Kovin moni ei varmaan ennen kolmatta Ilves–Pelicans-ottelua osannut arvata, että ratkaisumaalin iskisi lahtelaispuolustaja Ben Blood. Maali ei suinkaan ollut puolustajan ainoa, vaan hän iski myös illan avausmaalin, ja sitä myötä sinetöi ensimmäisen kahden maalin ottelunsa Liigassa.
– Olen kiitollinen siitä, että sain pelata tänään. Jumala siunasi minua ja antoi uuden mahdollisuuden. Voitto tuntuu hyvältä ja olen ylpeä joukkueesta, mutta meillä on vielä töitä tehtävänä, Blood kommentoi tuoreeltaan pelin jälkeen.
Ottelun avausmaali syntyi ajassa 14.01 ja yhdysvaltalaispuolustajan illan toinen ja pudotuspelikevään kolmas maali puolestaan ajassa 48.14.
– Ensimmäisessä tilanteessa minulla oli tunne siitä, että kiekko voi pomppia eteeni. Se oli helppo maali, sillä sain vain nepata kiekon sisään.
– Toinen syntyi pomppukiekosta, joka vain laskeutui eteeni. Se oli kuin lahja Jumalalta, ja yritin vain laukoa niin kovaa kuin osaan. Rukoilin ennen ottelua, että voisin olla se, joka saa muutoksen aikaan, ja rukouksiini todella vastattiin, Blood kertasi osumiaan.
Blood nousi otsikoihin edellisen pelin jälkeen, kun kaksinkamppailutilanteessa hän työnsi Eemeli Suomen ikävästi päin laitaa. Kurinpito ei antanut tilanteesta pelikieltoa, sillä Bloodin ei katsottu edistävän kaatumista. Pelaaja itse kommentoi tilannetta myöhemmin Twitterissä, ja toivoi Suomen olevan kunnossa.
– Halusin tulla tänne pelaamaan ja olin nälkäinen. Olen kiitollinen siitä, että Liiga teki oikean ratkaisun eikä antanut minulle pelikieltoa. Totta kai olin myös iloinen nähdessäni Suomen kokoonpanossa, ja oli hienoa nähdä, että hän on kunnossa.
Toiseen Twitterissä leijuneeseen puheenaiheeseen eli jäähyjen tarkoituksenmukaiseen kalasteluun Blood ei halunnut ottaa kantaa, mutta pudotuspelien otteluohjelmaan hänellä oli mielipiteensä.
– Neljä kokonaista päivää kahden ottelun välissä on liikaa, mutta on muistettava, että emme voi vaikuttaa siihen. Totta kai se auttaa kehoa, kun saamme lepoa, mutta pudotuspelit ovat käynnissä. Tässä vaiheessa haluaa pysyä vireessä ja tunnelmassa koko ajan.
Blood tunnetaan Suomessa nimellä Veri-Pena. Pelityyli on muuttunut vuosien aikana, mutta lempinimi on ja pysyy. Järkälemäisellä hyökkääjällä ei ole itsellään mitään lempinimeä vastaan, vaan tärkeintä on yleisön ja kannattajien mielipide.
– Jos Suomi ja suomalaiset rakastavat sitä, minäkin rakastan sitä. Rakastan muutenkin olla Suomessa, ja perheeni on samaa mieltä, Blood päätti.