Willie O'Reen − ensimmäisen tummaihoisen NHL-pelaajan − debyyttiottelusta on aikaa 60 vuotta. Raja-aitoja tietämättään rikkonut legenda kertoi tarinansa Players' Tribune -verkkojulkaisussa kaksi vuotta sitten.
− Vuonna 1949 olin 14-vuotiaana voittamassa baseballin juniorimestaruutta kotikaupunkini joukkueessa ja saimme palkinnoksi matkan New Yorkiin. Matkaan kuuluivat muun muassa vierailu Radio City Music Hallissa ja kiipeäminen Empire State Buildingin huipulle. Lisäksi pääsimme tapaamaan baseball-tähti Jackie Robinsonia, O'Ree muistelee.
Robinsonista oli vain kaksi vuotta aiemmin tullut ensimmäinen tummaihoinen, joka pelasi baseballin pääsarjassa MLB:ssä. O'Reen mukaan hän piti joukkuetovereineen Robinsonia sankarinaan, ja jokainen oli toistaan innostuneempi tapaamaan hänet Brooklyn Dodgersin pelin jälkeen.
"Isoveljeni ansiosta en lannistunut ja antanut rasististen herjojen piinata itseäni ja estää minua tavoittelemasta unelmaani."
Jonotettuaan pitkään ja seurattuaan muiden kättelevän Robinsonia saa O'Ree vihdoin oman vuoronsa. Tervehdittyään ja käteltyään O'Ree haluaa vielä sanoa jotain ennen seuraavan pelaajan vuoroa.
− Pelaan baseballia, mutta eniten rakastan jääkiekkoa.
Robinson vastaa hymyillen, ettei tiennyt tummaihoisten pelaavan jääkiekkoa. O'Ree hymyilee takaisin ja vastaa lyhyesti "Jep".
18.1.1958 O'Ree rikkoi NHL:n raja-aidan pelatessaan ensimmäisen NHL-ottelunsa.
− En edes tajunnut sitä silloin. Minulla ei rehellisesti sanottuna ollut aavistustakaan, että olin rikkomassa mitään raja-aitoja.
Unelmasta tuli totta
Ennen NHL-uransa alkua O'Ree oli kahdesti − vuosina 1956 ja 1957 − kutsuttu Boston Bruinsin harjoitusleirille. Molemmilla kerroilla edessä oli kuitenkin paluu Quebec Acesin riveihin. Lopulta tammikuussa 1958 tuli kutsu Bruinsin kokoonpanoon. O'Ree pääsisi pelaamaan NHL:ssä ja vieläpä Montrealissa Canadiensia vastaan.
− Enempää ei voisi olla innoissaan. Soitin vanhemmilleni, veljelleni ja siskolleni ja kerroin pääseväni pelaamaan Bruinsin riveissä Montrealiin.
Perhe lähti ilolla katsomaan peliä, vaikka matkaa Frederictonista Montrealiin oli noin 500 mailia. He halusivat nähdä historiallisen pelin − siis historiallisen O'Reen kannalta. Sen enempää O'Ree kuin hänen omaisensa eivät tienneet raja-aitojen rikkomisesta.
Perhe oli vain ylpeä, kun O'Ree pääsi NHL:ään pelaamaan.
Ennen peliä Bruinsin päävalmentaja Milt Schmidt ja GM Lynn Patrick halusivat puhua O'Reen kanssa kahdenkesken.
− Willie, me otimme sinut mukaan, koska uskomme, että voit auttaa joukkuetta. Mitä jäällä tapahtuukaan, älä välitä. Bruins-organisaatio on tukenasi 100-prosenttisesti, oli Bruins-johdon viesti.
Myös Bruinsin pukuhuoneessa O'Ree otettiin hyvin vastaan ja häntä kohdeltiin kuin ketä tahansa pelaajaa. O'Ree sanoo arvostavansa erityisesti saamaansa kunnioitusta.
Astuessaan jäälle O'Ree tunsi perhosia vatsassaan, sillä Canadiens oli NHL:n paras joukkue ja voitti Stanley Cupin toistuvasti. Kokoonpanossa oli aikansa supertähtiä, kuten Maurice "Rocket" Richard, Jacques Plante, Bernie Geoffrion ja Doug Harvey. Erityisesti Richardia O'Ree kertoo ihailleensa.
− Tuntui epätodelliselta olla yhtä aikaa jäällä näiden supertähtien kanssa. Vielä epätodellisempaa oli se, että voitimme 3−0. En ollut pelkästään NHL-pelaaja, olin myös voittaja.
O'Ree kertoo keskittyneensä vain pelaamiseen ja oivaltaneensa vasta seuraavana aamuna, että jotain mullistavaa oli tapahtunut.
− Avasin sanomalehden ja ajattelin hakea nimeni ottelutilastosta. Sen sijaan löysinkin itseni jo otsikosta.
Rasismi on karua todellisuutta
O'Reen mukaan häneltä kysytään silloin tällöin, miltä rasistiset kommentit silloin ennen tuntuivat. Joka kerta hänen ensimmäinen ajatuksensa on, että miten niin "silloin ennen"? Jos sillä tarkoitetaan pari viikkoa sitten, niin tässäpä pieni tarina.
