Tämän kauden Bill Masterton Memorial Trophy -finalistit ovat Dallas Starsin puolustaja Stephen Johns, Philadelphia Flyersin hyökkääjä Oskar Lindblom ja Ottawa Senatorsin hyökkääjä Bobby Ryan. Palkinto myönnetään pelaajalle, joka on osoittanut parhaiten sisukkuutta, urheiluhenkeä ja omistautumista jääkiekolle.
Johns, 28, vakiinnutti paikkansa Starsin puolustuksessa kausilla 2016−17 ja 2017−18, mutta seuraava kausi jäi kokonaan väliin. Hän kärsi posttraumaattisesta päänsärystä ja aivovamman jälkioireista, ja tauko jääkiekosta venyi lopulta 22 kuukauden mittaiseksi. Johns teki paluun kaukaloon tämän vuoden tammikuussa ja ehti pelata 17 NHL-ottelua ennen kauden keskeytymistä.
Johns taustoitti paluunsa jälkeen olleensa varma siitä, että hänen NHL-uransa olisi ohi. Pahimpina aikoina Johns ei kyennyt nukkumaan kunnolla ja suunnitteli mielessään itsemurhaviestejä tuijottaessaan kattoon. Kroonisten päänsärkyjen takia hän kärsi masennuksesta ja tunsi olevansa hukassa. Päänsäryt käynnistivät kierteen, josta Johns kertoo päässeensä vasta pitkän ajan päästä irti. Myös Johnsin läheiset huomasivat muutokset hänen käyttäytymisessään.
− Hän ei ollut enää Stephen. Poikamme oli poissa, puolustajan isä Ray Johns kuvaili The Athleticille.
Flyers-hyökkääjä Lindblom, 23, on kuluvan kauden aikana käynyt taistelua syövän kanssa. Ruotsalaisella todettiin viime joulukuussa Ewingin sarkooma, joka on yksi luusyövän muodoista. Ennen diagnoosiaan Lindblom ehti pelata 30 ottelua tehoin 11+7. Lindblomin syöpähoidot päättyivät heinäkuussa onnistuneesti, ja ruotsalainen on saanut terveen paperit.
Fight. Inspire. Overcome. Celebrate.
Ring that bell, @oskarlindblom!@PennMedicine #OskarStrong pic.twitter.com/RM1PCxHnfY
— x-Philadelphia Flyers (@NHLFlyers) July 2, 2020
− En voi edes kuvailla, mitä tunnen. Tuntuu kuin olisi syntymäpäiväni, joulu ja kaikki juhlapyhät yhtä aikaa. Tuntuu mahtavalta olla terve. En malta odottaa pääseväni takaisin tavalliseen elämään, Lindblom kertoi hyvien uutisten jälkeen.
Senators-hyökkääjä Ryan, 33, jäi viime marraskuussa sivuun Senatorsin toiminnasta mentyään NHL:n ja NHL:n pelaajayhdistyksen ylläpitämään pelaajien hoito-ohjelmaan. Ryan kertoi sairastuneensa alkoholismiin. Ryan palasi kaukaloon helmikuussa ja teki hattutempun toisessa ottelussa paluunsa jälkeen. Yhteensä hän ehti pelata 24 NHL-ottelua tehoin 5+3 ennen kauden keskeytymistä.
Lisäksi Sportsnetin lyhyessä dokumentissa Ryan vanhempineen kertoo vaikeasta menneisyydestään, johon liittyi vuosikausia kestänyttä valehtelua ja oman alkuperäisen identiteetin kieltämistä. Ryanin Bob-isä joutui liittovaltion poliisin FBI:n etsityimpien rikollisten listalle muun muassa vaimonsa murhayrityksestä, minkä jälkeen ongelmat valtasivat koko perheen.