Ryyppykaveri suo kulkukoiralle suojan
Nyrkkeilijä varastaa sen pistoolin
Silloin valtaa hänet viimein, kiitos taivaan Luojan
Usko siitä, että pian on paremmin

Vaikka itsemurha on aiheena tabu, on esimerkiksi YUP-yhtyeen lauluntekijä Jarkko Martikainen pystynyt oheisella tekstinpätkällään – josta on helppo löytää viittauksia oman käden kautta menehtyneeseen nyrkkeilijä Tarmo Uusivirtaan – käsittelemään vaikeaa teemaa lämpimästi ja kunnioittavasti, moralisoimatta tai saarnaamatta.

Itsemurha on jollakin tapaa aina ajankohtainen aihe, mutta kiekkomaailmassa se on ajankohtaista erityisen kirjaimellisesti. Maaliskuussa menehtyi muutaman päivän sisään kaksi entistä NHL-pelaajaa: Kanstantsin Kaltsou ja Chris Simon.

Kummankin pelaajan kuolinsyy on sittemmin vahvistettu itsemurhaksi.

Itsemurha urheilukontekstissa alkoi kiehtoa vuonna 2020, kun VK-Kustannus julkaisi jalkapalloilija Arto Tolsasta kirjoitetun elämäkerran "Arto Tolsa – Yksi yhdestätoista". Kirjassa käytiin pieteetillä läpi peliuran vaiheet ja yksityiselämän haasteetkin, mutta lopulta itsemurha oli sanana liian vaikea kirjoittaa yli 400-sivuiseen teokseen.

Ei minun vahtivuorollani, ajattelin kirjan luettuani. En halua romantisoida tai glorifioida itsetuhoista käytöstä, mutta en myöskään aio osallistua tähän vaikeiden aiheiden lakaisemiseen maton alle, kuten toimitaan NHL:n johdossa.

Vaikeneminen ja välttely ovat maailmanhistoriassa tuskin auttaneet ratkaisemaan yhtään ongelmaa. Itsemurhista on puhuttava, jotta niiltä voisi jatkossa välttyä.

Kolme kuolettavaa kirjainta, kolmen kuoleman vuosi

Vuosi 2011 oli NHL:lle traaginen. Toukokuussa menehtyi Derek Boogaard alkoholin ja kipulääkkeiden yliannostukseen – ei itsemurha sinänsä, mutta Boogaardin etenevä päihteidenkäyttö on helppo katsoa itsetuhoiseksi toiminnaksi.

Elokuussa Rick Rypien teki itsemurhan, ja syyskuussa samaan ratkaisuun päätyi Wade Belak.

Kaikkia kolmea yhdisti äkillisen kuoleman lisäksi tappelijan rooli kaukalossa ja kuoleman jälkeen diagnosoitu CTE eli etenevä aivoja rappeuttava sairaus, jonka aiheuttajaksi on vahvistettu toistuvat päähän kohdistuvat iskut. Tätä faktaa NHL:n johto kieltäytyy uskomasta.

Itsemurhan tehneistä kiekkoilijoista lisäksi Todd Ewenilla on todettu CTE. Chris Simonin omaiset epäilevät hänen sairastaneen CTE:tä, tappeluita Simonille on HockeyFights-sivustolla merkitty yli 100.

Myös vuonna 2019 itsemurhan tehneen Greg Johnsonin puoliso on raportoinut yli 800 NHL-ottelua pelanneen hyökkääjän kärsineen useista aivotärähdyksistä.

Yhdysvaltain "Miracle on Ice" -olympiavoitosta Lake Placidissa muistettu Mark Pavelich teki itsemurhan vuonna 2021, ja hänellä oli todettu sekä aivovamma että erilaisia mielenterveysongelmia.

Myös toisen kontaktilajin, amerikkalaisen jalkapallon, puolella on useita tapauksia, joissa itsemurhan tehneellä pelaajalla on todettu CTE. Ja NHL:stä poiketen NFL:n johto on myöntänyt lajilla olevan yhteys aivoja rappeuttavaan sairauteen.

Tietenkään keskustelua urheilijoiden itsemurhista ei pidä typistää aivovammoihin, mutta ei näitä kahta teemaa pidä myöskään väkisin erottaa toisistaan.