− Olin työmatkalla hotellissa ja poistumassa hissistä, kun oven avautuessa otin katsekontaktin erääseen mieheen. Emme tunteneet toisiamme, mutta hän katsoi minua ja ihonväriäni. Ilmeisesti se riitti, sillä hän heitti julkean rasistisen herjan päin naamaani. Sitten hän astui hissiin ja jatkoi päiväänsä.
Ikävä totuus on, että rasismi säilyy keskuudessamme. O'Ree kertoo, että hänen pelatessa jäälle on heitetty mustia pehmolelukissoja ja puuvillapalloja. O'Ree kuitenkin muistuttaa, että ajassa ei tarvitse palata vuosikymmenten taakse. Vuosi 2011 riittää, jolloin Wayne Simmondsille on heitetty banaaninkuoria.
O'Ree sanoo olevansa pettynyt siihen, että rasismia on edelleen olemassa. Aina joutuessaan kohtaamaan sen karun todellisuuden hän muistelee isoveljeään Richardia.
− Richard oli enemmän kuin veli tai ystävä − hän oli mentorini. Ennen lähtöäni juniorisarjaan hän sanoi minulle "Nimittely sattuu vain, jos annat sen satuttaa. Jos joku ei hyväksy sinua sellaisena kuin olet, unohda hänet".
Yksinkertaisuudestaan huolimatta isoveljen ohjeilla oli ja on edelleen O'Reelle keskeinen merkitys. Isoveljeltään hän oppi muun muassa sen, että rasistisiin herjoihin liittyvä tietämättömyys oli myös tietämättömyyttä hänen arvostaan yksilönä.
O'Ree kertoo isoveljensä juurruttaneen häneen periaatteen, jota hän kantaa mukanaan edelleen: jääkiekko on kaikkia varten, ja erottuminen on kaunista.
− Isoveljeni ansiosta en lannistunut ja antanut rasististen herjojen piinata itseäni ja estää minua tavoittelemasta unelmaani. Hän antoi minulle luvan elää elämääni. Nyt teen työtä, jotta tämän päivän lapset saavat elää omaa elämäänsä.
O'Ree kertoo isoveljensä juurruttaneen häneen periaatteen, jota hän kantaa mukanaan edelleen: jääkiekko on kaikkia varten, ja erottuminen on kaunista.
Pitkä ura suvaitsevaisuuden puolesta
Edistystä on O'Reen mukaan tapahtunut paljon. Hänen aloittaessa työnsä NHL:n erilaisuustyöryhmässä 1998 koko Pohjois-Amerikassa oli vain viisi kehitysohjelmaa erilaisuuden puolesta. Nyt niitä on yli 45. Ja kaikki tekevät arvokasta työtä, kuten rakentavat kaukaloita.
O'Ree nostaa kehitysohjelmista esille vielä sen, että niiden ansiosta jääkiekon pariin pääsee enemmän ihmisiä kuin koskaan aiemmin. Ja niihinkin nuoriin, jotka kenties ovat tunteneet itsensä jääkiekon ulkopuolisiksi, saadaan juurrutettua O'Reen elämänmittainen periaate, että jääkiekko on kaikkia varten.
Ensimmäisenä vuotenaan kehitysohjelmien johtajana O'Ree muistaa tavanneensa tähdistöottelun yhteydessä 13-vuotiaan tummaihoisen pojan, jonka nimi oli Gerard. Poika oli tullut O'Reen luo ja sanonut haluavansa jääkiekkomaalivahdiksi ja päästä pelaamaan NHL:ssä.
− Hänen vanhempansa eivät pitäneet ajatuksesta. Pojalla oli lahjoja urheiluun, mutta vanhemmat uskoivat, että Gerald ei saisi ihonvärinsä takia jääkiekossa samoja mahdollisuuksia. Geraldin ystävät yrittivätkin suostutella tätä lopettamaan jääkiekon ja keskittymään koripalloon, jossa hän oli lahjakas.
Gerald ei kuitenkaan taipunut. Hän piti kiinni unelmastaan pelata jääkiekkoa maalivahtina ja edetä NHL:ään asti. Vuonna 2003 Tampa Bay Lightning varasi Geraldin, ja marraskuussa 2005 hän pelasi ensimmäisen NHL-ottelunsa.
Gerald on Gerald Coleman, joka pelasi lähes kymmenen vuotta jääkiekkoa ammatikseen. Hän ei ollut suurin tähti, mutta hän saavutti unelmansa. Hänellä oli syy uskoa, että jääkiekko on myös 13-vuotiasta chicagolaista tummaihoista poikaa varten.
Jääkiekko on kaikkia varten.
− Vuonna 1962 olin 27-vuotias ja kutsuttuna tummaihoisten kansalaisoikeuksia ajavan järjestön NAACP:n lounaalle. Valmentajani halusi esitellä minut kunniavieraana olleelle Jackie Robinsonille, joka muisti tavanneensa minut Brooklynissä.
80-vuotiaana O'Reen on vaikea ymmärtää, miten aika on kulunut. Hän saa edelleen kuulla ihmisiltä "En tiennytkään, että tummaihoiset pelaavat jääkiekkoa". Joka kerta O'Ree sanoo väläyttävänsä saman hymyn kuin Jackie Robinsonille vuonna 1949 ja vastaavansa yhdellä sanalla.
- Jep.
