Viime jaksossa tapahtunutta: Kun valtamedia jo kolmannen kerran kuittasi Jukurien mestaruusjuhlat yhden palstan pikku-uutisilla, jopa Jääkiekkoliiton päättäjät ymmärsivät, ettei tuote nimeltään Mestis ole kiinnostava. Kabineteissa harmaat ja vielä harmaammat aivosolut pinnistettiin äärimmilleen, ja sarjaan keksittiin monta mukavaa uudistusta: nuorten maajoukkuetta vastaan pelattavat ottelut, uusi pudotuspelijärjestelmä ja kaiken kukkuraksi tallinnalainen seura.
Golden Lions olisikin ollut todellinen edelläkävijä Suomen urheilumaailmassa. Ilman minkäännäköisiä urheilullisia näyttöjä mukaan kutsuttu ulkomaalainen seura, joka pelaa kaudesta vain puolet, mutta on silti taatusti mukana kevään pudotuspeleissä. Vielä viikko sitten tässä kohtaa luki: "Ihanaa, leijonat, ihanaa. Toivottavasti kruunuja piisaa".
Ei piisannut.
Harmi, sillä harvinaisen yksimielisesti (vaiko sittenkin yksinvaltaisesti?) tehty päätös virolaisseuran osallistumisesta olisi ollut ensisijaisesti sosiaalidemokraattinen kädenojennus veljeskansamme lapsenkengissä olevalla jääkiekkoilulle, mutta toki Tallinnan-reissuista muutkin olisivat hyötyneet. Pelaajat olisivat pystyneet yhdistämään hyvin ja hyödyn hankkimalla pelimatkojen yhteydessä nuuskaa kerralla koko kauden tarpeisiinsa. Laivat, Viru-hotelli ja tallinnalaiset ravitsemusliikkeet sekä taskuvarkaat jäivät vaille uusia asiakkaita ja euroja. Ja kun liiton päättäjienkin lähes jokasunnuntaiset työsuhdematkat etelänaapuriin samalla peruuntuivat, odottanee heitäkin tavallisen tylsä siivouspäivä tai kyläily anopin luona.
Jääkiekon sarjajärjestelmiä uudistettaessa on tullut tavaksi viis veisata maksavan yleisön toiveista. Liiton johdon kannattaisi ehkä joskus olla hetki hiljaa – vaimeasti kabinetin oven läpi kuuluvissa mielipiteissä voi joskus olla yllättävänkin paljon järkeä. Monet maksavista asiakkaista ovat kaipailleet ykkösdivisioonan aikoja takaisin. Tämän syksyn tapahtumat ovatkin kieltämättä hyvä alku paluulle menneeseen. Eihän ennen vanhaan kausi ollut mitään, jos edeltävänä kesänä ketään ei suljettu sarjasta taloudellisten seikkojen vuoksi.
Vaasa vastaan Savo
Eestin valloituksen siirtyessä hamaan tulevaisuuteen on elämyksiä etsittävä Suomen kamaralta. Onneksi Mestiksestä löytyy peräti kaksitoista mielenkiintoista joukkuetta jo omasta takaa.
Erityisen herkullista seurattavaa on jo kesän aikana tarjonnut taistelupari KalPa-Sport. Nämä kaksi Mestiksen suurseuraa ovat julkisesti ilmoittautuneet neljänneksitoista liigajoukkueiksi. Sekä Vaasassa että Kuopiossa on taustalla takavuosien taloustaituruutta sekä mahtavat ansioluettelot viime kausilta - kaikki eivät vain tästäkään huolimatta ymmärrä antaa kaksikolle ansaittua tunnustusta.
Sport pelaa ottelunsa sarjan parhaimmassa hallissa, parhaan yleisön edessä ja on hankkinut pelaajilleen liigatason vakuutukset. Sport myös sai velkansa anteeksi, vaikka olisi helposti pystynyt ne maksamaan - melkoinen lahja veronmaksajilta. KalPa taasen on kunnostautunut kasvattamalla huippukiekkoilijoita ja menettämällä ne saman tien muihin seuroihin. Kuopiolaispelaajia kurvailee jääkiekkosarjoissa eri puolilla maailmaa jo parin joukkueellisen verran. Jatkuvaan muuttovirtaan saatiin asetettua pato vasta tänä kesänä. Toiminta olisi varmasti ollut nopeampaa, jos oppia olisi otettu seuran kiinalaisilta yhteistyökumppaneilta. Tuossa maassahan viranomaisilla on tapana pystyttää pato mihin ja milloin vain itse lystäävät.
