Tappara käytännössä ratkaisi kauden kuudennen paikalliskamppailun Ilvestä vastaan jo avauserässä. Taululla oli 20 minuutin jälkeen lukemat 3−0.
− Aloitimme hyvin ja yritimme saada jalkaa liikkeelle. Jätkät taistelivat hyvin, ja nappasimme voiton, kiitteli Ben Blood taiston tauottua.
Tappara nousi paikallispelien yhteenlasketuissa pisteissä ohi Ilveksen viimeisellä mahdollisella hetkellä. Kirvesrinnat voitti siis Tampereen herruuden pistein 10−8.
− En osaa sanoa alkukauden paikallispeleistä, mutta nämä pelit ovat olleet hienoja pelata. Olen iloinen, että saimme voiton tänään, Blood tunnelmoi.
Blood oli perhesyiden takia poissa kolmesta Tapparan ottelusta. Yhdysvaltalainen oli vilpittömän onnellinen päästessään joukkueensa pariin.
− Mahtava palata näiden jätkien pariin. He ovat uskomattomia joukkuekavereita − olen kiitollinen saadessani pelata heidän kanssaan.
Blood jakeli kiitosta katsomoon sekä lupasi kannattajille laadukasta peliä myös runkosarjan loppukierroksille.
− Kannattajat ovat tällaisissa peleissä mahtavia. Paikallistaistot ovat mielenkiintoisia kaikille, ja on hienoa saada olla osa tällaista tapahtumaa.
− Tulemme pistämään vastustajamme ahtaalle. Toivon mukaan onnistumme venymään loppukaudella, Blood päätti.