Pysähtyykö HIFK:n ykkönen

LIIGA / Ennakko
Ennen sunnuntaita molemmat joukkueet vaelsivat tappioputkessa, HIFK katkaisi silloin oman putkensa Tapparan kustannuksella. Kääntyykö tiistaina SaiPan suunta neljän tappion jälkeen?

SaiPalle pitäisi ainakin yhden asian olla selvä ennen peliä, HIFK:n ykköskenttä on pidettävä kurissa. Alkukaudesta HIFK:n kaikki kaikessa ollut ykkönen Pärssinen-Harkins-Kuhta on kaatanut monet vastustajat lähes yksin. Poikkeukset vahvistavat yleensä säännön ja niin tässäkin tapauksessa, HIFK on tämän kauden kahdessa aiemmassa kohtaamisessa tehnyt vain yhden maalin SaiPan verkkoon. Tuonkin maalin teki tottakai ykkönen, tekijänä Kuhta ja syötöt ketjukavereille.

Jotta tehokolmikon pysäytys onnistuisi kolmannen kerran on SaiPan pelissä tapahduttava selvä muutos muutamaan aiempaan peliin. Tuo muutos on tapahduttava puolustuspäässä. Neljässä viime pelissä on vastustaja tehnyt sputnikkeja vastaan 18 maalia ja se on auttamatta liikaa. Edellisen kerran puolustuspelaaminen onnistui Jokereita vastaan ja silloin olikin tuloksena puhdas 4-0 voitto. Jokeripelin jälkeen on nähty toinen toistaan karmivampia merkkausvirheitä joista vastustaja on rankaissut armotta. Jos merkkausvirheet jatkuvat on SaiPan pelaavalle maalivahdille tulossa tuskaisia hetkiä.

Vain yksi kenttäkö?

Vaikka punaisten petojen pelaajat ja valmentajat aina vakuuttavat että HIFK ei ole yhden ketjun joukkue niin totuus taitaa ikävä kyllä olla toinen. Totuutta voi vaikkapa etsiä viimeisen viiden pelin tehoista, kolme tehokkainta ovat jo mainitut kolme herraa. Koska Sm-liigan valmentajat eivät ole tyhmiä, ovat monet joukkueet keskittyneet pysäyttämään tehokolmikon ja samalla on pysähtynyt koko joukkue. Onkin mielenkiintoista seurata nouseeko muusta joukkueesta joku tai joitakin esiin jos ykkönen pimennetään.

Laittaako Petri Skriko joukkueestaan jonkin tietyn kentän vartioimaan tehokolmikkoa? Skriko ei ole juurikaan sellaista tehnyt, mutta nyt voisi olla syytä. Jotakin kuitenkin on tehtävä jotta suunta kääntyisi, tässä voisi olla yksi mahdollisuus suunnan muuttamiseen.

Vallun paluu

Vaikka Vladimir Machulda on kentällä pyörinytkin jo pitkään niin silti mies on ollut ajoittain todella poissaoleva. Viimeisimmissä peleissä on kuitenkin alkanut näkyä merkkejä siitä Machuldasta, joka on kiivennyt Kisapuiston kuninkaaksi. Viiden viimeisen pelin tehot ovat hyvät 4+4, tiistaina lisää ja SaiPan voitto on askeleen lähempänä.

» Lähetä palautetta toimitukselle