Vielä kerran looraan ennen kinkkua ja laatikoita

LIIGA / Ennakko
Turkulaisittain loukkaantumisten sävyttämä syyskausi päättyy tiistaina Turkuhallissa SaiPa:n saapuessa Tepsin vieraaksi. Molemmat ovat pitkässä putkessa, mutta siihen yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. TPS seilaa kovassa myötäisessä vierailijan puskiessa tiukassa vastatuulessa. SaiPa ei ole juuri Turussa juhlinut ja suurimmat mahdollisuudet yllätykseen pohjaavatkin siihen, että TPS on ollut usein ottelujen alussa unessa.

Jukka Koivun legioona marssii vakuuttavasti eteenpäin. Loukkaantumiset ovat rassanneet ryhmää pahasti, mutta avainpelaajat ja rivimiehet ovat jaksaneet kantaa taakkansa kunnialla suuresta rasituksesta huolimatta. Vihdoin sairastuvalta alkaa myös kuulua iloisempia asioita. Teemu Lassila on jo ollut mukana joukkueen harjoituksissa, mutta peliluvan hän saa vasta 27.12. Teemu on tarkoitus ajaa sisään mahdollisesti TuTo:ssa. Maalilla jatkaa erinomaisen syksyn pelannut selkeäksi ykkösmaalivahdiksi kohonnut Tuomo Karjalainen. Joni Lius on edelleen sivussa ja tiistain ottelussa hänelle tekevät seuraa flunssaiset pakit Laine ja Paukkunen. Peltosen käsi ei ole vielä täydessä kunnossa, mutta niin hän kuin selkävaivainen Kauppinenkin pelaavat tiistaina. Matias Metsäranta lähti maanantaina kotiin kesken harjoitusten, joten hänen pelaamisensa on epätodennäköistä. Flunssa-aalto koettelee Tepsiä kovasti.

Palloseura on pelannut kahdeksan ottelua ilman tappiota. Saraketta rumentaa vain tasapeli Lukon kanssa. TPS on hävinnyt viimeksi 20. marraskuuta. Sentterikalusto on hyvässä mallissa Metsärannan puuttumisesta huolimatta. Aalto, Koivu ja Rautee hoitavat oman tonttinsa ja neljännen ketjun keskushyökkääjä on joko Ojala tai Kiviharju. Joukkueen terveystilanne onkin vihdoinkin paranemaan päin. Flunssaa ei enää edes viitsi laskea miksikään. Niin paljon harmeja on joukkueella syksyn mittaan ollut.

Vierailija valmiina yllättämään

SaiPa tulee Turkuun selkeästi altavastaajana. Sairaslistalta löytyvät koko kauden sivussa oleva jalkansa telonut Aki Uusikartano, vatsataudista kärsivä Ville Immonen ja kuumeinen Jussi Pekkala. Lisäksi Matti Hana on pelikiellossa. Joukkue on yleensä peruutellut Elyseellä ja muu olisi nytkin yllätys. Vieraiden mahdollisuudet riippuvat pitkälti maalvahtipelin onnistumisesta. Jarmo Myllys ratkaiseekin parhaimmillaan yksin otteluita, mutta Elyseen lentokenttä saattaa osoittautua Idän Jättiläisten puolustajille jälleen pahaksi paikaksi.

Liikkeen pitää riittää liukkaitten turkulaisten kanssa, eikä SaiPa:n pakisto ole vikkelimmästä päästä. Hyökkäyksessä toiveet kohdistuvat Petr Sachliin ja Vladimir Machuldaan. Heidän tehojaan todella kaivataan, mikäli lappeenrantalaiset aikovat tosissaan viedä pisteet mukanaan. SaiPa onkin voittanut viimeksi 22. marraskuuta. Sen jälkeen pelatuista seitsemästä pelistä on ollut tuomisina vain kaksi pistettä yhtä monesta tasapelistä. Voitto Turussa vaatii joukkueelta venymistä ja pisteiden matkaaminen Lappeenrantaan olisi todellinen yllätys.

Mitä tahansa odotettavissa

TPS:n valmentaja Mikko Sokka kertoo joukkueen olevan valmiina ottamaan vastaan lappeenrantalaiset vieraansa. SaiPa ei ole juuri Turussa juhlinut, eikä pippaloihin aiota antaa mahdollisuutta nytkään. Ajatukset pidetään pelissä ja kinkut ja laatikot saavat tulla mieleen vasta taiston tauottua.

- Vähän kaksijakoista on. Vaikka olemme voittaneet kaksi peliä kohtalaisen selvästi, antoi Helsigin peli Jokereita vastaan osviittaa siitä, että meidän pitää olla valmiita oikeastaan ihan mihin vaan. Jos heillä on taistelu päällä, pitää meidän siihen varautua. Kyllä SaiPa silloin laittaa kampoihin mille joukkueelle tahansa. Viimeksi Turussa SaiPa vain peruutteli ja pelasi keskialuetta. Se ei toiminut. Mahtaisivatkohan vaihtaa taktiikkaa?! Äkkiähän sen pelin alussa sitten näkee. Pitää olla valmiina mihin tahansa.

SaiPa ei ole perinteisesti ollut Turussa parhaimmillaan. Aika vaikea tilanne on vierailijalla nytkin.

- Niinhän se on ollut, mutta paistaa se aurinko joskus risukasaankin. Jos heille sattuu vielä hyvä päivä, emme halua kontata tätä viimeistä peliä. Täysi latinki pitää saada päälle ja pelata vielä tämä peli kunnialla pois, tuumi Sokka.

» Lähetä palautetta toimitukselle