Espoon kiekkoylpeys Blues varmisti perjantaisella välieräsarjan voitolla seurahistorian toisen mitalin. Edellisen kerran Blues pelasi liigafinaaleja keväällä 2008. Bluesia luotsasi tuolloin ensimmäistä kauttaan päävalmentajan ominaisuudessa Petri Matikainen. Matikaisen mukaan joukkue on muuttunut noista ajoista huomattavasti.
– Aina on eri tarina kysymyksessä, kun pudotuspeleihin mennään. Ehkä suurin ero edelliseen Bluesin finaalisarjaan on se, että nyt joukkue koostuu pääasiassa nuorista jätkistä. He ovat kasvaneet rooleihinsa ja kohti voittamisen kulttuuria. Siitä joukkueesta, joka Kärppiä vastaan pelasi finaaleita isoissa rooleissa, mukana eivät ole enää kuin Santeri Heiskanen ja Stefan Öhman.
Kärppiä valmensi tuossa finaalisarjassa HIFK:n nykyinen vastuuvalmentaja Kari Jalonen. Matikaisen joukkueiden tie on pysähtynyt useana keväänä juuri Jalosen johtamiin joukkoihin.
– Jalosella on aina ollut hyvä ja kokenut joukkue, kun on tullut vastaan pudotuspeleissä. Hän on pystynyt viemään joukkueensa myös mestaruuteen useamman kerran. Nytkin hänellä on kokenut ja kova joukkue. He eivät ole pikkupoikia, Matikainen toteaa.
”HIFK on iso haaste”
Blues on raivannut tieltään pudotuspeleissä tänä keväänä jo kolme joukkuetta. Matikaisen mukaan kovin suuria eroavaisuuksia omassa tekemisessä ei ole, vaikka joukkueet ovat pelitapansa osalta eronneet toisistaan.
– Samoilla teemoilla lähdetään kuin aikaisempiinkin pudotuspelisarjoihin. Kärpät oli taitava joukkue, Ässät ja JYP puolestaan suoraviivaisia porukoita. Nyt tulee ehkä kovin haaste eli HIFK, joka pelaa suoraviivaisesti, mutta monipuolisesti. Heillä on taitava joukkue ja he tulevat hyvin ja suoraviivaisesti maalille. Siinä mielessä HIFK on samankaltainen kuin Ässät ja JYP. HIFK:n ylivoima on hyvä ja hyökkäyspeli terävää, Matikainen arvioi.
Runkosarjan kohtaamiset Bluesin ja HIFK:n välillä menivät helsinkiläisten nimiin voitoin 4-1. Matikaisen mukaan HIFK:ssa riittää haastetta.
– HIFK ei ole ollut helppo vastaustaja Bluesille tänä vuonna, eikä se ole ollut sitä aikaisempina vuosinakaan. Viimeksi kun pudotuspeleissä kohdattiin, Blues voitti sarjan 4-1, Matikainen muistelee.
Blues lähtee ottelusarjaan haastajan asemasta, mutta nälkäisenä. Matikainen luotsaa finaaleihin joukkueen, joka uskoo omaan tekemiseensä.
– HIFK on meille iso haaste, mutta me emme pelkää. Meillä on kaikki mahdollisuudet voittaa ja nälkää löytyy. Reaktiot välieräsarjan päättymisen jälkeen joukkueessa olivat sellaisia, että tämä ei ole vielä tässä ja mitään ei ole vielä voitettu. Viimeksi kun päästiin finaaleihin, asia oli hieman toisin, Matikainen hymähtää.
Pelaajat ovat itse ottaneet askeleita eteenpäin ja ymmärtäneet kuinka hyviä he voivat olla.
”Voittamisen kautta yksilöt kasvavat”
Espoolaisten mainion pudotuspelikevään taustalta Matikainen ei löydä yksittäisten pelaajien huimia ylisuorittamisia. Loisto-otteet ovat syntyneet joukkuepelaamisen paranemisen myötä.
– Kukaan yksittäinen pelaaja ei ole yllättänyt sinänsä. Kokonaisuuksien toiminnassa on tapahtunut se suurin harppaus. Meidän hyökkäyspeli on ollut hyvää ja ratkaisijaksi on noussut vuorotellen eri pelaajia. Puolustus on myös onnistunut hyvin kokonaisuutena. Pelaajat ovat itse ottaneet askeleita eteenpäin ja ymmärtäneet kuinka hyviä he voivat olla, näkee Matikainen.
– Voittaminen on se juttu mitä haetaan. Sitä kautta yksilöt kasvavat ja kehittyvät joukkueurheilussa.
Blues onnistui katkaisemaan välieräsarjan perjantaina Jyväskylässä. Näin espoolaiset onnistuivat saamaan lepoaikaa ennen finaaleiden alkamista. Espoolaisluotsi näkee tämän monin tavoin merkitykselliseksi seikaksi.
– Se oli tärkeä asia. Meillä on paljon pelejä alla ja jokainen sarja on jouduttu aloittamaan vieraissa. On matkustettu Ouluun, Poriin ja Jyväskylään. Oli hyvä, että ei jouduttu kuudenteen tai seitsemänteen peliin. Silloin vanha sarja olisi voinut olla edelleen mielessä, kun finaaleita aletaan pelata. Nyt ei tarvitse matkustaa, mikä on hyvä asia, Matikainen arvioi.
Espoolaiset pääsevät lähtemään finaaleihin myös siinä mielessä hyvistä lähtökohdista, että joukkueen terveystilanne on hyvä.
– Ketään muita kuin Roope Ranta ei ole loukkaantuneina eli pystytään kierrättämään pelaajia kokoonpanossa. Viimeksi kun oltiin finaaleissa, oli yhdessä ottelussa 12 jätkää loukkaantuneena, Matikainen muistelee.
Matikaisen mielestä finaalit ovat koko espoolaiselle liigakiekolle loistava mahdollisuus.
– Historiaa kun katsoo, niin HIFK on seurana voittanut mestaruuden useammankin kerran, Espoossa ei ole voitettu vielä mitään. Nyt mennään ja halutaan viedä tämä loppuun asti. Tällaista mahdollisuutta ei ole tarjolla joka kevät.