Tulokasvahtien vartioma Blackhawks-maali tuskin kuului valmennusjohdon ja sikariportaan suunnitelmiin kauteen lähdettäessä. Thibault’n harteille kasattuun maalivahtipeliin oli tarkoitus tuoda vaihtelua ainoastaan Leightonin ja Andersonin noin 20 ottelun väliajoin tapahtuvilla kakkoskassarivisiiteillä. Uudessa tilanteessa sekä valmennusjohto että johtoporras, mutta myös koko joukkue oli kuitenkin yhtäkkiä pakotettu luottamaan kokemattomiin maalivahtilupauksiin.
Maalivahtitilanteen myllerryksen, tiheään tahtiin vaihtuvien kassarikombinaatioiden, aneemisen joukkueen, farmitason puolustuksen ja luokattoman valmennuksen vuoksi selkeän kuvan luominen yksittäisten torjujien suorituksista muodostui hieman ongelmalliseksi. Alkukaudella koko muuta aneemista joukkuetta pystyssä pitäneen ja loistavasti pelanneen Jocelyn Thibault’n ja Michael Leightonin luoman tandemin hajottua Thibault’n marraskuiseen loukkaantumiseen tasaisen maalivahtikaksikon muodostus näytti tulevan mahdottomaksi tehtäväksi. Oikeastaan vasta Thibault’n paluu tolppien väliin maaliskuun lopulla rauhoitti jatkuvassa käymistilassa ollutta maalivahtiosastoa.
Sekavan yleistilanteen ohessa selkeän ongelmatapauksen maalivahtitilanteeseen toi päätoimisen maalivahtivalmentajan puuttuminen. Pitkään organisaation maalivahtikonsulttina toimineen Vladislav Tretjakin poliittinen ura Venäjällä vähensi edelleen maalivahtilegendan mahdollisuuksia saapua Blackhawks-vahtien avuksi ja tueksi. Myllerryksien keskellä torjuneiden nuorten maalivahtien ohjaaminen olisikin ollut ehdoton ykkösprioriteetti epäonnistuneella kaudella. Kitsasta palkkapolitiikkaa harjoittava johtoporras heräsi tilanteeseen kuitenkin vasta All-Stars-tauon jälkeen palkatessaan loppukauden ajaksi organisaation maalivahtivalmentajaksi nuorten parissa hyvää työtä aikaisemmin tehneen Stephane Waiten.
Craig Anderson
21 6-14-0 2.84 .905
Jocelyn Thibault’n loukkaantumisen vuoksi jo marraskuun 10. päivä Blackhawks-kokoonpanoon nostettu Craig Anderson kiekkoili kuluneella kaudella kaikkiaan 21 NHL-ottelussa. Marras- ja joulukuun aikana ailahtelevia ja haparoivia otteita esittäneen Andersonin tie vei kuitenkin jo joulukuun 12. päivä takaisin farmiin Norfolk Admiralsiin kokeneen konkarin Steve Passmoren ottaessa Andersonin paikan. Yhteistoiminta ja torjuntavastuun puolittaminen Michael Leightonin kanssa ei Andersonilta onnistunutkaan koko kauden aikana, jolloin valmennusjohdon pääperiaatteeksi iskostui parivaljakon toisen osapuolen väliaikainen passittaminen Admiralsiin ja toisen pitäminen Blackhawks-kokoonpanossa.
Leightonin ja Andersonin samanaikainen läsnäolo Blackhawks-kokoonpanossa saattoi luoda liian kireän kilpailutilanteen, jolloin kumpaisenkin nuorukaisen keskittyminen oleellisen horjui. Menestyksekkäästä yhteiselosta Admiralsin riveissä huolimatta vastuullisemmat ympyrät NHL-maailmassa saattoivat kuitenkin kehkeytyä kumpaisellekin lupaukselle liian painostaviksi.
