”Tervetuloa NHL:ään”, kommentoi Patrik Laine tulokaskaudellaan aivotärähdyksen aiheuttanutta taklausta tuoreessa ”Finnish NHL stars with Antti Mäkinen” -äänikirjassa. Kommentin sävy on naureskeleva ja omaa itseä aliarvioiva − ikään kuin kyseessä olisi jonkinlainen tulikoe, joka pitää läpäistä kelvatakseen NHL:ään.
Tammikuussa 2017 tapahtunutta taklausta ennen Laine oli voittanut muun muassa alle 20-vuotiaiden MM-kullan, hädin tuskin 18-vuotiaana Suomen mestaruuden ja tulokaspalkinnon sekä pudotuspelien parhaan pelaajan palkinnon, aikuisten MM-hopeaa ja turnauksen arvokkaimman pelaajan palkinnon.
Lisäksi hänet varattiin kesän 2016 varaustilaisuuden toisena pelaajana Auston Matthewsin jälkeen − ennen aivotärähdystään Laine johti tulokkaiden pistepörssiä kerättyään 37 pistettä 42 pelissä.
Taklaus itsessään on puhdas vartalokontakti, mutta törmäys on kova, ja Laine rysähtää suurella voimalla jäähän. Syöttöä vastaanottaessa nuoren hyökkääjän huomiokyky herpaantuu hetkeksi, minkä seurauksena Jake McCabe pääsee taklaamaan niin sanotusti puun takaa.
Tällaiset tilanteet kirvoittavat aina kommentteja pään pitämisestä ylhäällä ja ympäristön havainnoinnista, mutta ei ole realistista ajatella, että intensiivisessä pelissä kymmeniä vaihtoja pelaavat pelaajat pystyisivät joka sekunti olemaan tarkkaavaisimmillaan.
Joskus on laskettava katseensa nähdäkseen, missä kiekko on − ja myös esimerkiksi merkkausvirheet johtuvat samalla tavalla keskittymisen herpaantumisesta. En kuitenkaan muista nähneeni pää ylös -tyylisiä kehotuksia puolustajan hukatessa oman miehensä.
Joel Armia goes to the dressing room after this high hit from Tyler Myers. pic.twitter.com/OMZcCxVdOZ
— Here's Your Replay ⬇️ (@HeresYourReplay) January 22, 2021
Toinen suomalaishyökkääjä Joel Armia sai hiljattain aivotärähdyksen Tyler Myersin taklauksesta. Ilmeisesti Armian on jo katsottu saaneen tulokaskasteensa, koska vaikka suomalaisen katse on epäpyhästi jäässä, on Myersin taklausta kutsuttu pohjoisamerikkalaisissa medioissa muun muassa vaaralliseksi, likaiseksi ja kuvottavaksi.
Vielä kuvottavampaa on kuitenkin ollut ylistävä asenne Armian seurakaverin Joel Edmundsonin tappeluntapaiseen Myersin kanssa. Tämä oli jopa median edustajien mielestä paitsi pakollinen myös toimiva seuraus.
NHL:n kurinpito ei tässä(kään) tapauksessa ollut tehtäviensä tasalla, mutta tällaiset primitiiviset machorituaalit − sekä epämääräinen tappelukoodi että järjenvastaiset tervetulotaklaukset − vain alleviivaavat maailman parhaan kiekkosarjan ummehtunutta ilmapiiriä.
HOW TF IS THIS NOT A PENALTY? #GoHabsGo
🎥 Sportsnet pic.twitter.com/JRpb62jBFd— Here's Your Replay ⬇️ (@HeresYourReplay) January 31, 2021
Tuorein suomalaispelaajan kokema pääosuma on tammikuun viimeiseltä viikonlopulta. Montréal Canadiensin Jesperi Kotkaniemi jäi Calgary Flamesin Dillon Dubén jyrän alle, mutta palasi aivotärähdysprotokollan jälkeen kaukaloon vielä samassa pelissä.
Dubé ei saanut taklauksestaan mitään sanktioita, ja suhtautuminen tilanteeseen on ollut häiritsevän vähättelevää − vaikka tervetulotoivotuksesta ei tällä kertaa puhuttukaan.
Brian Burken mielestä taklaus oli puhdas, ja kutsuttiinpa osumaa myös "vanhan ajan jääkiekoksi". Burke on pitkäaikaisena GM:nä merkittävä hahmo, ja hänen sanoillaan on painoarvoa.
Vanhan ajan jääkiekkoa päähän kohdistuneessa taklauksessa nähnyt ex-pelaaja Paul Bissonnette on puolestaan suositun Spittin' Chiclets -podcastin juontaja. Hän tosin lähti ärhäkästi selittelylinjalle saatuaan negatiivista palautetta.
Kotkaniemi puolestaan sai positiivista palautetta niukasta kommentoinnistaan, mutta itse näen enemmän välttelyä − ikään kuin päähän kohdistuneet taklaukset eivät olisi vältettävissä.
