Laitetaan nopeasti faktat tauluun menneen runkosarjan puolelta. Kärppien ja Lukon keskinäiset kohtaamiset menivät oululaisten eduksi lukemin 3-2. Pohjoisen pedot olivat vahvempia alkukauden puolella, kun taas Lukko vei keskinäisiä talven jälkimmäisellä puoliskolla.
Isompaa päätelmää peleistä on kuitenkin turha tehdä, sillä molemmilla joukkueilla kokoonpanot kokivat rajuja muutoksia kauden mittaan. Yhdessä vaiheessa oli mukana NHL-apuja, välillä oli paljon loukkaantumisia ja niin edelleen.
Torstaina käyntiin lähtevässä sarjassa Kärpät on pienoinen ennakkosuosikki. Raumalaisten joukkueessa tiedetään tasan tarkkaan se, millainen nippu jo torstaina Raksilassa toiselle puolelle kaukaloa luistelee.
– Tosi kova joukkue vastassa. Paljon yksilötaitoa ja heillä on erittäin hyvä ylivoima, apuvalmentaja Jesse Welling tiivistää.
Lukon on Wellingin mukaan pystyttävä tiiviiseen puolustuspelaamiseen Kärppien vaarallista hyökkäystä vastaan.
– Siihen päälle meidän pitää itse pystyä luomaan maalipaikkoja. Pitää pystyä pysymään myös kiekossa ja saada sitä peliä kohti Kärppien maalia.
– Kyllä me luottavaisin mielin olemme sen suhteen, että lähdetään ihan tosissaan Kärppiä haastamaan, Welling sanoi päättäväisesti.
Ei taikatemppuja
Lukon viimeisimmät pelit ovat tuottaneet kasan tappioita. Samaa suhdannetta on ollut Kärpillä, joka kuitenkin palasi pitkän tappioputken jälkeen voittokantaan runkosarjan kahdessa viimeisessä ottelussa Ässiä ja JYPiä vastaan.
Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta haluaa katsoa tiukasti vain tulevaan, eikä runkosarjan menneillä Lukko-väännöillä sun muilla ole isoa merkitystä.
– Aivan nollilta lähdetään liikkeelle. Mitään taikatemppuja ei minullakaan ole takataskussa, vaikka aika paljon pudotuspelejä onkin takana, Aravirta sanoo.
Ratkaisun avaimet niin torstain kuin koko sarjaan ajatellen ovat kuitenkin mielessä.
– Kyllä se on se, että pääsee sellaiseen pudotuspelihenkeen ja sen muottiin. Juuri se, että löytää sen flowtilan.
– Siihen kun pääsee, niin silloin pystyy hyödyntämään ne opit, mitä kauden aikana on saatu.
Lukolta torstain pelistä sivussa ovat puolustaja Tommi Kovanen sekä hyökkääjät Arttu Ilomäki, Lauri Tukonen ja Jussi Pesonen.
Kärppien kokoonpano ei koe muutoksia runkosarjan viimeiseen JYP-otteluun verrattuna. Puolustaja Mikko Lehtonen pysyy sivussa nivuskireyden takia. Sairastuvan löytyvät edelleen puolustaja Ville Mäntymaa sekä hyökkääjät Jari Viuhkola ja Tomi Körkkö.