Rest in peace Chris Simon and my condolences to his family and friends

This is a stark reminder that a contributing factor to this tragedy was playing in a league that continues to deny a link between repetitive head trauma and neurodegenerative disease

If you are a current… pic.twitter.com/P0yOWgbEct

— Daniel Carcillo (@CarBombBoom13) March 19, 2024

Pian Simonin itsemurhan jälkeen asiaan ottivat kantaa NHL:n päävammakäytäntöjen äänekäs kriitikko ja entinen NHL-pelaaja Daniel Carcillo sekä neurotieteilijä ja Concussion Legacy Foundationin yksi perustajajäsenistä Chris Nowinski.

Molemmat rinnastivat NHL:n johdon tapaa väheksyä tiedeyhteisön löydöksiä CTE:stä tupakkateollisuuden strategiaan kiistää tupakoinnin ja keuhkosyövän yhteys.

Matti Hagman pelasi upean uran, mutta hänestä kirjoitettujen kirjojen mukaan hän myöhemmin päätyi viikoiksi sairaalahoitoon liiallisen alkoholinkäytön vuoksi.

Kuva © Internet Hockey Archive

Pelkkä tosiasioiden jääräpäinen kieltäminen on NHL:n johtajilta, komissaari Gary Bettmanilta ja apulaiskomissaari Bill Dalylta, äärimmäistä typeryyttä. Vastuusta vetäytymisellä saattaa olla lisäksi se vaikutus, että aivovammaoireista kärsivä kiekkoilija alkaa syyllistää itseään.

Itsesyytösten myötä mahdollisesti kehittyy häpeän tunnetta, ja nämä yhdessä voivat saada aikaan haitallisten ajatusten kehän, jonka lopputulos on kenties itsemurha.

Joskus ihmistä voi auttaa jo tieto, että itsetuhoisten ajatusten syntyminen on tiettyjen tapahtumien jälkeen psykologisesti tavanomaista eikä kyseisen yksilön kohdalla mitenkään poikkeuksellista.

Enkä yritä väittää, etteikö apua olisi saatavilla. NHL:llä ja pelaajayhdistys NHLPA:lla on aktiivikiekkoilijoille hoito-ohjelma mielenterveys- tai riippuvuusongelmista kärsiville. Peliuran lopettaneille apua tarjoaa puolestaan NHL Alumni.

Kun yhdellä puolella pöytää istuu toistuvien aivovammojen vuoksi esimerkiksi masennuksesta, ahdistuksesta, uniongelmista ja impulssikontrollin häiriöistä kärsivä jääkiekkoilija, ja toisella puolella sarjan johtohenkilö sanoo, etteivät edellä mainitut ongelmat johdu yksiselitteisesti pelistä, voi avun hakemiselle muodostua kohtuuttoman korkea kynnys.

Vaikenemista, välttelyä ja virtahepo hallin katossa

Ilveksessä suurimman osan urastaan pelannut Veikko Suominen löydettiin itsemurhan tehneenä autostaan joulukuussa 1978. Tuntematon huoltaja ja muita Ilves-tarinoita 1970–2020 -kirjassa Suomisen kohtaloa muistelee silloinen kakkosvalmentaja Markku Hakanen.

– Veka oli sen näköinen, että sillä on jotain asiaa, mutta ei saanut suustaan ulos. Sitten oli ensimmäiset reenit joulun jälkeen ja Veka soitti, että mahassa on jotain ja pitäisi mennä lääkäriin. En muista enää kuka oli lääkäri, mutta hommasin sen sitten sinne reeneihin. Vekaa ei näkynyt.

Tolsan ja Suomisen kohdilla on mielenkiintoinen ero, kuinka itsemurhan tehneeseen urheilijaan suhtaudutaan jälkikäteen.

Kotkassa jalkapallostadion on nimetty Arto Tolsa Areenaksi – sivujuonteena voi mainita myös sen, että Tukholman Globen on nimetty uudelleen Avicii Arenaksi 28-vuotiaana itsemurhan tehneen DJ:n muistolle.

Äsken mainitun Ilveksen historiateoksen mukaan "Ilves on kunnioittanut Suomisen muistoa hiljaisesti siten, että numero 24 ei ole enää koskaan kenenkään käytössä Ilveksessä".

