Erikoinen erikoistilanteiden ilta

LIIGA / Raportti
Paikkansa oli molemmilla joukkueilla.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Lokakuun sateinen tiistai-ilta tarjosi Porin Isoonmäkeen saapuneelle yleisölle monivivahteisen jääkiekko-ottelun. Ensin tunnetta ei ollut, sitten läikähteli hieman tavallista enemmän. Lopuksi patakansa sai juhlia 3–2-jatkoaikavoittoa.

Ottelun ensimmäinen erä ei lähtenyt käyntiin oikein missään vaiheessa. Uneliaan ja jäähyjen sävyttämän erän kohokohdaksi nousi ässäsentteri Mika Niemen tuhrima läpiajo. Ässät pelasi tuolloin vajaalukuisena Ville Uusitalon istuessa jäähypenkillä.

− Ensimmäinen erä oli sähläämistä. Paljon tuli vastahyökkäyksiä omaan päätyyn, analysoi Ässien päävalmentaja Pekka Virta.

Toinen erä alkoi Ässien kärkiketjujen hyvällä pelillä. Avopaikkoihin syöteltiin niin Niklas Hagman kuin myös Kamil Kreps. Palloseuran maalissa Ville Hostikka pelasi kuitenkin hienon ottelun ja torjui tilanteet.

Hieman ennen avauserän puolta väliä Kreps kiepautti maalin kulmalta ottelun ja ässäuransa avausmaalin. Hallissa ei ollut kuin ehkä viisi ihmistä, jotka näkivät kiekon päätyneen maaliin. Yksi niistä oli päätuomari, joka kävi kuitenkin videolta varmistamassa näkemänsä.

Avausmaali teki pelille hyvää. Tilanteita alkoi syntyä molemmissa päädyissä. Vierasjoukkue veti kerran tolppaan ja kerran ylärimaan. Jälkimmäinen tilanne syntyi Dan Sextonin jäähyn aikana, kun Juuso Riksman pelasi maalinsa takana huolimattomasti.

Paikkansa oli myös 200. Liiga-ottelun pelanneella puolustaja Miko Malkamäellä.

− Tällä kertaa veto ei jäänyt ensimmäiseen mieheen, vaan jostain ehti toinen mies peittämään. Ehkä jatkossa on keskityttävä vetämään ohi toisesta peittäjästä, tuumi Malkamäki.

TPS:n kultakypärä Sexton sekä puolustaja Markus Palmroth kävivät yllättävän lämpimänä pelin aikana. Tilanne huipentui Palmrothin käytöskymppiin, jonka hän sai lauottuaan kiekon päin Riksmania selkeästi toisen erän päätössummerin jälkeen.

− Pelasimme parhaan toisen erämme täällä kotona, totesi ässäluotsi.

Muutama maali ylivoimalla

Krepsin avausosuma oli ainoa osuma tasaviisikoin pelatessa. Loput neljä maalia tehtiin ylivoimalla. Ässillä oli TPS:n ylivoiman aikana lähes yhtä paljon maalipaikkoja alivoimamaalin tekemiseen. Osumatarkkuus ei vain ollut samalla tasolla.

− Vastuu on kasvanut viime vuodesta erityisesti alivoimassa. Siinä on ollut opettelemista, pelaamalla paljon saan kuitenkin lisää itseluottamusta, kertoi Malkamäki.

Ässien jäähyillessä TPS tuli rinnalle ja meni ohitse. Francis Paré teki kolmannessa Ässät-pelissään viidennen maalinsa erittäin tarkalla rannelaukauksella.

Toisen erän lopussa Niclas Lucenius törmäsi keskialueella yhteen Hagmanin kanssa ja hänet talutettiin ontuvana pois kaukalosta. LeKistä Turkuun siirtynyt hyökkääjä kuitenkin onneksi palasi täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Lucenius teki myös turkulaisten johtomaalin Valtteri Parikan luistimen kautta.

Camilo Miettisen istuessa turkulaisten jäähyaitiossa pääsi Hagman iskemään ottelun tasoitusmaalin Dragan Umicevicin poikittaissyötöstä. Kuvio oli tuttu, mutta toimiva.

Seuraavan TPS-jäähyn aikana Virta otti aikalisän ja haki näin lepoaikaa tulikuumalle ylivoimaketjulleen.

− Kapealla sektorilla on maalinteko. Jäähyjä oli ihan älytön määrä, tuomareilla oli iso rooli, mietiskeli Virta.

Kohtalokas väärä vaihto

Ajassa 60.00 TPS otti kohtalokkaan jäähyn, kun kuudes kenttäpelaaja ei ehtinyt tuomareiden huomaamatta takaisin vaihtoaitioon. Ässien valmennus marssitti kentälle neljä hyökkääjää.

Erikoisen ottelun ratkaisukaan ei ollut ihan tavallinen. Syöttäjänä ja pelinrakentajana kunnostautunut Umicevic veti kiekon lämärillä ohi voimattoman Hostikan. Ratkaisu oli melko harvinainen mieheltä, joka läpiajossakin hakee syöttöpaikkaa.

− Ottelun lopussa otettiin täysin typeriä jäähyjä, mutta pisteeseen olen kuitenkin tyytyväinen. Hyvin tultiin takaa ottelun aikana, ylivoimamaalit olivat positiivinen asia, analysoi TPS:n päävalmentaja Kai Suikkanen.

Molempien joukkueiden pelit jatkuvat perjantain ja lauantain otteluilla samaa vastustajaa vastaan. Ässät kohtaa minisarjassa Ilveksen ja TPS pelaa Jokerien kanssa koti- ja vierasottelun.

» Lähetä palautetta toimitukselle