Tervosta loppukauden salamavahti

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Maalivahti Tommi Tervo siirtyy loppukauden ajaksi Kirkkonummen Salamoiden riveihin. Seura tiedottaa hankinnastaan kotisivuillaan. 19-vuotias maalivahti on pelannut tällä kaudella liigaa JYP:ssä sekä Ässissä.

Nuorten maajoukkueita urallaan kolunnut Tommi Tervo pelaa loppukauden Mestiksessä sarjanousija Salamoiden joukkueessa. Kirkkonummelaiset ovat etsineet uutta maalivahtia joulutauolta asti, jolloin loistavan syyskauden joukkueessa pelannut Jan Lundell siirtyi HIFK:iin. Tammikuun aikana Salamoissa on käväissyt lainamiehenä Lundellin ohella Jokereiden Markus Helanen.

19-vuotias Tervo on JYP:n kasvatti. Viime kaudella Tervo torjui keskisuomalaisten A-junioreissa ykkösvahtina. Talveen mahtui myös kaksi pelattua ottelua liigassa, sekä lainalla Mestis-seura KJT:ssä.

Täksi kaudeksi Tervolle haettiin paikkaa Mestiksestä jo syksyllä. Hän käväisi kokeella Kajaanin Hokissa, mutta kausi alkoi kuitenkin JYP:n junioreissa. Jyväskylästä matka jatkui marraskuussa Poriin, jossa Scott Langkow'n loukkaantuminen avasi paikan Tervolle. Tällä kaudella Tervo on pelannut kuusi liigaottelua. Torjuntaprosentti näistä peleistä on 84,66 ja päästettyjen maalien keskiarvo ottelua kohden 4,64.

» Lähetä palautetta toimitukselle