HPK:n kultakypärä Teemu Rautiainen KooKoo-säikäytyksen jälkeen: "Saimme paljon hyvää oppia"

LIIGA / Haastattelu
Kultakypärä Teemu Rautiainen saavutti Liigassa 300 pisteen rajan.
Kuva © Sami Hirvonen
HPK voitti KooKoon kolmen pisteen arvoisesti Hämeenlinnan perjantai-illassa. Kerhon kultakypärä Teemu Rautiainen rikkoi ottelussa 300 pisteen rajan keräten tehot 1+1. Rautiaisen mukaan joukkue sai pelistä hyvää oppia pelin kehittämiseen.

Teemu Rautiainen oli tyytyväinen kolmeen pisteeseen, mutta löysi omiensa pelistä myös kehitettävää.

− Ensimmäinen erä oli kuin vanhaa Kerhoa. Tulimme siihen aika kovaa ja olimme tehokkaita. Vastustaja oli kuitenkin voittanut kolme peliä putkeen ja he sisuuntuivat siitä. Me taas aloimme siirrellä liikaa kiekkoa, emmekä olleet tylyjä. Saimme kuitenkin pelistä hyvää oppia ja kolme pistettä merkitsevät joukkueelle paljon, kommentoi Rautiainen.

HPK johti peliä jo 4−0, mutta KooKoo säikäytti kotiyleisöä tekemällä kolmannessa erässä kolme maalia putkeen kaventaen tilanteeksi jo 4−3. Loppuhetkillä Kerhon valmennus rauhoitteli omiaan.

− Meidät ohjeistettiin pelaamaan vain rauhassa omaa peliämme. Yritimme vaikuttaa aina vain seuraavaan vaihtoon.

Uusi kausi, uusi valmentaja, uusi Rautiainen

Viime kausi oli Rautiaiselle vaikea. Hän on pyrkinyt käsittelemään viime kauden pettymykset ja palaamaan sellaiseksi pelaajaksi, jollaisena hänet on opittu tuntemaan.

− Olen tehnyt paljon asioita itseni kanssa, että pystyisin unohtamaan viime kauden ja aloittamaan tämän kauden puhtaalta pöydältä. Pyrin palaamaan sellaiseksi pelaajaksi, jollainen olen joskus ollut. Nyt täytyy vain jatkaa hommia ja maanantaina laittaa jälleen työhanskat käteen.

HPK on nyt pelannut viisi peliä päävalmentaja Mikko Mannerin alaisuudessa. Rautiaisen mukaan Manner on tuonut peliin muutoksia.

− Peliimme on tuotu aktiivisuutta ja nopeutta ja pyrimme kääntämään nopeammin. Pyrimme kuitenkin pelaamaan aika yksinkertaista peliä ja nostamaan itseluottamustamme häviöiden jälkeen.

Kerhon pelit jatkuvat ensi viikolla kahdella ottelulla. Rautiaisen mukaan joukkue voi ottaa opiksi tästä illasta.

− Tästä illasta otamme mukaan ainakin ensimmäisen erän. Meidän täytyy kuitenkin oppia siitä, kun lopetimme pelaamisen ja jatkossa pelata vain samalla tavalla kuin pelasimme tänään ensimmäisen erän. Saimme paljon hyvää oppia, jota voimme katsoa ja opiskella ensi viikolla, arvioi Rautiainen.

» Lähetä palautetta toimitukselle