyyttä taistellen jokaisista pisteistä, vaikka kokoonpano on jatkuvasti ollut vajavainen.
Viime viikon vieraskiertue laittoi pelaajat koville, kun pelaajia ei ole ollut tarpeeksi kierrätettäväksi. Hyökkääjä Jarkko Harjulan loukkaantuminen lauantaina tiputti jälleen yhden tärkeän pelaajan kokoonpanosta. Helpotusta hyökkäykseen tuo Malo Villen paluu tositoimiin.
Illan vierasjoukkue KeuPan etumatka toisena olevaan SaPKoon on 11 pistettä, ja runkosarjaa ollessa jäljellä kymmenen ottelua joukkue onkin todennäköinen runkosarjan voittaja. Tämän vuoden puolella keuruulaiset ovat hävinneet 11 ottelustaan vain kolme, mutta viime viikolla KeuPa kärsi tappion Hermekselle.
K-Vantaa seuraavassa ottelussa kaatui kuitenkin tylyin 7−2-lukemin, ja hyökkäystrio Janne Väyrynen-Teemu Huttu-Jere Helenius oli ilmiliekeissä. Huttu ja Helenius viettivät kumpikin viiden pisteen iltaa.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
runkosarja
LeKi kaipaa kipeästi voittoa
Kotijoukkue LeKillä on allaan kuuden ottelun tappioputki, jonka aikana lempääläiset ovat vajonneet sarjan kärkipäästä sijalle seitsemän. Piste-eroa pudotuspeliviivan alla olevaan IPK:hon on vain kaksi pistettä ennen keskiviikon ottelua.
LeKi on viimeksi napannut pisteen 20.1. ottelussa KeuPaa vastaan, ja joukkueen edellinen voitto nähtiin tammikuun puolessa välissä. Saukkopaidoilla ongelmia on tuottanut erityisesti maalinteko ja sen tehottomuus: kuudessa edellisessä ottelussaan LeKi on vain kerran tehnyt enemmän kuin kaksi maalia.
Vielä ilman Niclas Luceniusta pelaavalla TUTOlla on allaan 5−0-voitto Jokipojista. Ennen sitä turkulaiset pelasivat kolme ottelua, joista yksi päättyi maalin erolla ja kaksi varsinaisen peliajan ulkopuolella.
Loukkaantumisista ja muista poissaoloista huolimatta TUTO on kerännyt neljästä edellisestä ottelustaan yhdeksän pistettä ja noussut iskuetäisyyden päähän kolmannesta sijasta. Joukkueen sairastupa keveni aiemmin yhdellä pelaajalla, kun Timi Lahtinen palasi kokoonpanoon Jokipoikia vastaan.
Tilastot
Edelliset ottelut
Tällä kaudella
puolivälierät
runkosarja
Kamppailu tärkeistä pisteistä
Jokipojat on tällä hetkellä kiinni viimeisessä pudotuspelipaikassa, eikä joukkueen runkosarjan lopusta tule helppo. Kahdeksatta sijaa kärkkyy pisteen päässä takana oleva IPK, ja RoKi ja Hermes pitävät vielä yllään toivoa pudotuspeleistä.
Joensuulaiset nollasivat viime viikon perjantain murskatappion TUTOlle ja voittivat seuraavana päivänä vieraskaukalossa LeKin rutiininomaisella suorituksellaan 4−1-lukemin. Kahdesta maalista vastasi kapteeni Samu Pitkänen. Tulivoimaa tuleviin otteluihin ja kamppailuun pudotuspelipaikasta löytyy muun muassa Joonas Larinmaan, Oskari Lehtisen, Tuukka Rajamäen ja Oula Uskin muodossa.
Hermeksellä on tällä hetkellä matkaa viimeiseen pudotuspelipaikkaan kahdeksan pistettä, ja otteluita joukkueella on jäljellä 12. Teoreettiset mahdollisuudet pudotuspeleihin kokkolalaisilla on siis vielä olemassa, ja ottelu Jokipoikia vastaan on Hermeksen kannalta voitettava.
Vaikka Hermes oli hiljattain kolmen ottelun voittoputkessa, on joukkueen tammikuu ollut tuloksellisesti vaihteleva. Voitot ovat seuranneet tappioita ja tappiot voittoja. Runkosarjan loppua kohden Hermeksen on saatava johdonmukaisuutta otteisiinsa.
Tilastot
Edelliset ottelut
Kiekko-Pojat
Hermes
Tällä kaudella
runkosarja
Kiekko-Vantaa ja kyynärpäätaktiikka
Kiekko-Vantaa on tällä hetkellä neljäntenä, kun Ketterä kiilasi vantaalaisten eteen. Vielä vähän aikaa lohipaidat olivat sarjassa toisena, mutta viime aikaiset peliesitykset ovat vieneet joukkueen kuuden pisteen päähän kakkostilasta.
Uusi vuosi ei ole käynnistynyt Kiekko-Vantaan kannalta kovinkaan hyvin, sillä 11 edellisestä ottelustaan joukkue on voittanut vain neljä, ja ainoastaan kaksi varsinaisella peliajalla. Sarjataulukossa takana vaanii muun muassa TUTO, joten Peliittoja vastaan joukkueen on suoritettava tasollaan. Kyynärpäätaktiikkakin saattaa vantaalaisille tulla tutuksi tiukan keskikastin puserruksessa.
Sarjajumbo Peliitat katkaisi viiden ottelun tappioputkensa viime perjantaina RoKia vastaan. Ratkaisumaalin teki jatkoajalla Samuel Salonen, joka samalla vietti kolmen tehopisteen iltaa. Kärkihyökkääjien esiinnousua joukkue kaipaakin, sillä tehohyökkääjä Severi Lahtinen on pelannut viime aikoina Pelicansissa.
Heinolalaisilla on matkaa kymmenenteen sijaan 14 pistettä, ja pyrkiminen pois putoamiskarsintaan vievästä kohtalosta on kiven alla.