Kotijoukkue on tuskaisen syys- ja talvikauden jälkeen noussut kamppailemaan viimeisistä sijoista pudotuspeleihin. Helmikuun kuudesta kamppailusta JYP on napannut seitsemän pistettä ja ainoat kaksi tappiollista peliäkin ovat pysyneet tiukkoina kolmanteen erään saakka. Marras- ja joulukuun löysäilyn jälkeen jyväskyläläisryhmä on löytänyt uudelleen oikean asenteen erityisesti puolustukseen.
Viime aikojen ilahduttavinta antia JYP-leirissä on kanadalaisvahvistus Alex Tremblayn onnistunut paluu kaukaloon. Viisi ensimmäistä peliä menivät ilman tehoja tosipeleihin totutellessa, mutta niiden jälkeisessä viidessä kamppailussa Tremblay on ampunut kolme maalia ja antanut yhden maalisyötön. Ratkaisijoiden löytyminen useammasta ketjusta olisi joukkueelle elintärkeää, sillä Jarkko Immosen kentän hyvät otteet ovat liian usein valuneet hukkaan, kun muilta ketjuilta ei tule apuja maalintekoon. Immonen, Antti Virtanen ja Jari Korhonen pelaavat JYP-organisaation kannalta historiallisen hyvää kautta, mutta sen vertaaminen sarjasijoitukseen kertoo karulla tavalla, kuinka paljon parannettavaa muulla joukkueella otteissaan on.
JYPin sairastuvan ovi on käynyt muutamassa pelissä jälleen turhan tiheään. Jani-Matti Loikala on pysynyt lasaretin puolella koko kauden ja hänen seurakseen liittyi viime viikolla loppukaudeksi Jukuri-aikojen puolustajapari Tommi Kovanen. Reisivamma pitää Miika Huczkowskin sivussa vielä muutaman viikon, ja Petri Virolainen joutui jättämään Kärpät-ottelun kesken saatuaan pahannäköisessä tilanteessa aivotärähdyksen. Näin pitkä poissaolijoiden lista vaatii jäljellä olevilta miehiltä melkoista venymistä niin puolustuksessa kuin maalin suullakin. JYPin onneksi sekä Tero Leinonen että Tommi Nikkilä ovat päässeet kelpo torjuntavireeseen näin runkosarjan loppuessa, joten joukkueen pelin on vaikea kuvitella kaatuvan ainakaan maalivahteihin.
Kotijoukkueen huolenaiheita on kapean materiaalin lisäksi Immosen kentän puolustuspeli viime peleissä. Aikaisemmin suvereeneja otteita molemmissa päissä kenttää kerännyt Immonen seurasi lähietäisyydeltä liian montaa Kärppien maalia lauantaina, ja muissakin peleissä kenttä on ollut omassa päässä vaikeuksissa turhan usein. Osittain tämä johtuu Immosten erittäin suuresta peliajasta, mutta pelillisestikin jotain on pielessä. Kentän takana yleensä puolustavan Petri Virolaisen pelaaminen olisikin torstaina vielä tavallistakin tärkeämpää.
HPK:n putki kulkee
Kymmenen peliä, 18 pistettä ja 4,3 tehtyä maalia ottelua kohden. Mikä se on? No sehän on HPK, joka pudotuspeleihin tähtäävistä joukkueista muuttui ehkä eniten tammikuun aikana. Alle odotusten pelannut tähtihyökkääjä Vladimir Vujtek vapautettiin sopimuksesta ja joukkuetta vahvistettiin Pelicansista hankituilla runkopelaajilla. Jälkeen päin tarkasteltuna Vujtekista luopuminen oli erinomainen ratkaisu, sillä ilman häntä pelatuista yhdeksästä pelistä HPK on voittanut kahdeksan. Samalla esimerkiksi alkukauden alakanttiin pelannut Tony Virta on parantanut peliään ja tehnyt näissä yhdeksässä pelissä tehot 4+4=8. Muita viime pelien onnistujia ovat loukkaantumisen takia alkukauden missannut Jukka Voutilainen - neljässä pelissä 3+5=8 - sekä Jyrki Louhi, joka on kahdeksassa edellisessä ottelussa tehnyt yhtä monta pistettä ja reilusti tuplannut tätä jaksoa edeltäneen pistemääränsä koko aikaisemmalta kaudelta. Ennen näitä otteluita Louhi pelasi peräti 21 peliä ilman ainoatakaan tehopistettä.
Pelicansista hankituista pelaajista maalivahti Mikko Rämö on pelannut toistaiseksi kaksi ottelua uuden seuransa riveissä ja täyttänyt paikkansa. Jani Keinänen on kerännyt kahdeksassa ottelussa jo edeltä tutut pisteet 3+5=8, ja jo marraskuussa Lahdesta Hämeenlinnaan palannut Toni Mäkiahokin on vauhtiin päästyään pelannut vähintään kohtuullisesti - saldona 15 viimeisimmästä pelistä 4+8=12 sekä yksi tappelu.
JYP ja HPK ovat tällä kaudella kohdanneet kolme kertaa. Näiden otteluiden tapahtumat muuttavat ennakkoasetelmia kotijoukkueelle suotuisammiksi, sillä kahdessa edellisessä joukkueiden kohtaamisessa HPK on pelannut tasoonsa nähden kehnosti ja antanut jyväskyläläisille itsestään varsin lepsun kuvan. Jos joukkue ei tälläkään kertaa syty kunnon taisteluun jyväskyläläisiä vastaan, olisi kotijoukkueen napattava tästä pelistä kaksi pistettä.
HPK:n mahdollisuuksia heikentää hieman myös Tony Virran poissaolo illan pelistä kymppitilin täyttymisen vuoksi. Samoin Jukka Voutilaisen pelaaminen on epävarmaa.