Yksi Tapparan ja KalPan välisen puolivälieräsarjan näkyvimmistä pelaajista on ollut kuopiolaisjoukkueen Kai Kantola. Kantola on ollut esillä niin maaliensa kuin sääntöjen rajamailla olleiden otteidensa vuoksi.
Keskiviikkona Kantola oli jälleen esillä, tällä kertaa taitojensa vuoksi, sillä mies viimeisteli ottelun voittomaalin kolmannessa erässä. KalPa teki myös muut maalinsa vasta päätöserässä, mutta Kantolan mukaan joukkue luotti tekemiseensä alusta alkaen.
- Totta kai se (tasoitusmaali) auttoi fiilistä, mutta kyllä tuossa kopissa on hirveä usko meidän tekemiseen. Me ei luovuteta.
Vähämaalisessa ottelussa puolustuspelaaminen oli avainroolissa ja siinä KalPa onnistui tällä kertaa kotijoukkue Tapparaa paremmin. Myös jalkanopeudessa kuopiolaiset olivat hallitsevaa mestarijoukkuetta edellä.
- Pelattiin hyvä puolustuspeli ja saatiin hyviä paikkoja hyökkäysalueella. Jalka tuntuu (liikkuvan) koko ajan vähän paremmin ja sen ansiosta niitä hyviä paikkoja tulee.
Kantola kiitteli myös joukkueensa vahvaa yhteishenkeä.
- Kaikki tekee koko ajan joukkueen eteen kaikkensa.
Joukkueiden palautumisaika jää minimiin, sillä sarja jatkuu heti huomenna Kuopiossa. Kantolan mukaan KalPan tulee jatkaa torstaina samalla fiiliksellä kuin tänään viidennessä ottelussa.
- Nautitaan tästä hetkestä ja yritetään ottaa tämä momentum seuraavaan peliin. Huominen on huomenna.