| Lisää lukemista Pataäijät syynissä
[lue lisää] Jatkoajan tähdet kertovat totuuden
[lue lisää] Toivolan neljä vuotta
[lue lisää]] Kuvia kauden varrelta
[katso] |
Ennen kauden alkua asiantuntijat räksyttivät Ässien kannalta tuttua mantraa: "Ei toivoa edes säälipleijareihin." Asetelma oli tosiaankin hankala, ja
useammat fanit lähtivät kauteen ristiriitaisin tuntein.
Edellisen kauden huippupelaajat (mm. Jason Williams, Pasi Tuominen, Teemu Virkkunen ja Scott Langkow) olivat siirtyneet suurempien tilipussien pariin. Tilalle oli tullut omia junioreita ja muutamia rivipelaajia, kuten "joku" Juuso Riksman.
Kausi alkoi kuitenkin Mika Toivolan aikakaudelle tyypillisen pirteästi. Ykköskenttä (Kristian Kuusela-Aki Uusikartano-Marko Kivenmäki) pelasi heti alkupeleistä loistavasti yhteen ja heilutteli ihailtavasti vastustajan
maaliverkkoja. Muilta osin materiaali oli kuitenkin melko heppoinen. Asiantuntijoilla olikin muutaman ottelun jälkeen taas asiaa: "Kyllä se syöksykierre kohta alkaa."
Dallasin nulikat ja synkkymätön tammikuu
Kauden alkaessa Justin Forrest oli joukkueen ainut vierastyöläinen. Hedelmällinen yhteistyö NHL-joukkue Dallas Starsin kanssa toi asiaan muutosta, kun sarjaa oli pelattu kuukauden verran.
Ensiksi saapui piskuinen Rob Hisey ja pari päivää myöhemmin parimetrinen Matt Nickerson. Pelaajapolitiikka ihmeteltiin: "Mitä ne jotain pojannulikoita jostain
mutasarjoista tänne raahaa?" No, loppu onkin sitten historiaa.
Talvi alkoi tehdä tepposiaan: lumi laskeutui maahan ja aurinko kaikkosi taivaalta. Synkkyys ei kuitenkaan pureutunut Ässien ilmeeseen, kuten edellisinä kausina. Porilaiset eivät hävinneet ainoatakaan ottelua varsinaisella peliajalla koko tammikuussa. Peli parani jatkuvasti, joukkue hitsaantui yhtenäiseksi ja pistepussi kasvoi ilahduttavalla tahdilla. Tammikuun lopussa unelma suorasta pudotuspelipaikasta näytti olevan mahdollista, mutta sitä ei luonnollisesti kukaan uskaltanut ääneen sanoa.
On vaikea sanoa yksittäistä syytä, miksei pelillistä notkahdusta tapahtunut edellisvuosien tapaan. Siihen vaikuttivat pienet aspektit, kuten huikea maalivahtipeli, timantinkova ykköskenttä, tiivis ja kurinalainen pelitapa
sekä hirveät määrät kovaa työtä. Pääajatus oli se, että ykköskenttä tehoilee, muut kentät puolustavat.
Aikaisemmista virheistä oli valmennuksenkin puolella otettu opiksi. Ässät pelasi koko kauden suoritustasonsa ylärajoilla, viisaasti ja tehokkaasti. Pudotuspeleissä oli
tärkeää se, että muistakin ketjuista nousi ratkaisijoita tiukoissa paikoissa.
Porilainen hulluus ei enää naurattanut
Ässien koko kausi oli värikäs alusta loppuun saakka. Aina sattui ja tapahtui. Otsikoissa Nickerson leikkeli kurkkuaan, välillä hyppi katsomoon ja Hisey taiteili vuosituhannen ilmaveivimaalin. Media ei myöskään unohtanut
Isomäen hornankattilaa, joka oli kauden aikana alkanut sopivasti kuplia pudotuspelejä silmällä pitäen.