Vaan eipä voi KalPaa ja Sportia vielä varmana kärkikaksikkona pitää. Konkurssipesän tuhkista kotiseuturakkaiden NHL-miljonäärien tuella noussut kuopiolaisseura tavoittelee Ikaroksen lailla yhä ylempiä ja ylempiä korkeuksia. Siitäkin huolimatta, että joukkueen peli on viimeiset kaudet ollut kuin rikkinäinen sähkövatkain, joka toimii vain tietyssä asennossa. Parhaimmillaan KalPa on vispannut vastustajan maanrakoon, heikoimmillaan Niiralasta ei ole kuulunut inahdustakaan. Kuka tahansa tee-se-itse-mies vaihtaisi katkenneen sähköjohdon kädenkäänteessä, mutta savolaisille naatiskelijoille moinen muistuttaa liikaa työntekoa. Ehkä siksi KalPan toimistoon onkin täksi kaudeksi kutsuttu paluumuuttajia, joille työ maistuu toivottavasti paremmin kuin muikkukukko.
Sport, tuo alisuorittajien alisuorittaja, voi aivan hyvin flopata tälläkin kaudella. Ketään tuskin yllättäisi suuremmin seuraava kuvio: Patrik Westerbackin pelit on pelattu jo lokakuussa, marraskuussa joukkue majailee kuudentena ja vanhempi Westerback sekä supermegatähtihankinnat joutuvat fanien haukkusateeseen. Joulukuussa vaasalaiset alkavat jo puhua ensi kaudesta, vaikka Sport uuden valmentajansa johdolla yltää aina pronssiottelun häviäjäksi asti. Tai sitten Sportilta ei tänä vuonna hylätä selviä maaleja, jolloin mikään ei voi estää Mestiksen ja ykkösdivarin historian parhaan seuran ensimmäistä mestaruutta!
Vaan taitaapi se vain olla niin, että Jukurien juna jatkaa jyskyttämistään tänäkin vuonna. Kyyti on ollut tuttuun tapaan taas sen verran kovaa, että henkilökunta piti pistää vaihtoon. Matkustajat lienevät kuitenkin vielä samat - vaikkakin välipysäkit ovat vieneet veronsa ja väki vähentynyt. Mestaruuksiin on jo Mikkelissä totuttu, eikä tehokas mutta tylsä pelitapa juurikaan uusia kannattajia Kalevankankaan maastoon houkuttele.
Keväällä ihmeteltiin Risto Dufvan pitkää jatkosopimusta, mutta onhan sillekin luonnollinen selitys. Kukapa koutsi haluaisi jättää aloittamansa projektin kesken. Niin ja että mikä se mahtaa tuon kaljuhkon kiekkoneron ja sarvipäisen joukkueensa yhteinen projekti olla? Tietenkin se, että keväällä 2008 Jukurien juhliessa torilla kahdeksatta perättäistä mestaruuttaan olisi kauden aikana kentällä käväissyt myös yksi oman juniorikoulun tuotos...
Kauden yllättäjän titteli jaettu
Hyvinkään Ahmat yllätti viime kauden hyvillä otteillaan kaikki asiantuntijat. Tällä kaudella moinen ei kuitenkaan tule toistumaan; tyhjästä on paha nyhjäistä – ainakaan jos peräsimessä ei ole Neil Hardwick. Ahmojen kesäharjoittelu sujui kylläkin niin kätevästi, että muut Mestis-seurat voivat vain ottaa oppia. Kun koko joukkue sai treenata kotitalon takapihalla, pysyi nurmikko oletettavasti trimmissä ja huoltojoukot täten tyytyväisinä.
Sen sijaan Mestis-perheen uusimmalla tulokkaalle voi yllättäjän viittaa sovitella huoletta jo ennen kauden alkua. Muutamasta liigatason hankinnastaan huolimatta Kirkkonummen Salamoiden venyminen kärkitaistoon olisi yllätys. Seuran resurssit huomioiden vielä suurempi yllätys olisi, mikäli kirkkonummelaiset löytyisivät sarjataulukon häntäpäästä. Mutta kaikkein yllättävintä seuralta olisi keskinkertaisuus. Mikä olisikaan enemmän median kuin kaukalon puolella kilpailevalle joukkueelle painajaismaisempaa kuin sijoittua vaikkapa seitsemänneksi?
MVP-palkinto Salamoissa on poikkeuksellisesti jaettu jo ennen kauden alkua. And the lucky winner is… tietenkin uusia haasteita Mestiksestä etsivä jykeväleukainen kanukkihyökkääjä Hayley Wickenheiser. Salamat löysi heilin Kanadasta, ja sen jälkeen mainintoja joukkueen muista pelaajista on saanut etsiä suurennuslasin kanssa. Toistaiseksi vahvistamattomien tietojen mukaan Varuboden Areenan valaistusarsenaalia on juuri kauden alla vahvistettu ylimääräisellä superspotilla, joka valaisee reaaliaikaisesti Hayleyn taivalta tämän kiitäessä kaukalossa. Tietääpä sitten tuulipuvussaan makkaraa mussuttava perus-Mestis-katsojakin, ketä kentällä tulee seurata. Syyskauden kuluessa selvinnee, onko Hayleyn pärjääminen mehupurkkisarjassa pelkkä illuusio vai antavatko paljon kehutut aloittamis- ja pelinlukutaito avaimet menestykseen.
Vantaalla puolestaan on sisäistetty vahvimman laki paremmin kuin hyvin. Viime kaudella liigaseurat ja Iso Paha Pulliainen aiheuttivat joukkueelle harmaita hiuksia. Kesällä vahinko pantiin kiertoon, kun Kiekko-Vantaa kaappasi riveihinsä naapuriseurojen viimeisetkin pelimiehet. Hopeaa puolustavilla vantaalaisilla onkin nyt käsissään melkoinen nippu. Ilmeisesti Vantaalla on myös pelaajan kannalta ylivertaiset olosuhteet päätellen siitä, kuinka huonosti osa pelaajista on muualla viihtynyt. Mahtaakohan viimeisiimpiinkin kauppoihin sisältyä 10 viikon vaihto- ja palautusoikeus?
Useimmiten Kouvolaan liitetty kehu koskee sitä, että Suomen turhimmasta kaupungista pääsee helposti pois. Viime keväänä rautatieaseman lähtevien laiturin miehittivät jääkiekkoilijat. Yksi syy puolen joukkueen laajuiseen joukkopakoon lienee menestyksen nälkä. Kaikki pelaajat haluavat taistella mestaruudesta, jota KooKoolle ei ole luvassa. Hopean himmennyttyä pronssiksi Reijo Mansikka totesi KooKoon olevan menossa oikeaan suuntaan. Jos kaikki menee nappiin, voidaankin Kouvolassa siis juhlia ensi keväänä neljättä sijaa.
Pelimiehensä menettäneen KooKoon hankinnoista nimekkäin on Antti Karhula. Mestis-kaukalot hyvästellyttä Timo Nurmbergia ei fanien sydämissä voi korvata kukaan, mutta muutamilla ominaisuuksillaan kahdesti ilman jatkosopimusta KooKoon kanssa jäänyt Karhula paikannee Pohjois-Kymenlaakson kuuluisimman sudeettitshekin kaukaloon ja rangaistusaitioon jättämän aukon. Liuhuva letti, laiska puolustusinto ja loukkaantumisalttius – kuulostaako tutulta?
Perinteintä ja perintää
Pohojalaaseen tapaan Kokkolasta on kuulunut vahvaa uhoa aina ennen kauden alkua. Puheet ovat kuitenkin toistaiseksi olleet tekoja suuremmat. Hermes-leirissä on perinteisesti painettu kuuluista punaista paniikkinappulaa kauden edetessä. Viimeistään kevään korvilla mestaruuspuheet on haudattu, suut sinetöity ja katseet siirretty kohti tulevaa. Joko aiemmasta on opittu, tai sitten Kokkolan vesijohtoverkostoon on unohdettu lisätä normaali annos uhoa. Hermeksellä on nimittäin kasassaan ainakin hyökkäyksen osalta historiansa kovin porukka, mutta edes kannattajat eivät ole vielä käynnistäneet voitonjuhlia.
Menestystä olisi kuitenkin syytä vähitellen tulla, tai muuten seuralla on edessään nimenvaihdos. Kaupankäynnin ja hyvän onnen jumalan nimi sopii huonosti seuralle, jonka pelaajakaupat menivät viime kaudella mönkään ja jota hyvä onnikin puolivälierissä karttoi. Antiikin Kreikan mytologiassa saman hepun toimeenkuviin kuului myös vainajien sielujen manalaan johdattaminen. Aika näyttää, miten kokkolalaisseuran nimi on tulkittava. Viime vuosina Kaarlelankadun maastoon on jo haudattu riittävästi "loistavia tulevaisuuksia".
Forssan Palloseura on kiistattomasti sarjatason legendaarisin joukkue. Paljon muuta se ei sitten tänä päivänä olekaan. Viime kaudella Forssan jäähallissa pukukopin oven saranat kuluivat enemmän kuin paraatiovien: pelaajia tuli ja meni, lopulta myös valmentaja. Forssalaisten on turha odotella uusia helkearoja ja laaksosia niin kauan kuin Palloseuraa käytetään liigajoukkueiden yleisenä rangaistussiirtolana ja parantolana.
TuTon nykytilanne puolestaan kuvaa hyvin markkinatalouden levittäytymistä urheilunkin saralle. Toverien sijasta Kupittaan kaukalossa luistelee nykyään TuTo Hockey Oy. Brezhneviläinen jähmeys on kuitenkin yhä voimissaan Turun kakkosjoukkueen organisaatiossa kapitalistisista myönnytyksistä huolimatta. Virheitä ei tulla tunnustamaan, eikä rikkoutuneiden osien vaihdossa pidetä juurikaan kiirettä.
Pitkälle Palloseuran juniorimyllyn varassa divarivuotensa tahkonneessa TuTossa jatkuvuutta edustaa tällä kaudella vain valmentaja. Monen mielestä ukrainalaisen olisi ollut jo aika suunnata muualle, mutta kuinkas kävikään? Yksi haluttiin ulos, mutta kaupanpäälle saatiin toinenkin – ensi kaudella turkulaisten nimilistalta löytyy kaksi Anatoli Bogdanovia.
Nälkämaassa taasen vaihtui valta, kun Timo Meriläinen ilkesi pyytää hilloa leipäjuustonsa päälle. Hokin seurajohdon ei kuitenkaan tarvinnut mennä Oulujärveä edemmäs kalaan, sillä omasta organisaatiosta löytyi itäblokin kasvattina askeettisemmat ruokailutottumukset omaksunut Vladimir Kolek.
Viime vuonna kajaanilaiset pääsivät vireeseen vasta kun kentälle löydettiin oikeat miehet. Johan syksyn aikana Hokin paidan olikin pukenut päälleen pelaajia parin joukkueellisen verran – osa ilmeisesti enemmän tai vähemmän pakotettuna. Kainuun kiekkoylpeyden puolesta täytyy toivoa, että nyt oikeat pelaajat on osattu valita jo ennen kauden alkua, ja ettei yhteistyö Kärppien kanssa lihota vain isäntää.
Tylsä, tylsempi, KJT. Viime kaudella Keski-Uusimaan kirjainyhdistelmä tosin yritti tavoistaan poiketen muutamaan otteeseen murtautua totaalisen mitäänsanomattomuuden kahleista: loistava alkukausi ja Seppo Revon potkujen todella yllättävä ajoitus hivenen elonmerkkejä koomapotilaaseen. Ainakin yksi varma jumbosija on Järvenpäässä kuitenkin onnistuttu jo kesäkuukausina jättämään taakse. UJK:n pudottua Keski-Uudenmaan Juniorikiekkoilun Tuki Ry alias KJT olisi ollut ainoa varteenotettava ehdokas sarjan typerin nimi –skabassa. Nimihän ei vielä miestä tee eikä edes jääkiekkojoukkuetta, mutta toivottavasti jotain kuitenkin. Tylsä, Haukat, tylsin?
Tänään se sitten alkaa. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua.