Ässät ratkaisi jatkoajalla vuoden viimeisessä pelissä
Uudenvuoden aatonaattona pelatussa ottelussa nähtiin kolme maalia. Kaksi maaleista tuli varsinaisella peliajalla ja kolmas jatkoajalla. Pelin päättymisen jälkeen Ässien pelaajat ja kannattajat poistuivat hymysuin Vaasa Areenalta.
Vaasalaiset kokosivat rivejään ennen ottelua.
Hannu Toivonen joutui antautumaan jo 32 sekunnin pelin jälkeen.
Oskari Lehtisen ensimmäinen liigamaali kokosi porilaiset onnitteluun.
Maalin edessä ei saanut kauan aikaa seisoskella rauhassa.
Ari Gröndahlin laukaus kimposi Riksmanin kautta maaliin.
Vaasalaiset riemastuivat tasoitusmaalin johdosta.
Teemu Henritius meni kieli poskella pitkin ja poikin jäätä.
Valtteri Viljanen sai ikävästi kiekon kasvoihin, mutta pystyi jatkamaan peliä.
Äänekäs ryhmä porilaisia yritti pistää Red Armylle kampoihin.
Mikko Pukka pääsi istahtamaan hetkeksi jäähypenkille.
Hetkeä myöhemmin Teemu Tallberg liittyi seuraksi.
Juuso Riksman sai tällin ja sitä ihmeteltiin isommalla joukolla.
Tälli ei vaikuttanut Riksmanin pelaamiseen. Koppihan tästäkin tuli.
Ässillä oli sankariviittoja jaossa.
Kolmannen erän lopuksi tapahtui jotain mikä sai Ari-Pekka Pajuluoman hermostumaan.
Ajassa 63:33 Esa Lindell hiljensi vaasalaiset.
Riksman oli nopea onnittelemaan ratkaisumaalin tehnyttä Lindelliä.
Porilaisten vaihtoaitiossa ilmeet olivat muikeat.
Porilaiset kiittivät toisiaan ja lähtivät noin 190km etelään.
Kaikki kuvakoosteet
Jakub Málek torjui kaikki HPK:n vedot ja lisäsi hämeenlinnalaisten tuskaa
LIIGA | 21.9.2024 10:10
HIFK väänsi viimein voiton Nokia-areenalta
LIIGA | 20.9.2024 22:34
HIFK iski viisi ylivoimamaalia HPK:n verkkoon ja jatkaa voittojen tiellä
LIIGA | 18.9.2024 22:22
- 1 / 1360
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Artikkeli
Uusia kasvoja uusissa paidoissa – kuusi Pitsiturnauksessa vakuuttanutta kesän hankintaa
LIIGA | 3.8.2024 9:45
Uutinen
Pitsiturnauksen päiväraportti: SaiPa vei tiukan finaalin nimiinsä – Wernblomin kaksi maalia eivät riittäneet TPS:lle
LIIGA | 2.8.2024 9:43