Tästä kaudesta täytyisi kirjoittaa kirja.
Edellisen kerran näin todettiin Porin Ässien kohdalla sen jälkeen, kun Ville Uusitalo nosteli Kanada-maljaa kohti Isonmäen jäähallin kattoa. Kevään 2013 porilaisjuhlista on aikaa vain viisi ja puoli vuotta, mutta paljon on tapahtunut.
Kirjakin kirjoitettiin.
Nykytilanteessa on mietittävä, milloin viimeksi on kukaan joutunut miettimään vaihtoehtoa, että porilainen jääkiekko katoaa liigakartalta. Ässien entinen toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki saapui seuraan tilanteessa, jossa porilaisen urheilun lippulaivan selviytyminen ei ollut itsestään selvää.
Tämä siis tapahtui vuonna 2004, 14 vuotta sitten.
Hirsimäen aikana seuran urheilullinen menestymättömyys ei tarkoittanut taloudellista katastrofia. Tätä toki avittivat sekä yllätyshopea keväällä 2006 että kevään 2009 kulttimaineeseen noussut liigakarsintasarja Vaasan Sportia vastaan. Tosin muilla sektoreilla kuin taloudenpidossa karsinnat olivat yksi Ässien historian tiukimmista paikoista.
Ässien suunta hukassa
Ässät profiloitui seuraksi, joka pystyi minimoimaan taloudelliset tappionsa, vaikka sarjasijoitus hipoi pohjakosketusta. Hirsimäen ehdoton vahvuus oli kulupuolen seuranta, eikä pestin viime hetkien tulos muuta kokonaiskuvaa. Pääsääntöisesti Ässät teki tulosta tai siedettäviä tappiolukemia, joilla ei oikeasti ollut dramaattista vaikutusta mihinkään.
Kausi 2012-13 näytti jo valuvan kuin hiekka sormien välistä, kunnes patapaidat löysivät pelijuonen ja marssivat lopulta kaikkien odotusten vastaisesti mestaruuteen asti. Karri Kivi oli jo päätetty korvata Pekka Virralla.
Sen jälkeen mikään ei enää ole ollutkaan helppoa, paitsi että mestaruus tietysti tarkoitti talouspuolella kuvainnollista pajatson tyhjentämistä. Vieläpä äärimmmäisen positiivisella tavalla.
Tarina pohjilta mestariksi puhutteli suomalaista kiekkoyleisöä, ja Porin Ässät seilasi hetkellisessä myötätuulessa. Mestaruuden jälkeen on pelattu viisi kokonaista kautta, ja kuudes on parhaillaan menossa. Niistä kolmessa on avaus- ja päätösottelussa ollut sama päävalmentaja. Pekka Rautakallion, Jyrki Ahon ja Mikael Kotkaniemen pestit päättyivät lopulta työpaikan menetykseen.
Kun näiden lisäksi näyttämöltä ovat saaneet ennen kauden tai pestinsä päätöstä poistua kaksi toimitusjohtajaa (Hirsimäki ja Eeva Perttula), apuvalmentaja (Petteri Niittynen) sekä urheilujohtaja (Jari Korpisalo), vaihtelutahti on kiivaanlainen. Osakeyhtiön hallituksen muutokset mukaan luettuna voi hyvällä omallatunnolla puhua jonkunlaisesta turbulenssista. Lentokonepuolella niitä mainitaan muun muassa ilmakuopiksi.
Kotkaniemen kohdalla Ässät toimi kyseenalaisesti. Satakunnan Kansan tietojen mukaan Kotkaniemi luki potkuistaan Ampparit.comista. Potkuista uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan vastaavaa tilannetta.
Reagointi heikkoon alkukauteen ei yllättänyt ketään, mutta on kummallista logiikkaa antaa potkut siinä vaiheessa, kun joukkue on napannut suurimman osan harvoista sarjapisteistään. Lisäksi parissa tappiossakin sarjan kärkijoukkueita vastaan on ollut järjen hiven mukana peliesityksissä.
Työilmapiiri, jossa lähes kuukausittain jonkun on poistuttava takavasemmalle, on sietämätön.
Jatkumo − missä pelaa?
Työpaikan menetys on aina ikävä kokemus, mutta Ässien ongelmista se on kuitenkin kehällinen. Kiekkopiireissä on kaikkien toimijoiden totuttava siihen, että monikaan ei selviä läpi uransa ilman ensimmäisiäkään potkuja. Niistä huolimatta on mahdollista jättää oma kädenjälkensä suomalaiseen jääkiekkoiluun.
Ässien suurin ongelma on siinä, että varsinkaan mestaruuden jälkeisissä kausissa ei ole minkäänlaista suunnitelmallisuutta havaittavissa. Pata on joutunut kierteeseen, jossa ongelmiin joudutaan reagoimaan vain näennäisen johdonmukaisesti. Minkä seurauksena sama ongelma kiertyy eteen hieman erilaisessa paketissa, ja jälleen organisaatio on pakotettu reagoimaan. Ja kierre on valmis.
Kun tähän yhdistetään tosiasia, että taloudenpitokin on sakannut, ollaan ensimmäistä kertaa yli vuosikymmeneen tilanteessa, jossa patalaiva uhkaa kadota tutkasta.
Jollain on oltava kokonaisvaltainen näkemys siitä, mitä Ässissä tapahtuu seuraavaksi. Siis sen jälkeen, kun tauolta on palattu arkeen ensimmäisiin treeneihin sekä jatkettu siitä kohti sarjaohjelman mukaisia otteluja.
Pata on hukassa sekä pelillisesti että toimintastrategian osalta. Ässät nousi huumoriseurasta mestariksi, mutta on nyt valahtamassa takaisin sinne, mistä tuli.
Kentällä suunta voi kääntyä edes sen verran parempaan, että porilaisnippu välttää jumbosijan. Pasi Kaukoranta ymmärtää peliä, ja rakkaus sekä intohimo lajia kohtaan ovat sammumattomia. Sen sijaan marraskuun alussa olisi äärimmäisen tärkeää tietää, kuka tai ketkä kokoavat ensi kauden joukkuetta. Ja minkä niminen ihminen ja ryhmä valmentaa sitä.
Työilmapiiri, jossa lähes kuukausittain jonkun on poistuttava takavasemmalle, on sietämätön. Keskimäärin joka toinen kausi ei voi päättyä päävalmentajankaan potkuihin, sillä ammattilaisorganisaatio tarvitsisi jonkun pelillisen vision. Jossain vaiheessa on kyseenalaistettava myös valitsija, valitsijaryhmä tai toimikunta.
Ja varmaan annettava potkut. Ässillä ei kirjaimellisesti ole enää varaa kovin moneen väärään päätökseen.
