Jukurit ilmoitti tiistaina käyttäneensä hyökkääjä Daniel Mäkiahon sekä puolustaja Hannes Häkkilän sopimuksissa olleet optiot, joiden myötä pelaajat nähdään Mikkelissä myös kaudella 2023–2024.
Mäkiaho siirtyi Mikkeliin täksi kaudeksi HPK:sta, jossa hän vietti kaksi edellistä kautta. Ensimmäistä täyttä Liiga-kauttaan pelaava 21-vuotias GrIFK:n kasvatti on summannut pelaamissaan 34 ottelussa tehot 6+5.
– Daniel on osoittanut pystyvänsä tekemään tulosta ja maaleja. Tietynlainen rutiinin puute pääsarjatasolla näkyy vielä epätasaisuutena kentällä, mutta se tulee helpottumaan kokemuksen myötä, Jukurien kehityspäällikkö Mikko Hakkarainen toteaa Mäkiahosta seuran tiedotteessa.
Häkkilälle kuluva kausi on jo hänen toinen Jukurit-paidassa, johon hän saapui Kärppien U20-joukkueesta. 20-vuotiaan Kalajoen JHT:n kasvatin kausi on kulunut Jukurien Liiga-joukkueen ohella mikkeliläisten U20-joukkueessa sekä Imatran Ketterän riveissä Mestiksessä. Tällä kaudella pelaamissaan 16 Liiga-ottelussa nuori puolustaja on viimeistellyt kaksi maalia ja antanut neljä maalisyöttöä.
– Hannes hankittiin Mikkeliin kehittymään, koska hänessä nähtiin isoa potentiaalia. Se on näkynyt alusta saakka, sillä Hannes on kiekollisesti erittäin lahjakas ja omaa erinomainen kyvyn lukea peliä: hän tietää mitä tehdä ennen kuin kiekko on lavassa. Suurimmat kehityksen kohteet ovat edelleen fysiikassa, jossa on kuitenkin jo nyt otettu isoja askeleita eteenpäin, Hakkarainen kertoo Jukurien tiedotteessa.