Syyskaudella ailahtelevasti esiintyneen Andersonin toinen tilaisuus tuli tammikuun 15. päivä valmennusjohdon passittaessa Leightonin Admirals-maalille ja antaessa näin Andersonille mahdollisuuden näyttää todellisen potentiaalinsa. Kauden toinen visiitti Blackhawks-kokoonpanoon toikin jo samaisen kuun 22. päivä yhdysvaltalaiskassarin uran ensimmäisen NHL-voiton vastaan luistelleesta Washington Capitalsista. Helmikuun lopulla Leightonin ja Andersonin roolivaihto vei jälkimmäisen kuitenkin jälleen pudotuspelipaikasta taistelleen Admiralsin tolppien väliin - tällä kertaa koko loppukaudeksi.
Michael Leightonin kanssa pääasiallisen Blackhawks-maalivahtivastuun jakaneen Andersonin toinen visiitti NHL-kaukaloissa toivat jenkkikassarin tilastoihin lopulta kuusi voittoa ja 14 tappiota. Yleistekniikaltaan kelvollisia otteita esittäneen Andersonin saldo olikin sekavassa tilanteessa tyydyttävä, joskin liiallinen akrobaattisuus ja refleksitorjuntaan luottaminen ajauttivat nuorukaisen paikoitellen pahasti ulos tilanteista. Hyvään liikkeeseen tukeutuneen Andersonin työskentely kaipasikin ennen kaikkea rauhallisuutta. Henkisellä puolella liika itsekriittisyys ja tämän tuoma ailahtelevaisuus näkyi myös paikoitellen aivan liian selkeästi herpaantumisina ja helppoina maaleina.
Andersonin aaltoilleen kauden saldon pohjalta pitkän tähtäimen linjauksia tulevaisuudesta on varsin hankala vetää. Kaksijakoiset visiitit Blackhawks-kokoonpanossa näyttivät kuitenkin nuorukaisen kummatkin puolet melko selkeästi. Yllättävän nopea vastuunkantaminen NHL-joukkueen ykkösvahdin paikasta antoi joka tapauksessa arvokasta kokemusta, mutta saattoi myös varjopuolena luoda kasvaneiden paineiden, epäonnistumisten ja sähläävän puolustuksen vuoksi säröjä kehitykselle.
Michael Leighton
35 6-18-8 2.99 .900
Harjoitusleiriltä Jocelyn Thibault’n tuuraajaksi selviytynyt Michael Leighton muodosti alkukaudella piskuisen kanadanranskalaisen parina yhden liigan dynaamisimmista maalivahtiduoista. Melko heikosta menestyksestä huolimatta parivaljakko pystyi kantamaan muutoin aneemista joukkuetta useana iltana ja tuomaan yllättäviäkin voittoja. Thibault’n lonkkavamma marraskuun 10. päivä ja tätä seurannut leikkaus sysäsi kokemattoman Leightonin kuitenkin yllättäen ykkösvahdin tontille.
Vaikeassa tilanteessa torjuneen Leightonin otteet olivat varsin luonnollisesti haparoivia ja epävarmoja. Viikolla 50 Chicagoon saapuneen pitkäaikaisen, mutta kuluneella kaudella poliittisen uran vuoksi vain muutamaan visiittiin kyenneen, Blackhawks-maalivahtikonsultti Vladislav Tretjakin niksit kuitenkin auttoivat Leightonia merkittävästi. Maalivahtilegendan opit näkyivät välittömästi Leightonin rauhallisemmassa yleisilmeessä, mutta myös tilastoissa.
NHL:n viikon parhaaksi puolustavaksi pelaajaksi viikolla 52 valitun Leightonin saldo oli eittämättä mairitteleva: joulukuun 23. päivä saalistettu 3-0 voitto St. Louis Bluesista toi Leightonille NHL-uran toisen nollapelin, joulukuun 28. päivän 3-0 voitto Detroit Red Wingsistä puolestaan uran kolmennan nollapelin. Hienon jakson jälkeen Leightonin kuitenkin palasi jälleen maanpinnalle esittäen jälleen valitettavan haparoivaa peliä. Päävalmentaja Brian Sutterin kornisti julkisesti kritisoiman Leightonin taipaleen seuraava pysäkki olikin tammikuun 15. päivänä farmijoukkue Norfolk Admirals.
