Lauantaina kevään pudotuspelitaipaleensa aloittavat KOOVEE ja Kiekko-Pojat kohtaavat ensimmäistä kertaa pudotuspelien muodossa, vaikka molemmilla joukkueilla on edellisvuosilta kokemusta ratkaisupeleistä.
Viime vuonna KOOVEEn lento pudotuspeleissä katkesi puolivälierissä tappioon Ketterää vastaan, kun taas Kiekko-Pojat eteni lopulta pronssiotteluun saakka. Siellä joensuulaiset kuitenkin hävisivät RoKille jalkapallolukemin 1–0.
Kokematon evakkojoukkue on kovan paikan edessä
Kiekko-Pojat on ylittänyt kaikki sille täksi kaudeksi asetetut odotukset. Maltillisella budjetilla ja poikkeuksellisissa olosuhteissa pelaava, pääosin nuorista pelaajista koostuva joukkue on pelannut todella rohkeasti ja haastanut monen vastustajansa puolustusta ykköstähtensä Kristjan Komben johdolla.
Runkosarjassa 16 maalia takoneen Komben lisäksi maalintekovoimasta vastaa vielä astetta kovempi tekijä, kun 19:ää maalia tuulettanut Ivo Sedláček johtaa ykköskenttää. Hän muodostaa joukkueen terävimmän hyökkäyskärjen yhdessä Miska Huttusen ja Lukosta saapuneen vahvistuksen Kim Niemisen kanssa, Komben viilettäessä kakkosvitjassa.
Nimenomaan hyökkäyspeli on ollut KOOVEElle se kiperin paikka joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa tällä kaudella. Tamperelaisten maalit ovat syntyneet lähinnä Kiekko-Poikien puolustuksen ajoittaisesta lepsuilusta tai harhasyötöistä, jotka on käytetty tehokkaasti hyväksi.
Puolustus onkin joensuulaisille pienoinen kysymysmerkki. Kiekko-Pojat päästi runkosarjan aikana enemmän vastustajien maaleja kuin mitä se sai itse aikaan, mutta maalivahtiosastoa siitä ei ole syyttäminen. Eemil Vinni ja Veeti Koppinen ovat hoitaneet tonttinsa moitteetta, mutta jokaisen kentällisen puolustusparit ovat ajoittaisista hyvistä otteistaan huolimatta käyneet läpi vaikeita otteluita.
Ennen kautta ounasteltiin, saako joukkue taklattua karsintapelit. Nyt se pelaa pudotuspelejä suhteellisen ehjän runkosarjan päätteeksi. Jatkaako nuori joukkue epäilijöidensä yllättämistä? Heräävätkö pohjoiskarjalaiset kiekkohullut kevään pudotuspelihuumaan ja matkaavat vihdoin sankoin joukoin Outokumpuun omiensa tueksi?
Tampereella pelataan tällä kaudella pudotuspelejä myös Mestiksessä
KOOVEEn runkosarja oli ailahteleva, mutta päättyi satumaisesti pudotuspelipaikkaan. Tamperelaisseuraa vaivasi läpi runkosarjan tuloksenteon puute, jonka seurauksena joukkueen maalinteko on ollut läpi kauden vain muutaman pelaajan varassa.
Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Kiekko-Poikia vastaan tamperelaisten on petrattava joukkuepelaamista niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä, koska runkosarjassa joensuulaiset voittivat kolme neljästä kohtaamisesta.
Helmikuussa pudotuspelipaikasta kynsin hampain taistellut KOOVEE hieman yllättäen luopui helmikuusssa neljästä avainpelaajastaan, kun Janne Seppänen matkasi ulkomaille ja Jeremi Wehmas, Santtu Hakanen sekä Niko Lahtinen suuntasivat Jokereihin. Näiden pelaajien menetys on vaikuttanut joukkueen vireeseen.
Tulosyksikön ollessa ohut, lepäävät KOOVEEn menestysmahdollisuudet oman pään puhtaana pitämisessä. Joukkueella onkin maalinsa suulla kaksi vahvaa maalivahtia. Keväällä otteita roimasti parantaneen Verneri Virtasen ja Patrik Hamrlan ansiosta joukkue kamppailee menestyksestä myös pudotuspeleissä. Tamperelaisten jatkoonpääsy tästä sarjasta olisi kuitenkin melkoinen uroteko.