Pitkään uransa sadatta liigamaalia jahdannut Teemu Rautiainen sai vihdoin metsästämänsä. Ville Meskanen hyödynsi hajallaan olleen KalPan alivoimanelikon ja siirsi kiekon parhaalla mahdollisella maalintekosektorilla olleelle Rautiaiselle. Rautiainen sivalsi ja Hakametsä huusi, kun peliväline painui ohi Eero Kilpeläisen pelikellon näyttäessä aikaa 43.48.
Rautiainen pääsi kokeilemaan kolmesti samoilta jalansijoilta ennen kuin upposi. Paikoista ensimmäinen oli lopulta jopa paras niitata kiekko reppuun.
— Pääsin väärältä puolelta ampumaan. Eemeli Suomen syötöstä lähti hyvä kuti, mutta Kilpeläinen venytti kyllä hienosti väliin. Taisi saada mailan kulmaa siihen ja otti todella hienon torjunnan. Siinä vaiheessa tuli vähän epäuskoa, Rautiainen myönsi.
Maali numero 99 syntyi tyhjiin Tallinnassa SaiPaa vastaan tammikuun lopulla. Tämän jälkeen Rautiainen ehti etsiä tasalukua 11 ottelun ajan. Mitään apinaa Rautiainen ei sano satasesta selkään syntyneen.
— En ole jaksanut sellaista edes miettiä. Enemmän sitä kaikki muut ovat tuntuneet miettivän. Äitikin lähetteli aina tekstiviestejä siitä milloin se tulee. Nyt hän oli paikalla ja pääsi näkemään, kun se tuli. Toivottavasti äiti on nyt ylpeä pojasta!
Mielissään Teemu Rautianen oli myös siitä, että merkkipaalu saavutettiin kotiyleisön edessä.
— Toki mielummin täällä Hakametsässä sen maalin saavutti, kuin jossain muualla.
Kysyttäessä uran tähän mennessä ikimuistoisinta maalia, palaa Rautiaisen mieli takaisin kevään 2017 puolivälieräsarjaan Tapparaa vastaan.
— Se on toki pudotuspelimaali, mutta Tapparaa vastaan puolivälierissä syntynyt maali olisiko ollut ensimmäisessä pelissä, on jäänyt mieleen. Onhan niitä muitakin maaleja ollut, joita on sittemmin muistellut, mutta päälimmäisenä tämä on jäänyt mieleen, Rautiainen kertaa.
Illan vastustajalle Teemu Rautiainen jaksoi myös jakaa tunnustusta.
— KalPa oli kyllä hyvä tänään. Saatiin kamppailla ja tehdä iso työ tänä iltana. He pelasivat todella hyvin ja tasainen peli sitten onneksi kääntyi meidän eduksemme.