Admirals-maalilla torjuneen ja Tretjakin oppeja myös Norfolkissa ammentaneen Leightonin seuraava näyttöpaikka tuli kuitenkin nopeasti valmennusjohdon pyrkiessä syynäämään organisaation nuoria pelaajia mahdollisimman kattavasti. Helmikuun 23. päivä jälleen Blackhawks-kokoonpanoon liittyneen Leightonin toinen visiitti kesti lopulta aina maaliskuun 24. päivään ja Jocelyn Thibault’n paluuseen asti.
Toisella visiitillään mainiosti esiintyneen Leightonin hyvät otteet jatkuivat loppukaudella Admirals-maalilla. Andersonin parina virginialaisseuran tolppien välissä torjunut Leighton johti huikeilla otteillaan Admirals-pakan lopulta pudotuspeleihin asti. Leightonin kevätkauden lopulla parantuneista otteista suurin kiitos kuulunee kuitenkin All-stars-tauon jälkeen väliaikaiseksi maalivahtivalmentaksi palkatulle Stephane Waitelle. Menestyvää maalivahtikoulua johtavan Waiten hyvä maine nuorten maalivahtien parissa ei näin ollen ollutkaan pelkkää kaunisteltua tarinaa.
Kuluneen kauden Blackhawks-maalivahdeista NHL-kaukaloissa eniten urakoineen Leightonin tilille kertyi kaikkiaan 35 ottelua. Craig Andersonin kanssa maalivahdeista eniten voittoja keränneen Leightonin kuusi voittoa eivät juurikaan mairittele, joskaan heikkoa saldoa ei voi luonnollisesta täysin pistää kokemattoman nuorukaisen syyksi. Joukkueen hengetön hyökkäyspeli ja pateettinen puolustus pitivät useana iltana huolen Leightonin täystyöllisyydestä, jolloin kanadalaisnuorukainen joutui venymään ilmiömäisiin suorituksiin ja ylittämään itsensä pelastaakseen joukkueensa täydellisestä nöyryytykseltä.
Kookkaana maalivahtina hyvin peittävän Leightonin tekniikka osoittautui kuluneen kauden visiiteillä kelvolliseksi. Kankea liikkuminen aiheutti kuitenkin paikoitellen vaaratilanteita erityisesti nopeita sivuttaisliikkeitä vaatineissa tilanteissa. Alkukaudella vaivannut hatara sijoittuminen korjautui Stephane Waiten opeissa hieman, mutta kankean yleistekniikkansa vuoksi juuri sijoittuminen saattaa muodostaa Leightonin akilleenkantapään tulevaisuudessa. Kokonaisuudessaan varsin kelvollisen kauden pelanneen Leightonin loppukauden hyvät ja rauhallisemmat otteet nostivat kanadalaisen kehityksen pykälää korkeammalle Andersoniin nähden.
Tulevaisuutta ajatellen kuitenkin myös Leightonin nopea ajautuminen NHL-joukkueen ykkösvahdiksi saattoi muodostua kaksijakoiseksi tekijäksi nuorikaisen kehityksessä. Arvokas kokemus NHL-ympyröistä kun saattaa piilotella kovien paineiden, epäonnistumisten ja liian nopean vastuunkantamisen muodossa kehitystä hidastavia seikkoja. Näyttöpaikat NHL-kaukaloissa ovat ainoa mahdollisuus katsastaa nuorten maalivahtien potentiaali tosipaikoissa, mutta liian nopea vastuunkantaminen saamattoman joukkueen edessä saattaa vahingoittaa niin teknistä kuin henkistäkin kehitystä.
