Pyeongchangin olympialaisten puolivälierät pelataan keskiviikkona. Jatkoaika kertoo, millä keinoin kukin joukkue pystyy oman pelinsä voittamaan.
Ennakkoon otteluparit Kanada−Suomi ja Tšekki−Yhdysvallat ovat tasaisimpia. Sen sijaan Venäjän OU ja Ruotsi ovat omissa otteluissaan selviä ennakkosuosikkeja.
Tšekki−Yhdysvallat
Tšekki voittaa koska: Joukkueen puolustus ja maalivahtipeli ovat olleet tähän mennessä rautaa. Se päästi alkulohkossa vain kolme maalia kolmeen peliin, vaikka esimerkiksi Kanada oli maiden välisessä ottelussa pelillisesti selvästi niskan päällä.
Tšekki on myös osoittanut, että riippumatta käytännössä pelin muusta kulusta, se pystyy iskemään vastahyökkäyksillään tai ylivoimallaan pari-kolme maalia. Kun nämä asiat yhdistetään, niin Tšekki menee jatkoon selkein, joskin vähämaalisin numeroin.
Yhdysvallat voittaa, koska: Nopea ja ärhkäkkä pystysuunnan kiekko tylsyttää Tšekin, joka ei pysy pelitemmossa mukana. Yhdysvalloilla on joukkueessaan laajasti niin kokemusta kuin nuoruutta. Erityisesti nuoret pelaajat ovat astuneet esiin, ja kolmosketjusta onkin löytynyt mainio tutukapari. 21-vuotias Ryan Donato on tehnyt neljä maalia turnauksessa ja vierellä 20-vuotias Troy Terry nakuttanut neljä syöttöpistettä.
Venäjän olympiaurheilijat−Norja
Venäjän OU voittaa koska: Slovakiaa vastaan kärsityn avaustappion jälkeen joukkue on ollut täysin pysäyttämätön. Slovenia kaatui 8-2 ja Yhdysvallat 4-0. Lisäksi Venäjän OU on saanut levätä samalla kun Norja joutui pelaamaan tiukan ottelun Sloveniaa vastaan neljännesvälierissä.
Materiaaliero joukkueiden välillä on vain yksinkertaisesti aivan liian suuri, jotta Norja voisi yllättää. Venäjän OU:n pelinopeus, aktiivinen karvaus ja yksilötaito tulevat siivättämään sen jatkoon suurehkolla marginaalilla.
Norja voittaa koska: Venäjän OU on kovassa painekattilassa. Joukkueella ei ole kuin hävittävää, ja esimerkiski Sotšin olympiakisoissa vuonna 2014 paine oli niin kova, että Suomi tiputti sen puolivälierässä.
Huippupeli Norjan maalivahti Lars Haugenilta ja kaikki on mahdollista. Norjan ykkösketju Mathis Olimb - Patrick Thoresen - Ken Andre Olimb on pelannut pitkään maajoukkueessa yhdessä ja kolmikko pystyy ratkomaan koviakin pelejä.
Kanada−Suomi
Kanada voittaa, koska: Vaahteranlehtipaidat ovat osoittaneet, että vaikka NHL-tähtiä ei joukossa ole, pystyy se silti toteuttamaan maalle ominaista äärimmäisen nopeatempoista ja korkealta karvaavaa pelitapaa. Suomelle varsinkin korkea karvaus on tuottanut turnauksessa suuria vaikeuksia.
Suomi on turnauksessa ollut käytännössä täysin yhden ylivoimaketjun varassa. Kanadan leirissä on varmasti perehdytty tähän Suomen ainoaan aseeseen, joten on vaikea nähdä Leijonien pystyvän tekemään riittävän montaa ylivoima-maalia voittaakseen.
Suomi voittaa, koska: Ykkösylivoima Eeli Tolvasen johdolla mättää kaksi tai kolme maalia ja Suomella menee omiin korkeintaan yksi tai kaksi. Puolustuspelaamisen tulee pysyä tiiviinä, vaikka Kanada iskisikin kovan mylläkän päälle.
Tasaviisikoin Suomi pystyy hyökkäämään nopeasti vastaan ja pyörittämään pitkää hyökkäysalueen peliä, mutta tuloksen tekemisen kannalta ylivoima on sille ratkaiseva.
Ruotsi−Saksa
Ruotsi voittaa koska: Vaikka joukkueen hyökkäysalueen hyökkäyspelaaminen on ollutkin hieman tervanjuontia, tulee Ruotsi karvauksellaan aiheuttamaan paljon ongelmia Saksan hitaalle puolustukselle. Syntyvistä maalipaikoista joukkue kykenee iskemään tarvittavat kolme tai neljä maalia.
Ruotsi on totta kai edellä Saksaa materiaalinsa puolesta jokaisella osa-alueella, mutta ero korostuu varsinkin maalivahtipelaamisessa, joka on Ruotsilla ehkä turnauksen tähän asti parasta. Riippumatta kuka joukkueen maalin suulla seisoo, on Ruotsi hyvissä käsissä ja se jatkaa välieriin.
Saksa voittaa koska: Danny Aus den Birken venyy maalilla ihmetorjuntoihin ja pystyy pitämään pelin tasaisena. Siihen päälle yksi tai kaksi maalia, ja Saksalle välieräpaikka ei olisikaan ihan mahdottomuus.
Maalinteon tehokkuuden tulee olla aivan tapissaan, sillä Saksalle ei tusinakaupalla maalipaikkoja avaudu Ruotsia vastaan. Altavastaajana sen on kuitenkin helppo lähteä kiusaamaan Ruotsia.