Maanantai-illan ottelu Jokereita vastaan sujui vauhdikkaasti. Omissa Dinamolla soi viidesti, ja joukkue keräsi kasaan yhteensä 54 jäähyminuuttia. Peli päättyi lopulta lukemiin 5–3. Pulkkisen mukaan ottelu tuntui kummalliselta.
- Mielestäni peli oli aika outo. Molemmat tekivät aika paljon virheitä. Varsinkin ensimmäisessä erässä tuli paljon maaleja, mutta sitten se vähän rauhoittui. Puolin ja toisin oli ylivoimaa, mutta Jokerit teki ja me emme. Siinä oli ehkä suurin ero tänään. Jokerit oli tänään parempi, toteaa Pulkkinen.
Dinamon kausi ei pisteiden valossa ole sujunut kehuttavasti. Joukkue on raapinut kasaan 15 pelistä vain kymmenen pistettä, mikä yltää läntisen konferenssin toiseksi viimeiseen sijaan. Monessa ottelussa voiton avaimet ovat kuitenkin jääneet vain yhden maalin päähän. Viimeisimmällä kolmen ottelun vieraskiertueella minskiläisjoukkue hävisi kaksi ottelua jatkoajalla.
- Olemme hävinneet aika paljon maalin–kahden pelejä, jotka ovat lopulta kääntyneet vastustajalle. Toki maalin tappiosta on pitkä matka maalin voittoon, mutta minusta tuntuu, että olemme aika lähellä tällä hetkellä. Vielä on paljon pelejä jäljellä, joten varmasti meillekin tulee välillä onnekkaita pomppuja, niin saamme voittoja.
Jokerit toimi ponnahduslautana maailmalle
Pulkkisen kiekkotaival juniori-ikäisestä edustusjoukkueeseen taittui Helsingin Jokerien väreissä. Maanantaina mies kohtasi kasvattiseuransa vastustajan roolissa. Pikavisiitti Helsinkiin oli oiva tilaisuus nähdä tuttuja kotipuolesta. Myös itse ottelu oli omalta osaltaan mielenkiintoinen.
- Oli hauskaa pelata Jokereita vastaan. Harmittaa, että hävisimme, enkä pystynyt auttamaan joukkuetta, kun onnistumisia ei tullut. Pelejä tulee ja pelejä menee. Hienoa oli pelata Helsingissä, vaikka pelasimmekin jo Minskissä Jokereita vastaan, hyökkääjä kuvailee.
Pulkkisen viiteen edelliskauteen sisältyi kuusi eri joukkuetta – kolme NHL:stä ja kolme AHL:n puolelta. NHL:ssä vakituista paikkaa ei auennut, mutta farmisarjassa tulosta syntyi. 241 AHL-otteluun mahtui yhteensä 222 tehopinnaa.
Jokerikasvatin mukaan päätös maisemanvaihdosesta ei tuottanut ongelmia.
- Oli helppo päätös lähteä Pohjois-Amerikasta, kun viime vuonnakaan ei tullut enää yhtään NHL-peliä. Halusin vaihtelua, ja olen ollut kyllä tyytyväinen, että pääsin Minskiin. Minsk on ollut hieno paikka ja kaikki on sujunut hyvin.
Pulkkinen on päässyt uuteen joukkueeseen hyvin sisälle, ja se näkyy myös tulostaululla: 15 peliin on syntynyt mukavat kuusi maalia ja yhtä monta syöttöpistettä.
Erot sarjojen välillä ovat melko pieniä
Pulkkinen kokee, että moni asia on pysynyt ennallaan uudessa joukkueessa Atlantin toisella puolella. Helpotusta arkeen tuo se, että Dinamon päävalmentaja on kanadalainen, ja joukkuetta johdetaan englanniksi.
Myös matkustaminen on asia, jota molemmissa liigoissa tehdään paljon. Toisaalta matkustaminen on KHL:ssä huomattavasti mukavampaa, ja lennot Minskistä ovat moneen kaupunkiin lyhyet.
- Totta kai se helpottaa, että mennään omilla koneilla, kun taas AHL:ssä mennään normaaleilla reittilennoilla. Lentoajatkin saattoivat olla mitä sattuu. Joskus koneet lähtivät aamulla viideltä tai kuudelta, kun joukkue oli ottanut halvimmat lennot. Sai herätä aika aikaisin.
Erot nousevat esiin myös kaukalokoon muuttuessa.
- Isossa kaukalossa on enemmän aikaa hakea ratkaisua. Välillä tuntuu, että on helpompi pelata pienessä kaukalossa, kun pitää tehdä päätökset nopeasti. Se on yksi ero, mutta pikku hiljaa alkaa mennä parempaan suuntaan, Pulkkinen pohtii.