Adam Munro
7 1-5-1 3.67 .880
Helmikuun 17. päivä lonkkavamman vuoksi koko loppukaudeksi sivuun joutuneen Steve Passmoren sairasloma toi Blackhawks-kokoonpanoon tutun nimen. Vuoden 2001 varaustilaisuudessa toisella kierroksella Blackhawksin varaama ja lopulta monen mutkan kautta takaisin Windy Cityyn kulkeutunut Adam Munro allekirjoitti sopimuksen organisaation kanssa varsin oudossa tilanteessa. Blackhawks-johtoportaalla oli vuoden 2003 varaustilaisuuten asti aikaa tehdä Munron kanssa sopimus. Osapuolet eivät päässeet yhteisymmärrykseen paperin pykälistä, jolloin Blackhawks menetti Munron pelaajaoikeudet saaden kuitenkin samalla hyvityksenä puolustaja Michal Barinkaan käytetyn toisen kierroksen varausvuoron.
Kesän aikana muun muassa Ottawa Senatorsin harjoitusleirillä onneaan kokeilemassa käynyt Munro kiekkoili kuluneen kauden alun lopulta ECHL:n Gwinnett Gladiatorsissa. Passmoren loukkaantuminen sekä kyseisellä hetkellä farmissa Norfolk Admiralsissa mainiosti kiekkoilleen Michael Leightonin pelirauhan takaaminen pakotti organisaation turvautumaan jo kerran hylättyyn Munroon. Helmikuun 18. päivä sopimuksen allekirjoittaneen Munron NHL-debyytti siirtyi kuitenkin vasta seuraavalle kuulle.
Maaliskuun 2. päivä ensimmäistä kertaa urallaan virallisessa NHL-ottelussa torjuneen Munron debyytti tapahtui Nashville Predatorsia vastaan pelatussa mittelössä. Tasapeliin päättynyt ottelu oli kuitenkin vasta alkusoittoa. Pääasiassa kakkosvahtina torjunut Munro saavutti uransa ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan NHL-voiton jo maaliskuun 13. päivä Washington Capitalsia vastaan tahkotussa ottelussa.
Helmikuun aikana farmissa Norfolk Admiralsissa pikavisiitillä käynyt Munro pysyi Blackhawks-kokoonpanossa kakkosmaalivahtina aina kauden loppuun asti esiintyen kaikkiaan seitsemässä ottelussa. Pudotuspelipaikasta tiukasti taistelevan Admiralsin tueksi lähetettyjen Craig Andersonin ja Michael Leightonin lähettäminen Norfolkiin oli erittäin loogista, joskin Munron passittamisen estivät myös AHL:n tarkat pudotuspelikokoonpanosäännöt.
Blackhawks-vastuutorjujien tuuraajana toimineen Munron yllättävä ja mutkainen matka NHL-kaukaloihin loi kokonaisuudessaan positiivisen kuvan nuoren maalivahdin työskentelystä. Tekniikaltaan kenties jopa Leightonia ja Andersonia paremman Munron otteet olivat yllättävän rauhallisia ja tasapainoisia. Sirpaloisesta kaudesta huolimatta myös kanadalaisnuorukaisen itseluottamus vaikutti varsin vahvalta. Mainiosta yleisolemuksesta huolimatta Munron esityksistä huokui todelliseen läpimurtoon vaadittavan karisman puute. Melko tasapainoisesta pelistä huolimatta Munro saakin ylittää kaikki hurjimmat odotukset, mikäli nuorukainen mielii kehityksessään pysyvän NHL-pelipaikan edellyttämälle seuraavalle tasolle.
Steve Passmore
9 2-6-0 2.89 .896
Viime kaudella vähäiset näyttöpaikkansa NHL-kaukaloissa tuhlannut Steve Passmore mielettiin kuluneen kauden alkaessa menetetyksi tapaukseksi ja farmijoukkue Norfolk Admiralsin varmaksi kakkosvahdiksi. Alkuperäisiä maalivahtikuvioita muokannut Jocelyn Thibault’n marraskuinen loukkaantuminen ja Craig Andersonin ailahtelevat otteet marras- ja joulukuussa pakottivat organisaation kuitenkin turvautumaan uudelleen 31-vuotiaaseen Passmoreen.