NHL on kultti
Eurooppalaistulokasta taklataan puhtaasti, ja ura jatkuu pienen poissaolon jälkeen tehokkaasti − eli miksi nostaa myrskyä maitolasiin?
Koska kyseessä on laajempi ja pitkäkestoisempi ilmiö. Esimerkiksi kaudella 1992−93 NHL-uransa aloittaneen Aleksei Kovaljovin debyyttiotteluun liittyi tietoista fyysistä pelottelua, jonka tarkoitus oli näyttää eurooppalaistulokkaalle, millaista peli NHL:ssä on. Arvostettu uutismedia New York Times nosti jopa otsikkoon asti Kovaljovin kuumotuksen.
Saku Koivu puolestaan sai heti ensimmäisessä NHL-pelissään kokea aikakauden kenties pelätyimmän pelaajan Eric Lindrosin voiman.
Sekä Kovaljov että Koivu kuitenkin sopeutuivat nopeasti ja pelasivat upeat urat. Taktiikkana "Tervetuloa NHL:ään" ei muutenkaan ole erityisen toimiva − jäähyjen todennäköisyys kasvaa, mikä johtaa herkästi takaiskuihin tai vähintään sotkee omaa hyökkäyspeliä.
Jokin kirjoittamaton sääntö kuitenkin kehottaa näin toimimaan.
Jos joukkuekaveria rikotaan, pitää vastustajan kanssa tapella. Jos vastustajan kokoonpanossa on tulokas ja peräti eurooppalainen, sitä pitää taklata silmät kiiluen ja veren maku suussa. Paremman puutteessa kohteeksi kelpaa "pää munissa hiihtelevä" vastustaja.
Samaan aikaan peräänkuulutetaan vastustajan kunnioittamista, mutta ei tehdä itse elettäkään sen eteen. NHL:ssä kunnioitus on tarkoittanut vahvemman oikeutta eli viidakon lakeja.
Vielä muutama vuosikymmen sitten pelattiin ilman kypärää ja aivotärähdyksistä toivuttiin pelaamalla. Taklaukset − mieluiten avojäällä ja puun takaa − ja tappelut ovat viimeinen jäänne siitä primitiivisestä kovuudesta, "äijäkulttuurista", joka erotti NHL:n mikkihiirien sarjoista.
Toimintamalli ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan eurooppalaispelaajiin, vaan myös esimerkiksi ykkösvaraukset Connor McDavid ja Jack Hughes sekä pienikokoinen hyökkääjä Travis Konecny ovat saaneet ottaa vastaan kovia iskuja, joita mediassa on kutsuttu ”Tervetuloa NHL:ään” -taklauksiksi.
Mediasta sama näkemys on valunut myös pelaajien keskuuteen − tai mahdollisesti toisinpäin. Joka tapauksessa esimerkiksi tuore Stanley Cup -voittaja Jan Rutta sortui samaan vähättelevään tai jopa glorifioivaan käsittelytapaan tulokaskaudellaan pelatessaan Chicago Blackhawksissa.
Jan Rutta got smoked. #Blackhawks pic.twitter.com/L0QWmYzA9Y
— Cristiano Simonetta (@CMS_74_) December 13, 2017
Florida Panthersin Connor Brickleyn taklaus tulee kuolleesta kulmasta ja osuu päähän, mutta tšekkitulokas tyytyi kuvaamaan loukkaantumiseenkin johtanutta osumaa ”Tervetuloa NHL:ään” -taklaukseksi.
Tulee mieleen vuonna 1992 ilmestynyt elokuva ”Kunnian miehiä”, jossa kahta merijalkaväen sotilasta syytetään murhasta näiden kohdistettua kurinpidollista väkivaltaa yksikön kehnoimpaan sotilaaseen. Ristikuulustelussa haetaan ohjesäännöstä mainintaa hivutukseksi suomennetusta kurinpitokäytännöstä, mutta puolustusasianajaja tuokin esiin näkökulman muiden esimerkin seuraamisesta.
Samasta ilmiöstä on kyse NHL:ssä ja näissä tervetulotoivotuksiksi brändätyissä taklauksissa, jotka ovat usein päähän kohdistuneita tai muutoin vaarallisia − niitä kuitenkin vähätellään naureskelemalla ja muistelemalla NHL-uran alkuun kuuluvana asiana.
Olen haastatellut monia NHL-pelaajia, ja useimmista huokuu huippuunsa hiottu mediakoulutus eli vastaukset voivat olla monisanaisia, mutta sisältö tyhjää − kiekkoja syvään, jalkoja liikkeelle, omaa peliä ja niin edelleen.
Tällaisen kiekkojargonin tarkoitus on pitää keskustelu pinnallisena ja poissa syvemmällä piilevistä ongelmista. ”Tervetuloa NHL:ään” -sanaparin käyttö mahdollisesti sääntöjenvastaisten taklausten kohdalla on sen sijaan politiikastakin tuttua retoriikkaa, jossa tietyn termin yliviljelyllä halutaan normalisoida kielteisenä koettu tai haitallinen ilmiö.
