IPK on kiinnittänyt viime kaudella Ranskan pääsarjaa pelanneen Bastien Maïan vuoden sopimuksella. Ranskalaissyntyinen Maïa teki viime kaudella 40 ottelussa 27 pistettä ja pääsi pelaamaan myös maajoukkueessa neljä peliä. Maïan lisäksi ensi kaudeksi neljä ranskalaista on tehnyt sopimuksen Mestis-joukkueen kanssa.
− Bastien on nuori ja selkeästi eteenpäin urallaan menevä pelaaja. Olemme kuulleet hänestä pelkkää hyvää ja hänen potentiaalinsa on tiedossa. Siitä olemme saaneet pieniä maistiaisia myös Liigakaukaloissa. Hän on isokokoinen hyökkääjä, jolla kyky ratkoa pelejä, kommentoi IPK:n toiminnanjohtaja Jarmo Ylisipola.
Maalintekijäksi profiloitunut oikealta ampuva Maïa on tuttu näky Suomen kaukaloista aiemmilta kausilta. Hän saapui Suomeen ensimmäisen kerran jo 2012-2013, jolloin hän edusti useamman vuoden HIFK:n junioreita. 2017-2018 Maïa siirtyi SaiPan organisaatioon, jossa hän pääsi pelaamaan 30 liigaottelua.
− Tunsin että paluu Suomeen ja Mestikseen on oikea siirto urani kannalta. IPK osoitti kiinnostusta ja yhden parhaista kavereistani Hugo Galletin pelaaminen Iisalmessa viime kaudella teki päätöksestäni helpon. Sain Hugolta selkeän kuvan joukkueesta ja organisaatiosta, iloitsee Maïa paluustaan Suomeen.