Joulukuun 9. päivä Blackhawks-kokoonpanoon kaikkien yllätykseksi nostetun kokeneen ketun visiitistä jäi kuitenkin jälleen kerran vain vähän kerrottavaa. Kaikkiaan yhdeksässä Blackhawks-mittelössä esiintyneen Passmoren vähäiset näytöt olivat viime kaudelta tuttua hapuilua ja kontroloimatonta torjuntatyöskentelyä. Pienen koonsa vuoksi refleksitorjuntoihin luottaneen ja akrobaattisiin esitykseen tukeutuneen Passmoren esitykset olivatkin lähinnä huikeiden yksittäisten torjuntojen ja täydellisten epäonnistumisten jatkumoita. Yleisöä ihastuttaneet näyttävät torjunnat ajauttivat veteraanivahdin aivan liian usein ulos tilanteista, jolloin hienot hetket olivat täysin hyödyttömiä vastustajan tekemien helppojen maalien vuoksi.
Helmikuun 17. päivänä lonkkavamman vuoksi koko loppukaudeksi sairastuvalle joutuneen Passmoren ura Blackhawks-organisaatiossa olikin mitä todennäköisimmin nähnyt viimeiset hetkensä. Kauden päättänyt lonkkaleikkaus ja keväällä umpeutunut sopimus pitivät huolen tämän sympaattisen ja erinomaisen pukukoppipelaajan, mutta NHL-ympyröihin taidoiltaan liian heikon ja laskusuhdanteessa olevan konkarin Blackhawks-tarun lopusta.
Jocelyn Thibault
14 5-7-2 2.85 .913
Alkukaudella Michael Leightonin kanssa mainion maalivahtikaksikon muodostaneen Jocelyn Thibault’n valitettava lonkkavamma marraskuun puolivälissä passitti joukkueen selkeän ykkösvahdin pitkälle sairaslomalle. Alkujaan Thibault’n lonkassa oli ilmennyt kipuja jo marraskuun 8. ja 9. päivien aikaisissa harjoituksissa. Kivuista hämmentynyt Thibault ei kuitenkaan itsekään tiennyt miten lonkka oli vammautunut.
Mysteerisesti kipeytyneeseen lonkkaan marraskuun 10. päivänä suoritetut magneettikuvaukset eivät myöskään tuoneet välitöntä varmuutta vamman vakavuudesta. Vasta marraskuun 15. päivänä lonkkaspesialisti Mark Philipponin suorittamat perusteelliset tutkimukset vahvistivat Thibault’n vamman vaatineen leikkauksen. Seuraavana päivänä suoritetun operaation johdosta Thibault’n sairaslomaksi asetettiin muhkeat 10-12 viikkoa.
Vielä kevätkaudellakin ikävästi vihoitellut lonkka piti Thibault’n kuitenkin sivussa lopulta runsaat 18 viikkoa. Vasta maaliskuun 24. päivä Blackhawks-kokoonpanoon palanneen kanadanranskalaisen pitkä sairasloma näkyi joukkueen otteissa erittäin kohtalokkaasti. Thibault’n loukkaantumisen jälkeen ensimmäisen vierasvoiton vasta 30. päivä tammikuuta saavuttanut aneeminen joukkue ilmaisi varsin selkeästi ykkösvahtinsa roolin suuruuden. Alkukaudella Michael Leightonin kanssa saamatonta joukkuetta kannatelleen Thibault’n läsnäolo vaikuttikin koko joukkueen suoritukseen sekä henkisesti että teknisesti.