Tämä on täysin henkilökohtainen mielipiteeni vuosikymmeniä tapahtuneen jälkeen, mutta kunnioituksen sijaan aistin Ilves-organisaatiolta asian peittelyä.

Suomisen kohtalon salamyhkäinen huomioiminen on mielestäni samanlaista olohuoneen täyttävän virtahevon väistelyä kuin kirjoittaa elämäkerta itsemurhan tehneestä ja jättää mainitsematta koko sana.

Google antoi hakutuloksena myös yksittäisen englanninkielisen uutisen Ilves.comin uutisarkistosta, jossa mainitaan The Veikko Suominen Memorial Trophy, joka sivun mukaan annetaan U20 joukkueen "vuoden tulokkaalle ja parhaalle pelaajalle".

Hyvä idea tämäkin, mutta haudattu tai hautautunut liian syvälle digitaalisen arkiston uumeniin.

Jos verrataan Suomisen oman käden kautta päättynyttä elämää ja 60-luvulla auto-onnettomuudessa menehtynyttä Jarmo Wasamaa, on jälkimmäinen saanut paitansa avoimesti Ilveksen kotihallin kattoon ja Liigalta nimikkopalkinnon − myös Tampereen kaupunki on muistanut Wasamaa nimeämällä tämän mukaan kadun.

Tampereen nykyistä jäähallia ei sponsorisyistä ainakaan helposti nimetä Veikko Suominen Areenaksi, mutta takuulla on jokin mielekkäämpi tapa huomioida ihmistä kuin yli neljä vuosikymmentä jatkunut asian sysääminen taka-alalle.

Marko Jantunen on yksi selviytyjistä, joka sai itsetuhoisen elämäntapansa korjattua.

Kuva © Ari Lehtola (www.instagram.com/kaisala_photography)

Hän nyt jostain katsoo meidän ihmisvanaa
ehkä hymyilee, hän saattaa naurahtaa, hah
Ylistystä vain, ei yhtään pahaa sanaa
kuinka paljon pikku juttu aikaan saa

Kuinka ahkerasti joskus töitä tehtiin
iltayöstä aina aamuaurinkoon
Yksi kuolema ja naama kaikkiin lehtiin,
korppikotkat, niiltä viimein myötämieltä saanut oon

Juice Leskinen Grand Slamin kappale Juuret on saanut innoituksensa ainakin osittain Popedan kitaristi Arwo Mikkosen äkillisestä kuolemasta. Lähes kymmenminuuttisella kappaleella on paljon sanottavaa, mutta oheiset rivit kuvaavat, kuinka kuolema muuttaa ihmisten käsitystä menehtyneestä ihmisestä.

Niinpä pidän jopa epäuskottavana kuvausta, että Pittsburgh Penguinsissa 144 ottelua pelannut ja 38 pistettä tehnyt Kaltsou olisi "ikuisesti kirjoittanut itsensä seuran historiaan". On toki sukupolvelta toiselle jatkuva perinne, ettei vainajista puhuta pahaa, mutta tässa tapauksessa haiskahtaa kalmopesu Pennsylvaniasta Pirkanmaalle asti.

Näköalattomat ylisuorittajat

Samoin kuin CTE yhdisti useita itsemurhan tehneitä NHL-pelaajia, on kolmen oman käden kautta kuolleen yliopisto- tai juniorikiekkoilijan taustalla voimakas jääkiekkoilijaidentiteetti.

OHL:ssä pelanneella Abakar Kazbekovilla oli toistuvia loukkaantumisia ja vaikeuksia mahtua joukkueensa pelaavaan kokoonpanoon. 18-vuotiaan venäläisen läheiset yrittivät muistuttaa, että jääkiekko ei ole ainoa tie, jolla elämässään edetä.

Lopulliset syyt ovat vain Kazbekovin itsensä tiedossa, mutta entinen OHL:n ykkösvaraus päätyi joka tapauksessa itsemurhaan.

Terry Trafford pelasi samassa sarjassa ja riisti 20-vuotiaana itseltään hengen vuonna 2014. Hänen lopullista päätöstään edelsi hyllytys kannabiksen käytön takia, samaan aikaan viimeinen OHL-kausi oli epävarmuuden peitossa.

Traffordin pitkäaikaisen tyttöystävän mukaan NHL:ssä pelaaminen oli Traffordin mielessä ainoa vaihtoehto.

