Se on alkanut.
Ensimmäinen asia, mitä näin lähtiessäni hallille, oli naapurini Jokerit-pipo päässään. Enpä ole koskaan aikaisemmin nähnyt kyseisen herran tunnustavan väriä. Heti tuli tunne, että tässä ottelusarjassa on jotain erityistä.
En tiedä miten siellä muualla päin Suomessa, mutta hartaimpien kannattajien ulkopuolella helsinkiläiset ovat loppujen lopuksi hyvin ujoja faneja. Tapafaneja. Heitä et näe pukeutuneena joukkueen väreihin tai yhtyvän kannatuslauluihin. Kuitenkin ratikkaan noustessani näin ympärilläni harvinaisen monta helsinkiläistä pukeutuneena oman joukkueensa fanituotteisiin – pipoihin, paitoihin, kaulaliinoihin. Joka suunnassa puhuttiin jääkiekosta. Poikkeuksellista. Ei ole edes MM-kisat käynnissä.
Bragun kentän kohdalla ovista astuu sisään äänekäs irokeesipäinen jokerikannattaja. Ääntä löytyi myös vastapuolelta, hyvässä hengessä tottakai.
– Jokerit!
– I-F-K!
– Ei perkele, tää on sitä kaupunkikulttuuria! Onneks mä en oo espoolainen!
Niinpä. Jätetään kuitenkin Espoo omaan arvoonsa ja keskitytään siihen kaupunkikulttuuriin. Talviklassikko oli jo jotain ainutlaatuista. Tämä puolivälieräsarja jotenkin kruunaa kuluvan kauden helsinkiläisvinkkelistä.
HIFK ja Jokerit kohtaavat toisensa vasta kolmannen kerran pudotuspelivaiheessa. Ensimmäisellä kerralla en ollut edes syntynyt, mutta taisi silloinkin jotain tapahtua. Jokerit voitti pari peliä, eikö?
Toinen kerta olikin sitten hajuton, väritön ja mauton kohtaaminen. Ennakkoon selkeä ennakkosuosikki Jokerit oli selkeästi parempi joukkue ja vei sarjan selkeästi otteluvoitoin 4-0. Eipä jäänyt jälkipolville kerrottavaa.
Tästä sarjasta jää. Runkosarjassa joukkueet kohtasivat seitsemän kertaa, mutta nyt ilmassa oli ensimmäisen kerran todellinen paikallispelin tunne. Nordis on ollut ennenkin tällä kaudella loppuunmyyty, mutta ei tällä tavalla. Eltsun kohdalla ratikasta näki jokerikannattajien marssivan soihdut kädessä ratsupoliisien johdattamana kohti hallia. Kannatuslaulut raikuivat molemmin puolin jo ennen katsomoonpääsyä.
Jääkiekko on nyt kaupungin ykköspuheenaihe. Ja niin sen kuuluu ollakin, pelaahan täällä sentään kaksi Suomen suosituinta joukkuetta.
Itse otteluhan oli melkoista soturilätkää. Jokerit ansaitsi voittonsa nollaamalla HIFK:n ja ryöväsi samalla itselleen kotiedun – mikäli kotietua tässä sarjassa ylipäätään on. Olisin silti halunnut nähdä HIFK:n maalinteossa. Uskallan väittää, että edellisen kerran sellainen meteli olisi kuultu 13 vuotta sitten.
Se on ainakin selvää, että tätä sarjaa ei viedä suoraan neljässä ottelussa. Kummallakin joukkueella on pitkä ja kivinen tie edessään matkalla mitalipeleihin. Ja niin kuuluukin.
One does not simply walk into Mordor.
Kirjoittaja on paljasjalkainen stadilainen.