Kenig menetti nilkkavammasta toipuessaan paikkansa ritaripaitojen pelaavassa kokoonpanossa ja lähti metsästämään minuutteja Elitserienin Leksandiin. Ruotsalaisjoukkue ei kuitenkaan enää tammikuun koeajan jälkeen tarvinnut Kenigin palveluksia. Kerhon hyökkäyksen sillä välin vain vahvistuttua oli selvää, ettei Kenigillä olisi asiaa joukkueen neljään parhaaseen kentälliseen.
- Kaspun kanssa yhdessä tehtiin tällainen päätös noin 12 vaille puolenyön. Katsottiin että on kaverin urankehityksen kannalta parempi pelata loppukausi Pelicansissa ja saada enemmän vastuuta. Ensi kausi on Kaspun osalta vielä täysin auki, kommentoi siirtoa lauantaina päivällä tavoitettu HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela.
Pelicansissa Riihimäen pieni mies saanee riittävästi vastuuta, sillä pudotuspelihaaveensa menettänyt joukkue on ehtinyt myydä kirkkaimmat tähtensä muihin seuroihin. HPK:ssa Kenig pelasi 16 SM-liigan ottelua, joissa syntyi ainoastaan yksi täysosuma. Tehotilastoissa mies on yhden osuman verran pakkasella.