Thibault’n luistellessa tolppien väliin joukkueen otteista huokui välittömästi vahvempi itseluottamus ja huolettomampi yleisilme. Joukkueen luotto Thibault’iin olikin - varsin ymmärrettävästi - selkeästä suurempi kuin kokemattomiin Craig Andersoniin ja Michael Leightoniin. Maaliskuun lopulla runkosarjan viimeisiin otteluihin palannut Thibault rauhoittikin samalla sekä maalivahtitilannetta että koko joukkuetta.
Kauden viimeisiin otteluihin palaaminen merkitsi myös itse Thibault’lle paljon. Vielä kuluneen kauden puolella peliminuutteja saaneen sympaattisen kanukin muutamat ottelut vahvistivat miehen lonkan olevan kunnossa. Vaikka mittelöt sujuivatkin hieman haparoiden ja pelituntumaa hakien, Thibault osoitti puolikuntoisenakin olevansa joukkueen selkeä ykkösvahti.
Pitkästä loukkaantumisesta kärsineen Thibault’n 14 ottelua Blackhawks-maalilla olivat kauden ennakkokaavailuihin nähden luonnollinen pettymys. Viisi voittoa ja kaksi tasapeliä saalistaneen hengettömän ja epäonnistuneen joukkueen ykköstorjujan tilastot olivat silti joukkueen parhaimmistoa - ainoastaan Craig Andersonin päästettyjen maalien keskiarvo (2,84) oli parempi. Päästettyjen maalien keskiarvoksi muovautunut 2,85 sekä torjuntaprosentiksi muodostunut .913 olivat joukkueen heikkoon menestykseen ja aneemiseen yleisilmeeseen suhteutettuna kelvolliset lukemat.
Matt Underhill
1 0-1-0 4.00 .879
Melkoisessa myllerryksessä olleet maalivahtikuviot saivat hieman ironista, joskin kenties varsin odotettua jatkoa maaliskuun alussa. Helmikuussa Steve Passmoren paikkaajaksi hankitun Adam Munron maaliskuun 4. päivänä kärsimä aivotärähdys ja tätä seurannut lyhyt sairasloma pakotti organisaation allekirjoittamaan tulokasvahti Matt Underhillin kanssa sopimuksen. Underhillin sopimuksella Blackhawks halusi samalla turvata farmijoukkue Norfolk Admiralsissa kyseisellä hetkellä torjuneelle Craig Andersonille varmat peliminuutit.
Vaikka Underhill oli liittynyt kuluneen kauden alussa Admiralsin palkkalistoille tryout-sopimuksella, nuorukaisen kausi oli vierähtänyt ECHL:n Florence Priden riveissä. Urallaan pääasiassa juuri ECHL-joukkueissa tahkonneen Underhillin vähäinen kokemus AHL-tasolta näkyikin varsin selkeästi NHL-kaukaloissa. Ainoastaan maaliskuun 7. päivän debyyttiottelunsa NHL-tasolla kiekkoilleen Underhillin tie vei takaisin farmitasolle välittömästi Munron palattua sairaslomaltaan maaliskuun 11. päivänä. Edmonton Oilersia vastaan pelatun uran ensimmäisen NHL-ottelun muistot jäivätkin hyvin todennäköisesti Underhillin viimeisiksi meriiteiksi Blackhawks-maalilla.
Underhillin sopimuksen ansiosta Blackhawks-tolppien välissä kauden aikana torjuneet maalivahdit kirjoittivat organisaation historianlehdille uuden luvun. Blackhawks-kokoonpanossa kauden 2003-2004 aikana esiintyneet Craig Anderson, Michael Leighton, Adam Munro, Steve Passmore, Jocelyn Thibault ja Matt Underhill nostivat kokoonpanossa vierailleiden maalivahtien määrän kaikkiaan kuuteen kassariin. Kyseinen kuuden maalivahdin lukema oli uusi ennätys. Ennätys petrasi yhdellä torjujalla kausia 1988-1989 sekä 1990-1990, jolloin Blackhawks-kokoonpanossa nähtiin kaikkiaan viisi maalivahtia.
