Leinonen haluaa kuitenkin muistuttaa, että joukkue on vieraissa esiintynyt pirteästi.
– Oulussa hallittiin kaksi erää, mutta Bäckström oli silloin liikaa.
– Kotona ja vieraissa pelataan yhtä monta ottelua, kaikki ovat tärkeitä, mutta olisi tietysti hienoa kun pystyttäisiin pelaamaan kotona viihdyttävää kiekkoa ja vielä voittamaan otteluita.
Sunnuntai-iltana Tapparalla ei tuntunut onnistuvan mikään, ja Leinosellakin oli siihen oma näkemyksensä.
– SaiPa pelasi erittäin hyvää puolustuspeliä, mutta kyllä meidän omienkin pelaajien pitää pystyä katsomaan peiliin.
– Jos tekee yhden maalin per ottelu, ei voi voittaa otteluita. Paikkoja kyllä oli.
Joukkue elää edelleen
Tapparan joukkue on Leinosen mukaan edelleen kesken, pääsääntöisesti haetaan kuitenkin vahvistuksia hyökkäyspäähän. Syystäkin. Janne Ojasen vaisuutta voi selittää nivusvamma, mutta Petri Variksen viime otteluiden vaisut esitykset ovat osoittaneet, kuinka Tapparan hyökkäysmateriaali on liian kapea.
– Mennään nyt päiviä ja viikkoja kerrallaan. Mitään sateentekijöitä tuskin on vapaana, ne jätkät pelaavat NHL:ssä.
Toimitusjohtaja odottaa myös nykyisiltä pelaajilta parempaa panosta.
– Joka jätkän pitää pystyä tekemään parhaansa.
Tappara lähetti jo huonosti pelanneen Dylan Gyorin kotiin ja tilalle nostettiin junioreista uusia miehiä. Joukkueen kokoonpano on elänyt paljon ja pelaajillekin on voinut olla vaikeaa totuttautua uuteen pelityyliin, kun äijät rinnalla koko ajan vaihtuvat.
– Valmentajalla on oma tyylinsä hoitaa nämä asiat. Kyllä hän tietää mitä tekee.
Kirvesrintoihin on tullut kolme uutta puolustajaa, joista Lauri Kinos ja Dale Clarke ovat kuukauden koeajalla ja Pasi Petriläisen kanssa sopimus on vuoden loppuun asti. Kinos ei pelannut sunnuntaina SaiPaa vastaan ja Clarkekin siirtyi toisessa erässä sivuun mystisen loukkaantumisen takia.
– Eivät he huonosti ole pelanneet ja aika vähän on kuitenkin otteluja vielä alla, joten on liian aikaista analysoida, Leinonen toppuutteli hätäisimpiä, joiden mielestä ainakin Kinos pitäisi pistää kilometritehtaalle.