Jälleen juhlatunnelmissa

MESTIS / Ennakko
Jukurit ja KooKoo kohtaavat toisensa jo neljännen kerran tämän kauden aikana ja jo toistamiseen hieman normaalia juhlavimmissa tunnelmissa. Aiemmin syksyllä joukkueet juhlistivat KooKoo pitkää taivalta. Tiistaina Maamme-laulu kajahtaa Kalevankankaalla itsenäisen Suomen kunniaksi. Naapurusten välinen mittelö on arkipyhän ainoa Mestis-ottelu ja kerää näin myös suuren yleisön mielenkiinnon.

Jukurit ovat vuosien saatossa olleet niskan päällä naapurusten kohtaamisissa. Voitot ovat mikkeliläisten eduksi peräti 23-5 ja kuluvan kauden aikana 2-1. Kuluvalla kaudella joukkueiden kohtaamiset ovat olleet tasaisia (2-0, 5-1, 1-2 ja), mikäli pois laskuista jätetään mikkeliläisten 5-1-voittoon päättynyt Kouvolan vierailu marraskuun alulta. Tuolloin tarkasti viimeistellyt jukuriryhmä jätti KooKoon vaille mahdollisuuksia.

KooKoo on onnistunut Jukureita vastaan maalinteossa ainoastaan kolme kertaa. Viimeisenä peikkona KooKoon maalintekoaikeille on ollut Jaakko Suomalainen. Reilu viikko takaperin pelatussa TV-ottelussa KooKoo kaksi maalia kuitenkin riitti kaatamaan Jukurit jatkoajalla. Tuolloin Suomalainen oli Teemu Sompin ohjauksen edessä voimaton.

Sittemmin KooKoo on joutunut nöyrtymään jatkoajalla vieraissa niin Hokille kuin Kiekko-Vantaallekkin. Jukurit puolestaan karisti hetkellisen laman harteiltaan lauantaina löylyttämällä Sportia peräti 7-2.

Virtaa riittää

Jukurit tuli edelliseen KooKoo-otteluun vajaan vuorokauden levolla edellisestä ottelustaan. Tiukka ottelutahti ei varmasti voinut olla vaikuttamatta mikkeliläisten suoritukseen, vaikka julkisuudessa toista väitettäisiinkin. Tiistaina väsymys ei kotijoukkueen puntissa paina. Joukkue palasi lauantaina reilun viikon mittaiselta ottelutauolta täynnä virtaa ja jätti Sportin jalkoihinsa. KooKoota vastaan ei paina enää edes pelaamattomuus ja Jukurit onkin ottelussa vahva ennakkosuosikki.

Syksyn mittaan Mikkelissä on kärsitty loukkaantumisista. Nyt tilanne on kuitenkin toinen ja kotijoukkue pääsee otteluun lähes parhaalla miehistöllään. Poissa on ainoastaan pitkäaikaispotilas Tomi Lindfors. Kakkosmaalivahti Kai Tillanen hakee puolestaan peliaikaa Suomi-sarjan Kotkan Titaaneista. Tillasen hakiessa tuntumaa toisaalta Jukureiden ainoa vaihtoehto maalinsuulle on Jaakko Suomalainen. Kauden kolmessa aiemmassa KooKoo-kohtaamisessa Suomalainen on torjunut kiekot prosentilla 95,5%. KooKoolla tuleekin olemaan täysi työ ohittaa kaksi kautta sitten kouvolalaisia otteillaan ihastuttanut maalivahti.

Jukurit jatkanee tiistaina pitkälti Sport-ottelun kokoonpanolla. Hyvän terveystilanteen johdosta muutama jukuripelaaja joutuu seuraamaan ottelua katsomon puolelta.

Vieraissa vaikeaa

KooKoo on onnistunut tällä kaudella vierasvoittoon ainoastaan kerran. Kokkolasta lokakuun alussa tulleesta voitosta on ehtinyt vierähtää jo tovi. Mikkelissä on ollut sitäkin vaikeampaa, sillä Mestis-aikana KooKoo ei ole Mikkelissä voittanut yhtään ottelua varsinaisella peliajalla. Yksi KooKoon vierasvoitto Jukureita vastaan tilastoista toki löytyy, mutta kyseinen ottelu pelattiin poikkeuksellisesti Kouvolassa. Huonosti kouvolalaiset eivät ole suinkaan pelanneet. Viimeksi Vantaalla joukkueella oli saumat voittoon, mutta puhti loppui syystä tai toisesta kesken.

KooKoon poissaolijoita ovat puolustaja Mikko Tarkiainen ja sentteri Timo Nurmberg. Erityisesti Nurmbergin poissaolo on näkynyt kouvolalaisten hyökkäyspelaamisessa. Nurmberg on ollut loukkaantumisen vuoksi sivussa neljä ottelua ja tuona aikana KooKoon on onnistunut tekemään ainoastaan viisi maalia.

Armeijan vuoksi viime viikolla sivussa ollut Aapo Lampinen on tekemässä paluuta kokoonpanoon. Myös kylkivammasta kärsinyt Jukka Korhonen on taas pelikunnossa. Hyökkääjä Jami Miettinen hakee puolestaan Jukureiden Kai Tillasen tavoin pelituntumaan Kotkan Titaaneista. Tappara-laina Ilpo Salmivirta pelasi maanantaina Tapparan riveissä, eikä ole tiistaina kouvolalaisten käytössä.

KooKoon riveissä saatetaan nähdä ottelussa peräti kolme ulkomaalaista. Tšekkipuolustajien Petr Machacekin ja Martin Tomsin lisäksi joukkueen vahvuuteen on liittynyt testisopimuksella amerikkalaishyökkääjä Rory Dynan. Dynan saapuu Kouvolaan Ruotsin kolmosdivisioonasta ja on Mestis-tasolla tasolla täysin kirjoittamaton kortti.

KooKoon maalivahtitilanne on tiistain osalta avoin. Esa-Tapio Palmu torjui viimeksi Jukureita vastaan voitokkaasti. Toisaalta Carl Grahn pelasi Vantaalla loisto-ottelun. Valmentaja Reijo Mansikalla onkin positiivinen ongelma päättää, kumman herran hän maalin suulle lähettää.

KooKoo saapuu Mikkeliin otteluruuhkan keskellä. Takana ovat viime torstain ja lauantain tappiolliset vierasottelut. Jukurit-ottelun jälkeen on edessä vielä torstain kotiottelu Sportia vastaan, sekä viikonloppureissu, jonka aikana KooKoo kohtaa vieraissa niin Hermeksen kuin Sportinkin.

Paikalle saapuvan yleisön on syytä muistaa, että itsenäisyyspäivän ottelu alkaa poikkeuksellisesti klo 16.00.




Viimeisimpien otteluiden pistepörssit eivät valitettavasti toimi tällä hetkellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle