Ohtamaa ei ole valmis antamaan periksi

LIIGA / Haastattelu
Kärpät on ahdistettu tiukkaan paikkaan JYPin johtaessa finaaleja otteluvoitoin 3-0. Oululaisten takalinjoilta ison ruudun ottanut Atte Ohtamaa uskoo kuitenkin sarjan kääntymiseen.

Jos on Kärppien nimekäs kaarti ollut hieman vaisumpi finaalipeleissä, niin joukkueesta löytyy silti yksi hieman tuntemattomampi peluri, jolla peli kulkee. Kakkosparissa puolustava Atte Ohtamaa on napannut ison roolin alakerrasta. 21-vuotias seuran oma kasvatti oli kolmannessa ottelussa tasaisen varma suorituksissaan.

- Tiukka peli oli. Molemmilla oli omat paikkansa ja hetkensä. Samanlainen kovavauhtinen maalin peli kuin aiemmatkin.

Kärppien ongelma jokaisessa ottelussa on ollut ensimmäinen erä. Petopaidat eivät tahdo saada parastaan irti ensimmäisen kolmanneksen aikana, ja näin JYP on saanut tilaa ja aikaa rakentaa omia kuvioitaan.

- Mielestäni olemme vähän pystyneet parantamaan. Se on totta kai selvä, että ottelun alussa pitää olla paremmin hereillä - varsinkin vieraskaukalossa.

Kolmannessa ottelussa alkoi näkyä pientä jälkipeliä ja tunteiden kuohahtelua. Pelaamiseen tämä ei Ohtamaan mukaan kuitenkaan tuonut mitään eroa aikaisempaan.

- En tiedä huomasiko sitä kaukalossa. Tämä oli paras peli mitä tässä sarjassa on pelattu. Sitä kautta tunne varmaan näkyi.

Vaikka ottelusarja on voittojen osalta selvästi JYP-väritteinen, niin myös oululaisilla on ollut jokaisessa ottelussa mahdollisuutensa kääntää lopputulos itselleen suotuisammaksi. Puolustaja löytää nopeasti pienet asiat, joihin Kärppien pitää kiinnittää huomiota.

- Jokaisen äijän pitää parantaa huolellisuuttaan. Se on selvä, että maaleja on tehtävä enemmän kuin yksi tai nolla pelissä. Niillä ei pelejä voiteta.

Ensimmäistä kokonaista liigakauttaan pelaava Ohtamaa on ottanut paikkansa Kärppien kakkospuolustajaparista. Rinnalla häärää yksi koko liigan parhaita puolustajia, Josef Boumedienne. Nuorella miehellä ei ole negatiivista sanottavaa omasta paikastaan kokoonpanossa.

- Loistava paikka siinä on pelata. Ei mitään valittamista. Pitää vaan yrittää pitää oma suoritustaso korkealla. Sen kummempaa työnjakoa meillä ei ole. Kovaa vaan tehdään hommia.

Vaikka Kärpät on ahdistettu selkä seinää vasten, niin urheiluhistoria tuntee tapauksia, joissa vastaavasta on noustu. Oululaisten leirissä ei olla vielä valmiita luovuttamaan yhtään mitään.

- Tässä on nyt kolme maalin peliä hävitty. Yhtä hyvin voimme voittaa nuo seuraavat neljä. Hurtti huumori ja kova karvaus niin kyllä se sieltä tulee, Ohtamaa uskoo.

» Lähetä palautetta toimitukselle