Tappiokierteiset kohtaavat
Kuntokäyrät
Ilves aloitti kautensa komeasti neljällä voitolla, mutta sen jälkeen seuraavat 12 ottelua ovat tuottaneet ainoastaan kolme voittoa. Suurimmat syyt Ilveksen viime aikojen vaisuihin otteisiin ovat olleet maalipaikkojen tuhlailu sekä heikko ylivoimapelaaminen.
Edellisessä koitoksessaan tupsukorvat saivat sentään yhden pisteen kärsittyään tiistaina tappion Espoon Bluesille vasta jatkoajalla. Lukemiin 2-3 päättyneessä kamppailussa Ilves hallitsi tilastojen valossa tapahtumia, mutta kaksi kertaa tasoihin kivunnut joukkue ei kyennyt kääntämään ottelua edukseen.
Myös SaiPan taival lokakuisessa SM-liigassa on kääntynyt todella mollivoittoiseksi. Lupauksia herättänyt alku on jäänyt taakse ja karu arki on koittanut pienen budjetin sputnikeille. Viisi peräkkäistä tappiota viidestä edellisestä pelistä ovat pudottaneet lappeenrantalaiset sarjan häntäpäähän.
SaiPan edellinen ottelu on lauantailta, jolloin jumbokamppailu Helsingissä päättyi isäntäjoukkue Jokereiden niukkaan 4-3-voittoon. Keltapaidat johtivat ottelua toisessa erässä jo 0-3, mutta liika passivoituminen ja virheet johtivat SaiPan kärsimään katkeraa tappiota.
Ratkaisun paikat
Sekä SaiPa että Ilves ovat kärsineet viime aikoina tehottomuudesta. Ilves on onnistunut tappioputkessaan viimeistelemään yhdestä kahteen maalia ottelua kohti. Heikki Mälkiä on saanut Ilves-peräsimessä törmätä saipalaisittainkin tuttuun syndroomaan, jossa itse ei saada hyvistäkään paikoista maaleja, mutta vastustajan helpotkin vedot tuntuvat uppoavan.
Sputnikit puolestaan etsivät maalinteko-ongelmiinsa ratkaisua kanadalaisesta Scott Barneysta. Barneyn tulon jälkeen SaiPan tehtyjen maalien määrä on kyllä noussut, mutta samalla myös omassa päässä verkko on heilunut enemmän - juuri sen verran, ettei tärkeitä liigapisteitä ole kertynyt. SaiPa ei ole pystynyt kääntämään tiukkoja otteluita hyväkseen. Viidestä tappiosta neljä on tullut yhden maalin erolla.
Erikoistilanteissa etu kääntyy lievästi kotijoukkueelle. Ylivoimalla Ilves on liigan toiseksi tehottomin, SaiPan ollessa keskikastia. Molemmat ovat tasaisen vahvoja alivoimalla, mutta paljon jäähyilevän Ilveksen ei kannata antaa SaiPalle Kisapuistossa liikaa ylivoima-aikaa. Tulivoimaiset pakit Joni Tuominen ja Pauli Levokari ovat olleet läpi syksyn vahvassa vireessä.
Tappioista huolimatta SaiPan yleisilme varsinkin kotiareenalla on ollut koko ajan hyvä. Sarjan tämän hetken kolmanneksi paras vierasjoukkue, mutta Lappeenrannassa viime kausina huonosti viihtynyt Ilves joutuu tekemään täyden iltapuhteen pisteiden saalistamiseksi.
Kokoonpanot
SaiPan kokoonpano kärsi lauantaisessa Jokerit-ottelussa menetyksiä, kun hyökkääjät Miikka Jouhkimainen, Tomas Jasko ja Joni Yli-Torkko joutuivat loukkaantumisten vuoksi sivuun. Kolmikosta aivotärähdyksen saaneen Jaskon pelaaminen torstaina on todennäköisintä, mutta Yli-Torkko joutuu olemaan sivussa kylkiluun murtuman vuoksi 3-6 viikkoa.
SaiPalta ovat varmasti sivussa myös Tero Koskiranta, Jarmo Jokila sekä puolustaja Jarno Lippojoki, joka on vuokralla Mestiksen Jukureissa kuun loppuun.
Johannes Alanen, Pasi Määttänen ja kanadalainen Junior Lessard ovat Ilveksen sairastuvalla.
Viimeksi SaiPan maalitolppien välissä esiintyi Jere Myllyniemi, mutta oletettavasti torjuntavastuu siirtyy Ville Hostikalle. Juha Pitkämäki on kantanut päävastuuta Ilveksen maalilla.