Ässät varmisti pudotuspelipaikkansa tiukasti vasta viimeisillä kierroksilla. Viides sija tiesi sitä, että pudotuspeleissä vastaan tulisi Tappara. Tamperelaisten jatkopaikkaa pidettiin tässä vaiheessa selviönä. Ässien piti olla pelkkä suupala.
Puolivälierät menivät Ässien kannalta paremmin kuin kukaan olisi uskaltanut odottaa. Laidat ryskyivät, Isomäki kiehui ja äijälauma raivasi tiensä uskomattomasti välieriin. Porilaiselle hulluudelle oltiin aikaisempina vuosina naurettu. Eipä muuten naurettu enää.
Koko kaupungin valtasi Suomessa ennennäkemätön kiekkohehku. Monen vuoden luuserina olemisen patoutumat kaikkosivat ja kaupunkilaisten itsetunto nousi uusiin sfääreihin. Koko Pori oli yhtä perhettä. Mistään muusta ei puhuttu kuin Ässistä. Jopa naapurini, joka oli viimeksi käynyt peleissä 80-luvulla, huudatti stereoistaan Patasydän-biisiä jatkuvalla syötöllä. Se oli jotenkin liikuttavaa.
Kassa kilisee, velka vähenee
Välierissä vastaan asteli hallitseva Suomen mestari Oulun Kärpät. Tässä vaiheessa uskottiin Ässien tarun olevan ohitse. Siipirikkoinen kärppälauma joutui kuitenkin polvistumaan Porin urhojen edessä. Irokeesit pystyssä
porilaiset astelivat kohti finaaleja. Tässä vaiheessa moni yritti herättää itseään ihanasta unesta. Ei, totta se oli.
Kapeahko materiaali kostautui vasta finaaleissa. Huikea ritarikomppania vei Kanada-maljan ässäpelaajien nokan edestä. Mopon tehot eivät vain aivan riittäneet. Yksi ilta itkettiin, mutta sen jälkeen hopeaa juhlittiin karhukaupungissa kuin mestaruutta. Porin torille saapui 15 000 ihmistä pällistelemään Ässien hopeajuhlia. Vaikka kuuta ei nähtykään, oli pudotuspelimenestys suuri askel porilaiselle kiekkoskenelle.
Ässien kausi oli täysosuma niin urheilullisesti kuin taloudellisestikin. SM-liigan pienimmällä pelaajabudjetilla operoinut joukkue teki etukäteisarvioissa lähemmäs puolen miljoonan euron voiton. Lisäksi menestys tuo uusia sponsorisopimuksia ja kausikorttilaisia. Ässät tarvitsi kipeästi piristystä lähes miljoonan euron veloilleen. Viime kauden ansioista voidaan sikariportaassa hengittää huomattavasti helpottuneemmin. Kauden voittosaalis takaa sen, että liigakiekkoilu jatkuu Porissa vuosiksi eteenpäin.
Maltillinen strategia jatkuu
Toimitusjohtaja Jukka Hirsimäen aikakaudella Ässät on käyttänyt tarkan-markan talouspolitiikkaa. Pelaajahankinnat ovat olleet tarkkaan harkittuja ja kohtuullisen hintaisia. Hintakilpailuihin ei ole lähdetty,
kuten Juuso Riksmanin siirto Jokereihin osoitti.
Ässät julkaisi hetki sitten tulevan kauden runkonsa. Mitään jymyhankintoja ei luonnollisesti ollut luvassa. Nuorille ja nälkäisille annetaan jälleen tilaisuus nousta parrasvaloihin Porissa.
Menestys on monen tekijän summa. Joskus natsaa, joskus ei. Porilaisyleisön on syytä tiedostaa realiteetit. Toista finaalikautta ei välttämättä ole tulossa. Ässäorganisaatio noudattaa maltillista strategiaa, sitä olisi hyvä noudattaa myös katsomossakin.
Nauttikaamme kesästä, muistelkaamme vanhoja ja valmistautukaamme samalla syksyyn ja uuteen kauteen. Jokainen voitto on ensi kaudellakin mestaruutemme, vai miten on, naapurini?