Naiskiekkoilija Sarah Devens teki itsemurhan 21-vuotiaana pelatessaan yliopistosarja NCAA:ssa. Läheisten kertomuksista muodostuu kuva äärimmäisestä suorittajasta, johon kohdistui lisäksi ulkopuolisia odotuksia. Jääkiekon lisäksi Devens pelasi haavipalloa ja maahockeyta.

Ystävien mukaan Devens oli itsemurhaansa edeltävästi karsiutunut Yhdysvaltain jääkiekkomaajoukkueesta, muutama vuosi ennen Naganon olympialaisia, missä naiskiekkoilijat pääsivät debytoimaan olympia-areenoilla.

En tässäkään tapauksessa halua yksinkertaistaa, että intohimoinen suhtautuminen jääkiekkoon olisi haitallista. Oleellista olisi kyetä näkemään vaihtoehtoja.

Syömishäiriöstä takaisin kiekkoelämään toivuttuaan Samu Markkula on kertonut julkisesti myös itsemurhayrityksestään.

Kuva © Pablo Casso

Itsemurhaa miettivän mielessä se saattaa näyttäytyä ainoana ratkaisuna, mutta objektiivisesti tarkasteltuna näin tuskin on. Sama koskee urheilu-uraa. Jos pelaaminen päättyy äkisti esimerkiksi loukkaantumiseen tai ammattilaistaso jää saavuttamatta, se on totta kai pettymys ja tuntuu pahalta.

Surun ja luopumisen tunteita on mahdollista ja kuuluukin käsitellä ja oppia säätelemään. Jos urheilu-uran vaihtoehdoksi on jo valmiiksi mietitty B-suunnitelma, vanhasta luopuminen ja uuden aloittaminen on paljon helpompaa.

Mainitsin jo Boogaardin yliannostuskuoleman yhteydessä hänen päihteidenkäyttönsä olleen itsetuhoiseksi luokiteltavaa, vaikka itse kuolema onkin määritetty tahattomaksi. Itsemurhasta puhuttaessa on syytä laajentaa käsitettä itsetuhoisuuteen, joka voi ilmetä esimerkiksi riippuvuustasoisena päihdekäyttönä.

Suomesta on helppo nostaa esimerkeiksi Marko Jantunen (ennen raitistumistaan), Matti Hagman, Arto Javanainen ja Jere Karalahti. Reilu vuosi sitten Jarkko A. Immonen tuli julkisuuteen rahapeliriippuvuudestaan, johon liittyy merkittävästi kohonnut itsemurhariski.

Samu Markkula puolestaan kertoi konkreettisesta itsemurhayrityksestään ennen hakeutumistaan hoitoon syömishäiriön vuoksi – myös syömishäiriöiden kohdalla itsemurhariski on moninkertainen muuhun samanikäiseen väestöön verrattuna.

Emil Larmi puhui tuoreeltaan, kuinka hän synkimmillään ajatteli, ettei seitsemännestä kerroksesta hyppääminen tuntunut pelottavalta, vaikka konkreettista itsetuhoista ajatusta ei ollutkaan. Larmi painottaa nykyhetkessä, että vastoinkäymiset kuuluvat elämään, mutta ne on mahdollista selättää ja päästä eteenpäin.

Toipumistarinat, kuten Jantunen, Immonen, Markkula ja monet muut, ovat kirjaimellisesti elintärkeitä itsemurhan kaltaisesta morbidista aiheesta puhuttaessa. Toivon näkökulma on ylipäänsä hyvin keskeinen mielenterveystyössä, ja pelkässä itsetuhossa vellominen tuskin auttaisi ketään.

Jälleen kuitenkin on myös tärkeää olla unohtamatta heitä, jotka päätyivät niin äärimmäiseen ratkaisuun kuin itsemurhaan. On syytä tiedostaa paitsi CTE:n kaltainen yhteys myös jokainen yksilöllinen tarina itsemurhan taustalla.

Ja pyrkiä auttamaan ihmistä, etteivät itsetuhoiset suunnitelmat toteutuisi.

Nikkekään ei enää saavu aulaan,
hänkin uskoi löytäneensä satumaan.
Sinne päästäkseen hän kiskoi narun kaulaan,
sitä koko loppuelämänsä joutui katumaan.

Kirjoittaja on mielenterveyden ammattilainen.