TPS:n ennätys oli 83 pistettä kaudelta 1999-2000, jolloin liigassa pelattiin kaksi ottelua nykyistä vähemmän. HPK nousi tasoihin tuon aiemman ennätyksen kanssa viime lauantain kotivoitollaan, joka myös varmisti seuralle sen historian ensimmäisen runkosarjan voiton.
Sunnuntain kierroksella HPK kohtaa TPS:n ja hämeenlinnalaisilla on mahdollisuus parantaa ennätyslukemia entisestään. Mikäli HPK haluaa haltuunsa myös runkosarjan parhaan pistekeskiarvon, vaatii se kahta pistettä viimeisestä ottelusta.
HPK:n 85 pistettä muodostuvat 34 voitosta, 11:sta tasapelipisteestä, neljästä jatkoajalla saalistetusta lisäpisteestä sekä kahdesta tasapelipisteiksi laskettavista peleistä, joissa vastustaja on vienyt jatkoajan lisäpisteen.