Isoin ongelma Leijonilla oli niin sanotun kakkosrytmin eli hitaan hyökkäyksen rakenne ja laatu. Kiekkoja jäi omalla alueella matkaan luvattoman paljon, tarkalleen 12 kertaa. Se on enemmän kuin Norja- ja Saksa-peleissä yhteensä.

Lauri Marjamäki adjutantteineen muutti jälleen Leijonien pelaamista. Ruotsi-ottelussa Leijonat ei pysähtynyt maalin taakse, mutta Etelä-Korea-pelissä viivelähtöjä nähtiin lukuisia etenkin avauserässä.

Ja ne olivat uskomattoman kehnoja.

Suomi oli jopa täysin pinteessä Etelä-Korean paineen alla.

Ajoitukset, syöttösuunnat ja kokonaisuutena viisikon yhteistyö olivat sillä tasolla kuin joukkue olisi ollut ensimmäistä kertaa yhteisissä harjoituksissa. Yksinkertaisia syöttöjä puppeloitiin heti maalin takaa lähdettäessä, mikä kertoo siitä, että hitaat lähdöt eivät olleet pelaajien selkäytimissä.

Lisäksi Marjamäki joutui ohjeistamaan aktiivisesti viisikkoaan, kun hitaita lähtöjä haettiin. 

Peli näytti vaikeuksista huolimatta kääntyvän Suomelle, kun tuttuakin tutumpi Petri Kontiolan kentällinen teki kolme maalia, kaksi niistä ylivoimalla.

Sitten alkoi sellainen mylly omalla alueella, että ei olisi Etelä-Koreaa vastaan uskonut. Suomi oli jopa täysin pinteessä Etelä-Korean paineen alla. Kiekkoa ei saatu omalta alueelta edes pois.

On kuitenkin huomioitava, että Etelä-Korean pelaajien luisteluvoima ja suunnanmuutoskyky ei ole kovin korkealla tasolla. Silti Suomi oli pulassa hitaan prässin alla.

Se kertoo omaa karua kieltään siitä, kuinka kehnoa Leijonien kiekollinen peli on, erityisesti paineen alla.

Kiekollisen pelin tilastot eivät säkenöineet

Oman siniviivan ylityksissä tulleiden kiekonmenetysten lisäksi Leijonilla oli yllättävän paljon omalla alueella myös siirtokiekkoja, yhteensä 18 kappaletta. Esimerkiksi Norjaa vastaan niitä oli ainoastaan 15.

Leijonat toki vyöryi hyökkäysalueelle selvästi enemmän kiekon kanssa kuin siirtokiekolla, mutta kiekon kanssa ylityksiä olisi pitänyt Etelä-Korean tasoista joukkuetta vastaan olla vieläkin enemmän. Suomi peittosi vastustajansa jo pelkällä luisteluvoimalla, minkä lisäksi Etelä-Korea puolusti keskialuetta todella heikosti.

Kun kiekollinen pelaaminen ja yhteispelaaminen ylipäänsä eivät toimi, se alkaa näkymään psyykkisellä tasolla. Jos pelillinen suorittaminen olisi Leijonilla vakaampaa kuin tässä turnauksessa on toistaiseksi ollut, toisen erän romahdusta ei olisi tapahtunut.

Nopea hyökkääminen toimi 

Pelaajamateriaalissa oli todella iso ero, mutta Suomelta lähinnä yksi ketju erottui kentällä edukseen. Kyseessä oli tietysti Kontiolan viisikko.

Etelä-Korea kuitenkin voitti maalit tasaviisikoin 2-1. 

Kolme ylivoimamaalia, joista kaksi vielä suhteellisen helpohkoa, olivat Leijonien pelastus - jälleen. Niin pitkään, kun Eeli  Tolvanen ja kumppanit pystyvät ylivoimalla takomaan maaleja, Leijonat taistelee voitosta.

Tasaviisikoin Leijonien toimivin osa-alue olivat nopeat, niin sanotut ykkösrytmin hyökkäykset. Kiekko liikkui pelaajalta toisella välillä varsin mallikkaasti. Toki sitä helpotti Etelä-Korean lepsu keskialueen puolustuspeli ja Suomen valtava etu luisteluvoimassa ja kiekonkäsittelytaidossa.

Hitaan rytmin yhteispeli ja paineen alla toimiminen kiekollisena ovat Leijonien kompastuskivet. Kanadaa vastaan paine omissa ei ainakaan helpotu.