Kun gorilla putoaa selästä - Ilves jätti JYPin nollille
Tappio- ja loukkaantumiskierteeseen ajautunut Ilves esitti kotiyleisölleen totuttua pirteämpää kiekkoa ja otti pitkästä aikaa voiton selvin numeroin 2—0. JYPillä oli ottelussa paikkansa, mutta loisto-ottelun pelannut Hannu Toivonen piti maalinsa koskemattomana.
Ottelu oli lähellä lähteä liikenteeseen JYPin tahtiin, mutta maali tuomittiin heti kättelyssä käsimaaliksi.
Juuso Vainio piti Ilveksen Aleksi Mustosen kaukana kiekosta.
Kultakypärä Ville Meskanen jäi tänään ilman pisteitä, vaikka olikin monissa hyvissä tilanteissa mukana.
Kun se gorilla putoaa selästä, reaktio voi näyttää vaikka tältä. Eemeli Suomi vei Ilveksen 1—0-johtoon.
Hymy oli herkässä.
Ilveksen hyökkäyspää toimi. Joukkue pelasi tilanteet loppuun ja tunkeutui ahnaasti maalin edustalle.
Janne Tavi pääsi hyvään maalintekopaikkaan, mutta Tapio Laakso onnistui häiritsemään miestä riittävästi estääkseen maalinteon.
Pekka Tuokkolalle illasta ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa.
Toisessa ja kolmannessa erässä jaettiin jo mojovia taklauksia puolin ja toisin.
Hannu Toivonen poimi ottelussa jokaisen kiekon parempaan talteen.
Otto Koivulalla oli kieli keskellä suuta — silloin kun kieli oli suussa.
Urho Vaakanainen joutui Jerry D'Amigon tulilinjalle.
D'Amigolle aukesi pari hyvää paikkaa avata maalitilinsä Liigassa, mutta avausmaali jäi vielä odottamaan tuleviin otteluihin.
Kun kaksimetrinen Nolan Yonkman virittää pyssyn, ei kamerakaan ehdi kunnolla mukaan.
Ottelu ratkesi kolmannessa erässä, kun Veli-Matti Vittasmäki sai kiekon Tuokkolan selän taakse.
Meskanen oli lähellä toimittaa kiekon vielä kolmannenkin kerran verkkoon.
Jopa Hannu Toivonen joutui väistämään illan aikana yhden kerran.
Suomen peleihin vielä totutteleva D'Amigo pelasi pirteästi ja sai tililleen yhden syöttöpisteen.
JYP yritti rynniä vielä kavennusmaalin, mutta pääasiassa hyökkäykset pysähtyivät keskialueelle.
Voitokas Ilves kävi vielä lopuksi kiittämässä tyytyväisiä kannattajiaan.
Kaikki kuvakoosteet
Leijonat taipui MM-kisojen avausottelussaan niukasti
MAAJOUKKUE | 11.5.2024 15:39
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Ilves vei kärkikamppailun Jukureita vastaan, JYP suli täydellisesti kotihallissaan ja SaiPa kiusasi Ässiä
LIIGA | 13.2.2024 21:53
Uutinen
Jukurit matkaa Tampereelle kierroksen kärkikamppailuun ilman nuorta tehohyökkääjää
LIIGA | 13.2.2024 12:40
Artikkeli
Jämsen vaarantaa uransa pelityylillään, Liigan keväthankinnat eivät Nikun ohella vakuuta ja muut kuumat väitteet
LIIGA | 23.1.2024 7:00