Taklauksista valtaosa on sääntöjenmukaisia eikä johda kurinpitotoimiin, mutta brändäämällä taklauksia ihannoiva termi saadaan vaarallisetkin osumat valkopestyä hyväksytyiksi ja lajiin − tai tässä tapauksessa sarjaan − kuuluviksi. Yksittäisen pelaajan on ymmärrettävästi vaikea lähteä toimimaan ryhmästä eriävästi, mutta medialla on mahdollisuus ja jopa vastuu käsitellä aihetta neutraalisti ja faktapohjaisesti.
Päähän kohdistuvaa taklausta tulee kutsua sääntöjen vastaiseksi, vaikka kohteena olisikin tulokas.
Onko NHL kaikkien uhrausten arvoinen?
Siirtyminen eurooppalaisesta pääsarjasta tai pohjoisamerikkalaisesta juniorisarjasta NHL:ään on iso muutos. Vastaan tulee isompia pelaajia, ja pelin intensiteetti kasvaa. Näihin muutoksiin on sopeuduttava, jos aikoo NHL:ssä pelata.
NHL:n ”käyttöehtojen” hyväksymisen ei kuitenkaan pidä tarkoittaa alistumista typerälle ja vaaralliselle jäänteelle vuosikymmenten takaa, kun sarja oli suljetumpi − enkä usko, että NHL-pelaajien sopimuksissakaan on mainintaa tervetulotaklauksista.
Ilmiöstä hyötyvät korkeintaan yksittäiset pelaajat, jotka jäävät vaille rangaistusta ja lyhyellä aikavälillä taklauksista nauttiva yleisö. Kaikkien etu on kuitenkin, että pelaajat pysyvät pelikuntoisina. Siksi riskialttiisiin taklauksiin tulee puuttua jämäkästi eikä maalata hyväksytyksi osaksi lajia.
NHL on epäilemättä edelleen kaikkien kiekkoilijoiden unelma, mutta realismia vain harvoille − vaikka joukkuemäärän kasvu lisääkin myös pelaajien määrää. Mainehaittoja on kuitenkin tullut viime vuosina enenevässä määrin.
CTE, #NHLtoo ja väitetty systemaattinen simputus ja kiusaaminen pohjoisamerikkalaisissa juniorisarjoissa ovat muokanneet mielipideilmastoa huippukiekkoilusta. Kun soppaan lisää vielä hiljaisesti hyväksytyn tavan toivottaa tulokkaat ”tervetulleeksi”, ei NHL välttämättä näytä kaikesta tasokkuudesta ja loistosta huolimatta niin houkuttelevalta.
Venäläistähdille KHL on ollut jo vuosia varteenotettava vaihtoehto, ja pikkuhiljaa sarja on alkanut imeä laatupelaajia, jotka eivät ole löytäneet kokoonpanopaikkaa NHL:stä. Korona-aika on luonnollisesti poikkeuksellista, mutta NHL-taustaisten pelaajien siirtyminen SHL:ään tai NLA:han pelipaikan löytämiseksi on kasvava ilmiö.
Syyt ovat tietysti moninaisia, mutta NHL:n ei ole syytä liiaksi luottaa vetovoimaansa.
Lajin kiistaton kärki pelaa varmasti jatkossakin NHL:ssä, mutta laadukkaita pelaajia saattaa jatkossa entistä enemmän siirtyä Euroopan huippusarjoihin. Aiempana esimerkkinä Perttu Lindgrenin NHL-ura jäi yhteen otteluun ja Pohjois-Amerikan reissu kahteen kauteen, mutta huippusentteri löysi pelillisen ja henkisen kodin Sveitsistä.
En tietenkään väitä, että rajut tervetulotaklaukset aiheuttaisivat pelaajakatoa NHL:stä, mutta uskon kyseisen ilmiön vaikuttavan negatiivisesti ilmapiiriin. Aivotärähdysten jälkioireisiin ja öykkärivalmentajiinkin on herätty vasta vuosia tapahtumien jälkeen, eikä toimenpiteitä vieläkään voi pitää riittävinä.
Suurinta ääntä ovat pitäneet NHL-uransa jo päättäneet pelaajat − tosin BLM-liike sai merkittäviä äänenkannattajia. Näistä esimerkiksi Matt Dumba oli kautta edeltävästi kiivaasti kauppahuhuissa, mistä voi tehdä johtopäätöksen, ettei kantaaottavuus ole este pelaajan hankinnalle.
Tuoreen esimerkin voimalla pelaajat voisivat uskaltaa sanoa mediassa rehellisesti, mitä mieltä ovat ”Tervetuloa NHL:ään” -taklauksista. Ja kenties jossain vaiheessa sanaparia voitaisiin käyttää termin todellisessa merkityksessä toivottamaan uudet pelaajat tervetulleeksi maailman parhaaseen kiekkosarjaan − eikä normalisoimaan vaarallisia taklauksia.